Suvi Myllymäki
Mielessäni pörrää erilaisia klassisia lauseita, kuten ”viimeistä viedään” ja ”kiitos ja kumarrus”. En laita niitä nyt kuitenkaan tämän kirjoituksen otsikoksi, koska lukion äidinkielenopettaja kielsi käyttämästä vanhoja kliseitä ainekirjoituksessa. Pitää olla omaperäisempi. Nykyään saatetaan sanoa myös, että ”kiitos ja anteeksi”. Parempi sanoa molemmat, jos on epävarma siitä, kumpi sopii tilanteeseen.
Nyt on kuitenkin aika katsoa vähän taaksepäin ja pohtia, millaiset blogistivuoteni ovat olleet. Kolme vuotta sitten kirjoittamani esittelyteksti pitää suurimmalta osaltaan edelleen paikkansa. Ainoa selvästi muuttunut asia on se, etten ole enää opiskelija. Nyt valitsen elämäntilanteen monivalintasarakkeesta kohdan ”työllinen”. Sen sijaan kova kunto on suhteellinen käsitys. Koska 11. lapsemme odotus on edennyt jo raskauden viimeiseen kolmannekseen, voin todeta, että vatsan seutu on ainakin kehittynyt.
Toisinaan mietin, kuka ja missä lukee blogitekstejä. Olen saanut huomata, että kyllä lukijajoukko on yllättävän laaja. Tekstini ”Omieni joukossa” (15.6.2020) luki Kotimaa-lehden toimittaja, joka pyysi minulta haastattelun tuohon lehteen kirjoittamani tekstin perusteella. Toimittaja kirjoitti kauniin ja positiivisen jutun uskostani ja poikkeusajan Suviseurojen vietosta. On mukava ajatus, että olen voinut tehdä uskovaisen ihmisen elämää tunnetuksi myös herätysliikkeen ulkopuolisille ihmisille.
Kiitän lukijoita saamastani palautteesta, ne ovat lämmittäneet mieltä. Vielä ehdin teille toivottaa myös ihanaa ja rauhallista joulun aikaa. Minä olen päässyt jo viemään joulumieltä eteenpäin. Syksyllä alkaneen huilunsoittoharrastukseni myötä pääsin soittamaan vanhusten hoivakotiin. Soitimme muiden musiikkiopiston huilistien kanssa tuttuja joululauluja palvelutalon asukkaille. Tutuimpien laulujen sanat muistuivat vielä heidän mieleensä, ja he lauloivat mukana, kun me soitimme Jouluyö, juhlayö. Jaoimme heidän kanssaan pienen hetken jouluiloa.
Joulun aika ei aina ole pelkästään tunnelmointia ja rauhoittumista. Siksi haluan tähän loppuun jakaa vanhasta Siionin keväästä leikkaamani Sirkka Vuorisalon tekstin ”Enkelin muistutus”.
Pelästyitkö sinä?
Älä yhtään pelkää.
Minä tässä, enkeli taivaan.
Tulin, ystävä, sinulle ilmoittamaan
– tai oikeastaan muistuttamaan –
siitä lapsesta, joka kerran syntyi.
Tiedänhän minä, että sinä sen tiedät,
kun siitä viime vuonnakin kerrottiin:
verollepanosta
ja Joosefista
ja Mariasta, hänen kihlatusta emännästään,
ja majatalosta, jossa ei ollut sijaa,
ja tallin hämärästä
ja seimestä
ja siitä lapsesta,
joka kapaloitiin ja pantiin siihen seimeen
makaamaan.
Mutta ajattelin,
että kun tämä elämä on tämmöistä,
varsinkin, kun on joulu.
Niin paljon on muistettavaa,
niin paljon jännitettävää,
ja touhuttavaa
ja touhuttavaa.
Niin minä ajattelin,
ettet unohtaisi
sitä lasta.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys