Suvi Myl­ly­mä­ki

Meil­lä jo­kai­sel­la on kä­si­tys omis­ta lah­jois­ta ja tai­dois­ta. Mo­nil­la kä­si­tys on var­mas­ti oi­ke­an­lai­nen, ja täl­löin lah­jo­jaan on mu­ka­va käyt­tää ja niis­tä on help­po naut­tia. Saat­taa kui­ten­kin ol­la, et­tä meil­lä on jää­nyt ko­ko­naan huo­maa­mat­ta jo­kin lah­ja tai pi­däm­me kynt­ti­lää muu­ten vain va­kan al­la. Jos­kus on saat­ta­nut käy­dä myös niin, et­tä lap­suu­den epä­miel­lyt­tä­vä ko­ke­mus on saa­nut mei­dät sii­hen kä­si­tyk­seen, et­tä em­me osaa jo­ta­kin asi­aa. Kou­lun lii­kun­ta­tun­tien epä­rei­lu jouk­ku­e­ja­ko on saat­ta­nut vai­kut­taa mei­dän lii­kun­ta­suh­tee­seem­me, ja ajat­te­lem­me, et­tä em­me ole lii­kun­nal­li­sia. Epä­on­nis­tu­mi­nen on voi­nut ta­pah­tua lau­lu­ko­kees­sa tai oi­ke­as­taan mil­lä ta­han­sa elä­män alu­eel­la. Yh­den huo­non ko­ke­muk­sen ai­heut­ta­ma epä­miel­lyt­tä­vä tun­ne saat­taa nos­taa pää­tään vie­lä vuo­sien­kin pääs­tä.

Minä olen pit­kään aja­tel­lut, et­tä olen epä­mu­si­kaa­li­nen tai et­tä en ole tar­peek­si mu­si­kaa­li­nen. Mi­nul­le syn­tyi tämä tun­ne, kun lap­se­na hain mu­siik­ki­o­pis­toon en­kä pääs­syt. Jän­ni­tys kävi lii­an suu­rek­si pie­nel­le ty­töl­le, ja koe epä­on­nis­tui. Olin ha­ke­nut pi­a­noon, jo­hon on vai­kea pääs­tä.

Jäl­ki­kä­teen aja­tel­tu­na oli­sin voi­nut eh­kä pääs­tä jo­hon­kin toi­seen soit­ti­meen, jo­hon ei oli­si ol­lut niin pal­jon ha­ki­joi­ta. Jän­ni­tys se­lit­ti osan­sa. Pää­dyin kui­ten­kin sii­hen kä­si­tyk­seen, et­tä en ole mu­si­kaa­li­nen, ei­kä tuo­ta tun­ne­luk­koa voi­nut mur­taa jäl­ki­kä­teen pu­hu­tuil­la jär­jen sa­noil­la. Asia on ol­lut mi­nul­le pit­kään ai­ka ki­peä, kos­ka olen mu­si­kaa­li­ses­ta su­vus­ta ja olen aja­tel­lut, mik­si juu­ri minä olen täs­sä asi­as­sa ”su­vun mus­ta lam­mas.”

Tun­teen voi­mak­kuut­ta ku­vas­taa myös se, et­tei kuu­den vuo­den pi­a­no­tun­nit yk­si­tyi­sel­lä pi­a­non­soi­to­no­pet­ta­jal­la ei­vät­kä to­dis­tuk­ses­sa ol­leet kii­tet­tä­vät mu­sii­kin nu­me­rot lai­men­ta­neet tätä tun­net­ta vuo­sien­kaan ai­ka­na. Olen ai­na naut­ti­nut lau­la­mi­ses­ta, joka se­kin las­ke­taan mu­si­kaa­li­suu­den yh­dek­si piir­teek­si. To­sin naut­ti­mi­nen ja osaa­mi­nen ovat mie­les­tä­ni ai­na ol­leet kak­si eri asi­aa.

Löy­sin ker­ran Ava Num­mi­sen väi­tös­kir­jan Lau­lu­tai­dot­to­mas­ta ke­hit­ty­väk­si lau­la­jak­si: tut­ki­mus ai­kui­sen lau­lu­tai­don lu­kois­ta ja nii­den au­kai­se­mi­ses­ta. En ole saa­nut väi­tös­kir­jaa hom­mat­tua ko­ko­naan lu­et­ta­vak­se­ni, mut­ta ajat­te­li­sin löy­tä­vä­ni sii­tä vas­tauk­sia myös omiin tun­te­muk­sii­ni.

Tut­ki­muk­ses­sa Num­mi­nen opet­ti kym­men­tä it­se­ään lau­lu­tai­dot­to­ma­na pi­tä­vää hen­ki­löä lau­la­maan. Osal­lis­tu­jien lau­la­mi­son­gel­mat ja­o­tel­tiin seu­raa­viin luk­koi­hin – ja useim­mil­la heis­tä oli kaik­ki nämä on­gel­mat:

Us­ko­mus- ja tun­ne­lu­kot: Ih­mi­nen us­koo, et­tä ei osaa lau­laa ja epäi­lee mah­dol­li­suuk­si­aan op­pia lau­la­maan. Taus­tal­la on usein tosi lan­nis­ta­via lau­la­mis­ko­ke­muk­sia.

Tuot­ta­mis­lu­kot: Ää­ni on esi­mer­kik­si ”voi­ma­ton” tai vä­hän­kään kor­ke­am­pien sä­ve­lien tuot­ta­mi­nen tun­tuu hy­vin han­ka­lal­ta.

Ha­vait­se­mis­lu­kot: Ih­mi­nen ei tie­dä, lau­laa­ko hän oi­kein; hän ei hah­mo­ta, pi­täi­si­kö lau­laa kor­ke­am­mal­ta vai ma­ta­lam­mal­ta.

Num­mi­sen tut­ki­muk­ses­sa jo­kai­sen osal­lis­tu­jan lau­lu­tai­to ke­hit­tyi suh­teel­li­sen ly­hy­es­sä ajas­sa. Lau­la­mi­sen har­joit­te­lu edis­tää myös sä­vel­kor­vaa.

Saa­tam­me aja­tel­la, et­tä lii­kun­nal­li­suus, mu­si­kaa­li­suus ja tai­teel­li­suus ovat omi­nai­suuk­sia, jot­ka saa gee­neis­sään. Joko osaa tai ei osaa. Näin mus­ta­val­koi­nen ajat­te­lu ka­peut­taa kyl­lä ajat­te­lua sii­tä, mitä voim­me teh­dä. It­se ajat­te­len omaa­va­ni myös vaa­ti­vuu­den tun­ne­lu­kon. Sii­hen liit­tyy ni­me­no­maan aja­tus sii­tä, et­tä vaik­ka osaa jo­ta­kin, ei ole tar­peek­si hyvä.

Kai­kes­ta ko­ke­mas­ta­ni mu­sii­kil­li­sen lah­jat­to­muu­den tun­tees­ta huo­li­mat­ta haa­vei­lin vuo­sia poik­ki­hui­lun soit­ta­mi­ses­ta. Sain tam­mi­kuus­sa oman poik­ki­hui­lun ja aloin ope­tel­la sen soit­toa. Mie­tin sit­ten, et­tä op­pi­sin pa­rem­min opet­ta­jan oh­jauk­ses­sa. Poh­din­to­jen ja sel­vit­te­ly­jen jäl­keen lai­toin säh­kö­pos­tia mu­siik­ki­o­pis­ton hui­luo­pet­ta­jal­le, jos­ko hän an­tai­si yk­si­tyis­tun­te­ja. Tä­män kes­kus­te­lun lo­puk­si pää­dyin koh­taa­maan lap­suu­te­ni epä­mu­ka­vuu­sa­lu­een uu­del­leen ja me­nin mu­siik­ki­o­pis­ton pää­sy­ko­kei­siin. Pe­lot­ti, ja ää­ni­kin oli ko­ro­nan jäl­jil­tä pai­nok­sis­sa, mut­ta pää­sin si­sään. Eh­kä nyt hui­lu­tun­neil­la käy­mi­sen myö­tä epä­mu­si­kaa­li­suu­den tun­ne al­kaa hie­man hel­pot­taa. Odo­tan in­nol­la en­sim­mäis­tä soit­to­tun­ti­a­ni. Opin­toi­hin kuu­lu­va muu opis­ke­lu lä­hin­nä hu­vit­taa, ka­len­te­ris­sa­ni on ni­mit­täin myös mer­kin­tä: "Mu­sii­kin pe­rus­teet 1–2 to klo 17.30".