Vih­re­än kier­re­kan­ti­sen vi­hon kan­net ovat vuo­sien saa­tos­sa ris­paan­tu­neet ja osit­tain ir­ron­neet­kin, mut­ta si­säl­tön­sä vuok­si tuo vih­ko on yk­si kal­leim­pia aar­tei­ta­ni. Olen ke­rän­nyt vih­koon las­ten pu­hei­ta. Noi­ta pie­niä hel­miä, jot­ka ilah­dut­ta­vat ja ri­kas­tut­ta­vat ar­kie­lä­mää val­ta­vas­ti.

Las­ten mie­les­tä haus­ko­ja sut­kauk­sia on myös mu­ka­va muis­tel­la jäl­keen­päin. Heis­tä on mu­ka­va kuun­nel­la, mitä ovat pie­ne­nä sa­no­neet. Olem­me mon­ta ker­taa saa­neet yh­des­sä nau­raa mo­nil­le osu­vil­le huo­mau­tuk­sil­le.

Par­haim­mat sa­nas­te­lut ovat jää­neet nor­maa­liin ar­ki­pu­hee­seem­me mu­kaan. Ku­ten esi­mer­kik­si voin­re­pi ja ree­mi­ra­mi. Ne tar­koit­ta­vat juus­to­höy­lää ja D-vi­ta­mii­nia.

Eri­tyi­ses­ti mi­nua läm­mit­tä­vät ne lau­seet, jois­sa lap­si ihas­te­lee it­se­ään. Pie­nen lap­sen ilo omas­ta it­ses­tään on niin su­lois­ta. Hän on täy­sin va­paa ole­maan on­nel­li­nen omas­ta it­ses­tään. Hän iloit­see omis­ta tai­dois­taan, osaa­mi­ses­taan ja mi­nuu­des­taan.

Ot­si­kon lau­seen kuu­lin muu­ta­ma viik­ko sit­ten juu­ri pyö­räi­le­mään op­pi­neel­ta po­jal­ta­ni, joka iloit­si omas­ta on­nis­tu­mi­ses­taan ja yh­tei­ses­tä pyö­rä­ret­kes­tä äi­din kans­sa. Tal­ven jäl­jil­tä oli hie­koi­tus­ki­vet sii­vot­tu as­val­til­ta pois ja iso­sis­kol­ta pe­rit­ty pyö­rä kul­ki hel­pos­ti ja ta­sai­ses­ti puh­taal­la as­val­til­la. Au­rin­ko läm­mit­ti, hy­myi­lyt­ti. Mi­ten help­poa oli­kaan yh­tyä tuon pie­nen ki­ha­ra­pään to­te­a­muk­seen: ”Kyl­lä, sinä olet to­del­la iha­na!”

Vih­re­äs­tä kier­re­kan­ti­ses­ta vih­kos­ta löy­tyi muis­to myös erääs­tä vuo­sia sit­ten ol­lees­ta ham­mas­lää­kä­ri­käyn­nis­tä, jol­loin tyt­tä­rem­me lau­sui tuon sa­man lau­seen. Iso­ve­li oli ham­mas­lää­kä­rin pen­kis­sä tar­kis­tuk­ses­sa ja pie­ni tyt­tä­rem­me huo­ma­si sii­nä odo­tel­les­saan, et­tä pöy­dän pääl­lä on pie­ni pei­li. Sii­nä hän ihas­te­li it­se­ään pei­lin edes­sä ja lo­puk­si sa­noi: ”En­kö ole­kin minä iha­na.” Se ei ol­lut sil­loin edes ky­sy­mys, vain to­te­a­mus to­si­a­si­as­ta.

Yk­si kirk­kaim­mis­ta hel­mis­tä on lau­sut­tu 13 vuot­ta sit­ten. Sil­loin 5-vuo­ti­as toi­sek­si van­hin poi­kam­me tuu­ma­si mi­nul­le, et­tä minä olen Tai­vaan Isän lah­ja si­nul­le ja isäl­le. Sen pa­rem­paa lah­jaa ei ih­mi­nen voi­kaan saa­da kuin pie­nen lap­sen! Muis­tu­tin täs­tä lau­sees­ta poi­kaam­me nyt ke­vääl­lä. Tei­ne­jä on hyvä vä­lil­lä muis­tut­taa näis­tä rak­kau­den täy­tei­sis­tä het­kis­tä. Toi­von, et­tä ne kan­ta­vat sil­loin, kun lä­hes­ty­vä ai­kui­suus tuo mu­ka­naan eri­lai­sia mur­ros­vai­hei­ta.

Tou­ko­kuun ja äi­tien­päi­vän lä­hes­ty­es­sä äi­tiy­den ko­ke­mus al­koi nous­ta aja­tuk­sii­ni yhä use­am­min. Olen mo­nes­ti aja­tel­lut, et­tä en ole it­se an­sain­nut eri­tyis­tä merk­ki­päi­vää. Lap­sil­le päi­vä on kui­ten­kin eri­tyi­nen ja tär­keä. Sa­maa va­rauk­se­ton­ta ihai­lua he osoit­ta­vat myös äi­dil­le kuin it­sel­leen.

Pää­tin tänä vuon­na haas­taa it­se­ni heit­täy­ty­mään sii­hen iha­nuu­teen, jo­hon lap­set ha­lu­a­vat mi­nut ym­pä­röi­dä. Pää­tin, et­ten ajat­te­le vir­hei­tä­ni en­kä syyl­lis­tä it­se­ä­ni mis­tään. An­noin it­sel­le­ni lu­van naut­tia las­ten huo­mi­os­ta, kor­teis­ta ja sy­lei­lys­tä. Ajat­te­lin, et­tä he­rään äi­tien­päi­vän aa­muun tyt­tä­re­ni muu­ta­man vuo­den ta­kai­sia sa­no­ja muis­ta­en. Hän hei­laut­ti vi­o­le­tin me­kon röy­he­lö­hel­maa ja to­te­si: ”Minä olen ku­nin­ga­tar!”

Haas­tee­ni on­nis­tui koh­ta­lai­sen hy­vin. Sain iha­nia it­se teh­ty­jä äi­tien­päi­vä­kort­te­ja, joi­den vies­ti oli tä­nä­kin vuon­na se, et­tä olen jäl­leen maa­il­man pa­ras äi­ti. Olen maa­il­man pa­ras äi­ti yh­des­sä kaik­kien mui­den maa­il­man par­hai­den äi­tien kans­sa. On hie­noa kuu­lua tä­hän jouk­koon.

Poi­ka­ni pin­kis­sä kuk­ka­kor­tis­sa oli teks­ti: ”Olet iha­nin ih­mi­nen, jon­ka tie­dän.” Kii­tol­li­se­na otin tä­män tun­nus­tuk­sen vas­taan kah­den kuu­kau­den ko­ti­o­pet­ta­ja­na toi­mi­mi­sen jäl­keen. Ajat­te­lin, et­tä olin ol­lut riit­tä­vän hyvä.

Tämä vies­ti on tär­keä kai­kil­le äi­deil­le. Sinä olet riit­tä­vän hyvä oma­na it­se­nä­si.