Vii­me ai­koi­na mie­lee­ni on tul­lut vuo­ris­to­ra­ta, jon­ka kyy­dis­sä olin vuon­na 1998 Pa­rii­sin Dis­ney­lan­dis­sa. Se kul­ki vauh­dik­kaas­ti mut­ki­tel­len pi­me­äs­sä ra­ken­nuk­ses­sa pla­neet­to­jen kes­kel­lä.

Elä­mä on vii­me viik­koi­na tun­tu­nut mo­nes­ti vuo­ris­to­ra­dal­ta. Per­heem­me ar­ki on ol­lut kuin vau­nu, joka kii­tää läpi yh­teis­kun­nas­sa val­lit­se­van poik­keus­ti­lan.

Ai­ka on ku­lu­nut ko­tiym­py­röis­sä. Olem­me elä­neet kuin kah­des­sa eri to­del­li­suu­des­sa. On­nis­tu­mi­sen het­ki­nä olem­me ol­leet kor­ke­al­la, au­rin­ko on läm­mit­tä­nyt ja vauh­ti on ol­lut ta­sais­ta. Las­ten kou­lu­teh­tä­vät ovat tul­leet teh­dyik­si, opet­ta­ja on kuun­nel­lut huo­li­a­ni ja omat­kin teh­tä­vä­ni ovat eden­neet.

Toi­si­na het­ki­nä olem­me ol­leet kuin tun­ne­lis­sa. Ta­va­ra­kaa­os on tun­tu­nut kaa­tu­van pääl­le, ja kes­kit­ty­mi­nen teh­tä­viin on ol­lut mah­do­ton­ta. Olem­me ol­leet nuu­tu­nei­ta ja kaik­kem­me an­ta­nei­ta.

Vä­lil­lä pik­ku­ve­li on tur­hau­tu­nut leik­ki­ka­ve­rin puut­tee­seen ei­vät­kä isom­mat ole saa­neet ol­la rau­has­sa etä­tun­neil­la. Vau­nu on tun­tu­nut ko­li­se­van lai­toi­hin ko­val­la rys­keel­lä.

Vah­vois­ta ja vaih­te­le­vis­ta tun­teis­ta huo­li­mat­ta ovat asi­at ko­ti­vau­nus­sam­me ol­leet kui­ten­kin ihan hy­vin. Ke­sä­seu­ra­ra­di­on pää­si­äis­lä­he­tys oli kuin kei­das erä­maan kes­kel­lä. Lap­set kuun­te­li­vat kes­kit­ty­nei­nä Ta­pio Hol­man lu­ke­mia las­ten­vart­te­ja. Tu­tun ää­nen kuu­le­mi­nen ra­di­os­ta rau­hoit­ti. 4- vuo­ti­as hih­kai­si iloi­se­na: ”Tuo on Suo­ja­rin­teen las­ten isä!”

Poik­keus­ti­la kos­ket­taa jo­kais­ta, mut­ta jo­kai­nen elää sen ta­val­laan, omas­sa to­del­li­suu­des­saan. Elä­män vuo­ris­to­ra­ta on mo­ni­mut­kai­nen. Toi­set vau­nut kii­tä­vät vä­lil­lä ihan vie­res­tä, ja niis­tä kuu­luu huo­les­tu­nei­ta ää­niä: ”Ol­kaa yh­teis­kun­nal­li­ses­ti val­veu­tu­nei­ta ja ja­ka­kaa tie­toa!” ”Aut­ta­kaa, liit­ty­kää Fa­ce­boo­kin ryh­miin!” ”Mei­dän kau­pas­tam­me lop­pu­vat asi­ak­kaat!” ”Us­kal­lan­ko men­nä pe­rus­sai­rau­te­ni vuok­si kaup­paan?”

Toi­sis­ta vau­nuis­ta kuu­lu­vat vaa­ti­muk­set ah­dis­ta­vat. Ei­kö rii­tä, et­tä pi­dän kiin­ni oman vau­nu­ni lai­dois­ta? Tois­ten huo­let saa­vat sy­dä­me­ni kip­pu­raan, en voi mi­tään asi­a­kas­ka­dol­le en­kä pe­rus­sai­rauk­sil­le. On su­rul­lis­ta kuul­la, et­tä jol­la­kul­la ko­ti­vau­nu ei tar­jo­a­kaan läm­min­tä ruo­kaa ja tu­kea kou­lu­teh­tä­viin. So­si­aa­li- ja las­ten­suo­je­lu­työ­tä pyy­de­tään apuun.

Yri­tän kes­kit­tyä pie­niin ilon ai­hei­siin ja ar­kea kan­nat­te­le­viin, iha­niin asi­oi­hin. Lap­sis­ta on ol­lut toi­sil­leen pal­jon iloa. Äi­ti­nä olen naut­ti­nut kat­so­jan roo­lis­sa upeis­ta lei­keis­tä. Iloit­sen jopa lää­kä­ri­käyn­nis­tä. Oli mu­ka­vaa käy­dä vii­me syk­sy­nä omaan asun­toon­sa muut­ta­neen esi­koi­sen kans­sa Oys:ssa. Kun lää­kä­ri­käyn­ti ei ai­heut­ta­nut suur­ta huol­ta, pys­tyim­me naut­ti­maan au­to­mat­kois­ta. Oli iha­naa ju­tel­la pit­käs­tä ai­kaa kai­kes­sa rau­has­sa.

Ke­vään ete­ne­mi­nen ja li­sään­ty­vä au­rin­gon pais­te loh­dut­ta­vat. Kei­tän kah­vit ja hen­gäh­dän het­ken. Suu­rin tur­val­li­suu­den tun­net­ta li­sää­vä asia on ra­di­os­ta kuul­tu seu­ra­pu­he: ”Mei­dän tur­vam­me on iki­ai­ko­jen Ju­ma­la. Mei­tä kan­ta­vat ian­kaik­ki­set kä­si­var­ret.” Kun omien voi­mien va­raan en voi las­kea, jää jäl­jel­le vain luot­ta­mus ja us­ko.