Suvi Myl­ly­mä­ki

”Met­sä on täyn­nän­sä mus­tik­kaa, Ol­li­kin mar­jaan nyt men­nä saa. Pol­ku kun kau­em­mas kul­keu­tuu, Ol­lil­ta mus­tu­vat sor­met ja suu”.

Van­ha las­ten­lau­lu ker­too haus­kas­ti Ol­li-po­jan mar­ja­ret­kes­tä, jon­ne hän saa kar­hun ka­ve­rik­seen ja jota ereh­tyy luu­le­maan koi­rak­si. Kar­hu mais­te­lee Ol­lin ke­rää­miä mus­ti­koi­ta mut­ta säi­käh­tää lo­pul­ta äi­din tu­loa ja juok­see kar­kuun.

Mei­dän per­hees­säm­me mar­ja­ret­ket mus­tik­kaan ja puo­luk­kaan on pit­kään teh­ty koko per­heen voi­min. Tär­kein­tä on­nis­tu­nee­seen mar­ja­ret­keen pien­ten las­ten kans­sa on teh­dä hy­vät ja mauk­kaat eväät, joi­ta on mu­ka­va pal­kak­si syö­dä, kun mar­jo­ja on poi­mit­tu riit­tä­väs­ti.

Kai­kil­le on os­tet­tu so­pi­vat poi­mu­rit, jot­ka ovat joko pink­ke­jä, si­ni­siä tai vih­rei­tä. Kai­kil­le on lai­tet­tu kump­pa­rit jal­kaan, vaik­ka olem­me­kin sa­mal­la rau­hoi­tel­leet lap­sia sii­tä, et­tem­me ole kos­kaan mar­ja­met­säs­sä näh­neet käär­mei­tä. ”Mut­ta lai­te­taan sil­ti va­ral­ta kump­pa­rit”, olem­me sa­no­neet.

Mar­ja­mät­täät ovat suu­ria 1-vuo­ti­aan nä­kö­vink­ke­lis­tä, ja pys­tys­sä py­sy­mi­nen­kin on haas­teel­lis­ta. Sik­si olen pu­ke­nut nuo­rim­mai­sen jos­kus ku­ra­hou­sui­hin, jot­ta is­tu­mi­nen ja mus­ti­koi­den syö­mi­nen on­nis­tui­si par­hai­ten. Myös mui­den las­ten vaat­tei­den on pa­ras­ta ol­la niin sa­no­tus­ti mus­ti­kan kes­tä­viä.

Olem­me kan­nus­ta­neet lap­sia poi­mi­maan kark­ki­pal­kal­la ja isom­pia lap­sia myös ra­ha­pal­kan avul­la, mut­ta tär­kein­tä on ol­lut se, et­tä lap­set ovat mu­ka­na met­säs­sä ja ret­kel­lä on mu­ka­vaa. ”Riit­tä­väs­ti poi­mit­tu” on kä­sit­tee­nä siis erit­täin vaih­te­le­va. Toi­sil­le se on enem­män ja toi­sil­le kym­me­nen mar­jaa, jot­ka ne­kin lo­pul­ta pää­ty­vät omaan suu­hun.

Yh­tei­set mar­ja­ret­kem­me ovat mie­he­ni lap­suu­den­ko­din pe­rin­tö. Hä­nel­lä on niin hy­vät muis­tot koko per­heen mar­ja­ret­kis­tä, et­tä hän on ha­lun­nut jat­kaa sitä pe­rin­net­tä omien las­ten kans­sa. Me em­me ole kui­ten­kaan asun­to­vau­nua ve­tä­neet met­sään, ku­ten mie­he­ni van­hem­mat ovat jos­kus teh­neet.

Kos­ka olem­me ha­lun­neet, et­tä ret­ki oli­si mu­ka­vaa yh­des­sä­o­loa, em­me ole moit­ti­neet lap­sia kaik­kien eväs­kek­sien syö­mi­ses­tä ja ajan­viet­tä­mi­ses­tä leik­kien mar­jan­poi­mi­mi­sen si­jaan. Sik­si olem­me­kin usein huo­man­neet poi­mi­vam­me mie­he­ni kans­sa mar­jo­ja kah­des­taan ja las­ten kek­si­neen muu­ta hom­maa. 10-vuo­ti­as koi­ram­me­kin on vii­me vuo­si­na löy­ty­nyt yhä ai­kai­sem­mas­sa vai­hees­sa kuor­saa­mas­ta Trans­por­te­rin lat­ti­al­ta.

Vii­me vuo­si­na, kun tei­nien pro­sen­tu­aa­li­nen mää­rä on ol­lut per­hees­säm­me kas­vu­suun­nas­sa, olem­me huo­man­neet, et­tä in­nok­kai­ta mar­ja­met­sään läh­ti­jöi­tä on yhä vä­hem­män. Syö­jien in­nok­kuus kui­ten­kin ilah­dut­taa, kun tuo­re mus­tik­ka­pii­rak­ka hä­vi­ää no­pe­as­ti pöy­däl­tä.

Tänä syk­sy­nä mie­he­ni kävi puo­lu­kas­sa poik­keuk­sel­li­ses­ti yk­sin, kun hä­net lo­mau­tet­tiin työs­tään kä­te­väs­ti puo­lu­koi­den kyp­sy­mi­sen ai­kaan muu­ta­mak­si päi­väk­si. Näh­ty­ään hil­lo­tut puo­lu­kat keit­ti­ön pöy­däl­lä, 8-vuo­ti­as huu­dah­ti: ”Äi­ti, tee muu­sia ja mu­re­ket­ta!”

Oma­te­koi­nen, mel­ko so­ke­ri­nen puo­luk­ka­hil­lo, mais­tuu meil­lä hy­vin. Var­sin­kin mu­rek­keen kans­sa. Voi­si sa­noa, et­tä meil­lä syö­dään puo­luk­ka­hil­loa mu­rek­keel­la ei­kä toi­sin­päin, ku­ten eh­kä muil­la on ta­pa­na. Hy­mys­sä suin kat­soin, kun van­hin­kin lap­sis­ta kaa­toi isän te­ke­mää hil­loa suo­raan pur­kis­ta lau­ta­sel­le.

Toi­von, et­tä kai­kil­le lap­sil­le jäi­si ko­din pe­rin­tö­nä jon­kun ta­soi­nen mar­jan­poi­mi­mis­viet­ti. Toi­von, et­tä he voi­si­vat muis­tel­la koko per­heen mar­ja­ret­kiä läm­möl­lä ja eh­kä jat­kai­si­vat pe­rin­net­tä omien las­ten­sa kans­sa.