Suvi Myl­ly­mä­ki

Eläm­me ad­ven­tin ai­kaa, ja jou­lun odo­tus täyt­tää mie­let. Jou­lu­va­lot si­säl­lä ja ul­ko­na, jou­lui­set ver­hot ja kai­ta­lii­nat, jou­lu­täh­det ja ama­ryl­lik­set sekä kau­neim­mat jou­lu­lau­lut tuo­vat mu­ka­naan herk­kää, kau­nis­ta tun­nel­maa. Las­ten kans­sa py­säh­dym­me tun­nel­moi­maan kir­jo­jen kaut­ta. Jou­lun odo­tuk­seen kuu­lu­vat tie­tyt, pe­rin­tei­set jou­lu­sa­dut. Py­säh­ty­mi­nen sa­tu­jen ää­rel­le kes­keyt­tää hyö­ri­nän ja au­kai­see mie­leen rei­tin oi­ke­an­lai­sel­le mie­len­ti­lal­le.

Jou­lu­kir­ja­pi­no on jo kas­va­nut ai­ka suu­rek­si ja si­säl­tää klas­si­koi­den li­säk­si myös uu­dem­pia kir­jo­ja. Ast­rid Lindg­re­nin Kat­so, Ma­rik­ki, lun­ta sa­taa! on eh­kä pi­sim­pään ol­lut lu­et­ta­va­na. Se on pe­rin­tö­kir­ja lap­suu­den­ko­dis­ta­ni. Lu­et­tu­a­ni kir­jaa rei­lu­na kym­me­ne­nä jou­lu­na pe­räk­käin pys­tyn ny­ky­ään ole­maan it­ke­mät­tä kir­jan lo­pus­sa, jo­hon on niin kau­niis­ti ku­vat­tu äi­din ja isän hel­po­tus pik­ku-Lii­san löy­dyt­tyä omas­ta sän­gys­tä nuk­ku­mas­ta. Ta­ri­na vie lap­set­kin men­nes­sään ja kaik­ki pie­net tont­tu­set is­tua na­pot­ta­vat tiu­kas­ti äi­din kyl­jes­sä kiin­ni jän­nit­tä­es­sään Lii­san ret­ken vai­hei­ta.

Mau­ri Kun­nak­sen nel­jä jou­lu­kir­jaa ovat tie­ten­kin mei­dän jou­lu­lä­jäs­säm­me. Niis­tä tär­keim­pä­nä Jou­lu­puk­ki, jota on kään­net­ty 26 kie­lel­le ja myy­ty 1,5 mil­joo­naa kap­pa­let­ta. Niis­tä yk­si on meil­lä. Sii­hen kir­jaan on jou­lu­pu­kin ta­ri­na ker­rot­tu yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti mut­ta sa­mal­la kui­ten­kin niin, et­tä jou­lun tai­ka säi­lyy. Kun­nak­sen kir­jo­jen ku­vi­tus it­ses­sään on hy­vin ri­kas­ta. 3-vuo­ti­aal­la on te­ke­mis­tä, kun yrit­tää las­kea kir­jan tont­tu­ja.

Omaa jou­lu­kir­ja­lä­jää voi li­säk­si pai­ka­ta kir­jas­ton va­li­koi­mal­la. Su­loi­se­na ta­ri­na­na on jää­nyt mie­leen Ivan Gantsc­he­vin Jou­lu­ju­na, joka ker­too ra­ta­var­ti­jan pie­nes­tä Ma­li­na-ty­tös­tä. Kir­ja on to­si­ta­ri­na jou­lu­aa­tos­ta, jol­loin ju­na­ra­dal­le vyö­ryi vuo­ril­ta val­ta­va ki­ven­loh­ka­re. Pie­ni Ma­li­na-tyt­tö kis­koi jou­lu­kuu­sen ra­dal­le ja sy­tyt­ti sen pa­la­maan. Tu­len näh­ty­ään ve­tu­rin­kul­jet­ta­ja veti hä­tä­jar­rus­ta ja sai ju­nan py­säh­ty­mään. Pie­ni tyt­tö es­ti neu­vok­kuu­del­laan ju­naa tör­mää­mäs­tä loh­ka­ree­seen.

Vii­me tal­ve­na ruo­ka­kau­pas­sa osui sil­mään ko­ko­el­ma van­ho­ja sa­tu­ja. Kir­jan nimi on Jou­lu­ruu­su­ja, kau­neim­mat jou­lu­ta­ri­nat. Sii­hen on ke­rät­ty H.C. An­ders­so­nin, Tove Jans­so­nin sekä mui­den klas­sik­ko­kir­jai­li­joi­den aar­tei­ta. Lu­es­ke­lin nii­tä it­sek­se­ni, mut­ta lap­sil­le luin ta­ri­nan Karl-Ber­til Jons­so­nin jou­lu­aat­to. Se ker­too pos­ti­toi­mis­tos­sa työs­ken­te­le­väs­tä po­jas­ta, joka nap­paa omaan pus­siin­sa rik­kail­le ih­mi­sil­le me­ne­vät pa­ke­tit ja lah­joit­taa ne jou­lu­aat­to­na köy­hien per­hei­den lap­sil­le. Hä­nen hui­jauk­sen­sa pal­jas­tuu, ja hän jou­tuu läh­te­mään isän­sä kans­sa ker­to­maan ih­mi­sil­le, et­tä on va­ras­ta­nut hei­dän lah­jan­sa. Mut­ta sen si­jaan, et­tä he suut­tui­si­vat, he ovat­kin kaik­ki iloi­sia ja sa­no­vat, et­tä poi­ka on teh­nyt ihan oi­kein. Isän viha lap­sen­sa käyt­täy­ty­mi­ses­tä muut­tuu pik­ku­hil­jaa yl­pey­dek­si, kun poi­ka saa kii­tos­ta jo­kai­sel­ta, jon­ka lah­ja oli pää­ty­nyt sitä enem­män tar­vit­se­val­le.

Uu­sim­mis­sa jou­lu­sa­duis­sa ei ole vält­tä­mät­tä mi­tään ope­tus­ta tai sy­väl­lis­tä mer­ki­tys­tä, ku­ten van­hois­sa ta­ri­nois­sa usein on. Uu­dem­mat sa­dut ker­to­vat vain jou­lun ajas­ta, jou­lu­lah­jois­ta ja an­ta­mi­sen ilos­ta. Yk­si par­haim­mis­ta ja her­kul­li­sim­mis­ta jou­lu­kir­jois­ta on Ta­tun ja Pa­tun ih­meel­li­nen jou­lu. Tatu ja Patu sää­tä­vät ja sös­si­vät mon­ta asi­aa pää­dyt­ty­ään jou­lun viet­toon vää­rään ta­loon, mut­ta ovat sil­ti niin sö­pö­jä kai­kes­sa hy­vän­tah­toi­ses­sa höl­möy­des­sään.

Myös ly­hy­em­mät teks­tit voi­vat ol­la mer­ki­tyk­sel­li­siä. Las­ten po­lus­sa oli ker­ran jou­lu­ta­ri­na en­ke­lis­tä, joka il­moit­ti Jee­sus-lap­sen syn­ty­mäs­tä. Leik­ka­sin si­vun ja pääl­lys­tin kon­tak­ti­muo­vil­la. Lai­toin sen ai­na jou­luk­si sei­näl­le, kos­ka en­ke­lin sa­no­ma kos­ket­ti mi­nua. En­ke­li muis­tut­ti, et­tei­vät ih­mi­set unoh­tai­si jou­lun las­ta. Koin, et­tä sei­näl­lä ol­les­saan ta­ri­na py­säyt­ti ja muis­tut­ti sii­tä, mik­si jou­lua vie­te­tään. Nyt tuo muo­vi­tet­tu läm­pöi­nen ker­to­mus on jou­tu­nut huk­kaan. Toi­vot­ta­vas­ti se il­mes­tyi­si jon­kin sii­vouk­sen yh­tey­des­sä vie­lä sei­näl­le lai­tet­ta­vak­si.

Jou­lun ker­to­muk­sis­ta tär­kein on tie­ten­kin jou­lu­e­van­ke­liu­mi, joka lu­e­taan jou­lu­pöy­däs­sä. Pöy­tä on ka­tet­tu, kynt­ti­lät pa­la­vat ja koko per­he on yh­del­lä kool­la. Vuo­ro­jou­luin joku lap­sis­ta saa teh­tä­väk­seen lu­kea tuon tu­tun evan­ke­liu­mi­koh­dan: ”Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra."

Ha­lu­an toi­vot­taa kai­kil­le lu­ki­joil­le rau­hal­lis­ta ja iha­naa jou­lun ai­kaa!