Olin velipojan häissä. Tuntuu, että vanhakin nuortuu nähdessään nuorta onnea. Eivätkä vihkiparille lausuttavat elämänohjeet ja kannustukset tee pahaa pitempäänkään avioliitossa olleelle.
Onni ei ole siellä, missä on täydellisiä ihmisiä, vaan siellä, missä on anteeksianto. Näin lausui morsiamen isä puheessaan. Ajatus on häkellyttävän viisas – sellainen, jota kannattaa soveltaa omassa avioliitossaan. Eikä haittaa, jos periaatetta noudattaa elämässä yleisestikin.
Olen harrastanut suomen kielen sanontojen kääntelyä. Esimerkiksi väite siitä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset, on mielestäni mennyt väärin päin. Miten muka asiat voisivat riidellä? Kyllä siihen ihmistä tarvitaan. Ja sitten, kun asiat on saatu solmuun, on olemassa sana, joka kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa. Se on anteeksi.
Ihmisen on mahdotonta olla moitteeton. Sellaisen teeskenteleminenkin paljastuu ennen pitkää. Jos ihmissuhde, olipa se etäinen tai läheinen, perustuu täydellisyyden vaatimiselle, tavoittelulle tai näyttelemiselle, ei ennuste suhteen onnistumiselle ole kovin hyvä. Jos sen sijaan osaamme olla armollisia itsellemme ja läheisillemme, voi onni meitä kohdata. Itse en aina osaa olla armollinen muille, vaikka omalla kohdalla joustavuutta löytyisikin.
Häät ovat uuden alku. Mutta elämässä on uusia alkuja jatkuvasti. Kun ihmiset riitelevät, ovat anteeksi antaminen ja saaminen oikeaa uudelleen aloittamista. Eripura syntyy usein pikkuasiasta. Olisipa niin sovinnonkin laita! Silloin välejä haittaavat kuormat eivät kasva niin suuriksi, että niiden päältä on jo vaikea laskeutua.
Anteeksianto on mahtava lahja. Sen käyttöä opettelen. Onneksi olen saanut pieniä opettajia lähelleni. Kiivastuttuani jotain kotona sattunutta kolttosta katsoo pikkupoika silmiin ja sanoo: ”Isä, sovitellaan.” Ja taas olemme kavereita, lapsenmielisesti.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys