Suvi Myllymäki
Käänsin auton pihalle, jonka eri puolille oli pysäköity autoja. Osa autoista oli parkkipaikoilla, osa nurmikon reunalla. Parkkipaikoilla olevat autot kuuluivat niille, jotka aikoivat viettää koko viikonlopun Siikajoen törmällä. Nurmikon reunamille pysähtyneet autot olivat vain kääntymässä, tuomassa väkeä. Etsin omalle autolleni parkkipaikkaa; olin jäämässä koko viikonlopuksi.
Jo pihalla näin tuttuja kasvoja, jotka kuuluivat äitien virkistyspäivien vakiokävijöille. Kannoin laukkuni uutuuttaan loistavaan asuntolaan, Joentörmä B:hen. Majoituin samaan huoneeseen äiti-ihmisen kanssa, johon oli tutustunut toisella äitileirilläni. Taivaan Isä johdatti tämän ihanan ihmisen silloin samaan huoneeseen kanssani, ja sen jälkeen olenkin majoittunut hänen kanssaan leireillä käydessäni. Minäkin taidan jo lukeutua äitileirien vakiokävijöihin.
Pandemia-ajan ja etätyön aiheuttaman mökkiytymisen johdosta oli jotenkin hankala rentoutua leiriä viettämään. Tunsin syyllisyyttäkin: olin jättänyt mieheni ja lapseni pärjäilemään päineen kotona. Siksi vain istuskelin ja kuuntelin lauluja. Lähinnä olin.
Ohjaajat kuitenkin tiesivät, miten mielen saa nostettua ylös kuopastaan. Saimme kuulla taitavien lausujien esittäminä ihania runoja, jotka kertoivat naiseudesta ja äitiydestä. Runon koskettaessa, tullessa kohdille, herkistyin ja pyyhin kyyneleeni. Viljo Kojon Äidin rukous lohdutti minua juuri oikeilla sanoilla, lempeästi ymmärtäen ja samalla armahdusta pyytäen. Silloin ajattelin, että tänne kannatti tulla. Täältä saan sen, mitä eniten kaipaan: hengellistä ravintoa ja vertaistukea.
Kuulimme tutun Raamatun kertomuksen Maria-äidistä, miten hän uskoi enkelin sanoman ja oli kuuliainen Jumalalle. Asettumalla äitinä Marian osaan voi vähän ymmärtää Joulun lapsen syntymään liittyvää väsymystä, huolta ja ihmetystä. Myös pääsiäisen tapahtumien äärelle pysähtyminen Maria-äidin näkökulmasta pysäyttää ihan uudella tavalla. Lauloimme virsiä, joiden sanat kertoivat Marian tunteista ja ajatuksista. Näiden virsien äärelle pysähdyn varmasti vielä uudelleen. Tämän päivän äitinä Marian uskon suuruus hämmästyttää. Hän luotti Jumalan lupaukseen suuren tuskankin alla.
Jaoimme arjen voimavaroja ja niitä elämäntilanteita, joista olimme leirille tulleet. Joentörmän ”olohuoneessa” oli lämminhenkinen tunnelma. Näitä kokemuksia jakaen saimme jokainen sisällemme tallennettavaksi kannustusta ja tukea. Tällaisessa tilanteessa tietää, mitä tarkoittaa ”voimaantua”. Syvällä sisällä alkaa tuntumaan varmemmalta ja vahvemmalta. Varmuus ja vahvuus voimistuvat, ja selkäkin alkaa vähän suoristua. Uskovaisten äitien tuki toisille äideille on suurta ja ihmeellistä. On suuri onni saada kokea sellaista. Luottamus Jumalaan kaikui iltalaulussa:
“Jumalan haltuun anna nyt tiesi, tarpeesi ja Herran huomaan kanna surusi, murheesi. Hän, joka sinut loi, sinulle hengen soi, tarpeesi kaikki tietää. Hän auttaa tahtoo, voi.” (VK 389:1.)
Sanaleikein pohdimme, millä mielin lähdemme kotiin. Valitsin itselleni yhdeksi adjektiiviksi sisarellinen. Kun kahden veljen välissä kasvanut perheen ainoa tytär saa istua viikonlopun toisten naisten keskellä, tuntee toisiin sisarellista yhteyttä. Tänne tullaan vielä uudestaan.
“Sinulle kiitos, Isä maan ja taivaan, on nimes suuri, pyhä, kallis aivan, ja armosi on vakaa, määrätön, taivaankin tähtein yli ääretön, ääretön” (VK 326:1).
Loppuvirsi kaikui salissa. Ajatuksissani olin lämpimässä ja aurinkoisessa suviseurateltassa. Melkein haistoin hakkeen tuoksun. Tunsin halua nousta seisomaan, mutta sain pidettyä itseni penkissä. Kiitollisin mielin katsoin ikkunasta ylös. Joentörmän seurasalin isojen ikkunoiden takana virtasi syksyinen Siikajoki tummana ja voimakkaana.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys