– Ook­ko­nää ny­ky­ään jo­sa­ki töi­sä?”

– Oon mei­jän mak­kuu­huo­nee­sa.

– Ai joo, etä­töi­sä!

Olen työs­ken­nel­lyt etä­nä mei­dän ma­kuu­huo­nees­ta kä­sin tam­mi­kuus­ta läh­tien. Työ­po­ruk­kam­me työs­ken­te­lee ku­kin ta­hol­laan, olen vain yh­den heis­tä ta­van­nut ruu­dun ul­ko­puo­lel­la kas­vo­tus­ten. Mui­den kans­sa olem­me tu­tus­tu­neet pel­käs­tään Te­ams-so­vel­luk­sen kaut­ta ka­me­ran vä­li­tyk­sel­lä. Työ on edis­ty­nyt hy­vin fyy­si­ses­tä vä­li­mat­kas­tam­me huo­li­mat­ta.

Ko­to­na ti­lan­teet ovat vaih­del­leet. Enim­mäk­seen olen pys­ty­nyt kes­kit­ty­mään hy­vin ja saa­nut ol­la rau­has­sa etä­pa­la­ve­reis­sa. Asia jän­nit­ti aluk­si sen ver­ran, et­tä tu­los­tin papu.ne­tis­tä toi­min­na­noh­jauk­seen tar­koi­tet­tu­ja ku­via, jois­ta tä­män teks­tin ku­vi­tuk­se­na ole­van ku­van lai­tan ai­na si­ni­tar­ral­la ma­kuu­huo­neen oveen, kun ha­lu­an ol­la rau­has­sa. Jos lap­set kes­keyt­tä­vät pe­rus­työ­po­ru­kan vä­li­sen pa­la­ve­rin, se ei enää niin hait­taa. Jos­kus lan­gan pääs­sä on kui­ten­kin ou­dom­pia ih­mi­siä, jol­loin kes­kus­te­lu­rau­ha oli­si suo­ta­vaa.

Las­ten päi­vä­ko­ti- ja kou­lu­ra­joi­tuk­set ovat tuo­neet asi­aan oman maus­teen­sa. Kun hy­väs­sä kun­nos­sa ole­va nu­ha­ne­nä jää ko­tiin äi­dil­le ka­ve­rik­si, ovat hy­vät neu­vot kal­liit. Ruu­tu­ai­ka saat­taa toi­si­naan ylit­tyä. Ker­ran kävi niin, et­tä 3-vuo­ti­as oli juu­ri me­nos­sa kyl­pyyn kes­ken äi­din vi­ral­li­sen pu­heen­vuo­ron. To­ka­luok­ka­lai­nen es­ti kyl­pyyn me­ne­mi­sen. 3-vuo­ti­as il­mai­si pa­han mie­len­sä asi­as­ta sen ver­ran ää­nek­kääs­ti, et­tä jou­duin pa­hoit­te­le­maan ti­lan­net­ta lin­jan pääs­sä kuun­te­le­vil­le ih­mi­sil­le. Sain on­nek­si myö­hem­min ver­tais­tu­kea, kun sa­man­ta­pai­nen ää­ne­käs it­ku kuu­lui ihan kan­sal­li­sen ta­son vi­ra­no­mai­sen taus­tal­ta ker­ran Te­am­sis­sa, jos­sa oli usei­ta kym­me­niä osal­lis­tu­jia eri puo­lel­ta Suo­mea.

Ker­ran pu­he­li­me­ni soi kes­ken pa­la­ve­rin. Vas­ta­sin pu­he­li­meen. Poi­ka siel­lä soit­ti, et­tä nyt oli­si se kas­va­tus­kes­kus­te­lu. Kir­joi­tin Te­am­sin chat-kent­tään, et­tä “Jou­dun va­li­tet­ta­vas­ti pois­tu­maan. Kii­tos täs­tä!” Se­kun­nis­sa roo­lin vaih­to työ­mi­näs­tä äi­dik­si. Toi­sel­la ker­taa työ­ka­ve­ri­ni ihas­te­li lan­gan pääs­tä, mi­ten hie­nos­ti tyt­tä­re­ni kut­suu isää pyyh­ki­mään. It­se­kin olen iloin­nut sii­tä, et­tä ty­tär on op­pi­nut kui­vak­si, mut­ta mik­ro­fo­ni oli­si sil­ti tuos­sa koh­den voi­nut ol­la kiin­ni­kin. Sama työ­ka­ve­ri ky­syi ker­ran pa­la­ve­rin päät­teek­si, kun olim­me enää kah­des­taan lin­joil­la, lu­paa yh­den ky­sy­myk­sen esit­tä­mi­seen. Vas­ta­sin, et­tä saa­han mi­nul­ta ky­syä. Vä­hän hir­vit­ti, kun en osan­nut aa­vis­taa ol­len­kaan, min­kä­lais­ta ky­sy­mys­tä odot­taa. Ky­sy­mys kuu­lui: “Olet­ko blo­gis­ti?” Hän oli kuu­lem­ma lu­ke­nut näi­tä teks­te­jä­ni.

Saim­me ke­vääl­lä pari uut­ta työ­ka­ve­ria, jot­ka oli­vat työs­ken­nel­leet Nor­jas­sa. Kun ys­tä­vä­per­heem­me oli Nor­jas­ta lo­mal­la Suo­mes­sa, pal­jas­tui, et­tä nämä uu­det työ­ka­ve­ri­ni oli­vat ol­leet sa­mas­sa si­sar­ker­hos­sa ys­tä­vä­ni kans­sa Nor­jas­sa. Ys­tä­vä­per­heem­me lä­het­ti ter­vei­siä uu­sil­le työ­ka­ve­reil­le­ni. Oli­vat kuu­lem­ma Nor­jas­sa ih­me­tel­leet, min­ne he oli­vat ka­don­neet. Vein tie­ten­kin ter­vei­set pe­ril­le. To­sin säh­kö­pos­til­la, kos­ka en ole kos­kaan ta­van­nut hei­tä kas­vo­tus­ten.

Täl­lai­sis­sa kes­kus­te­luis­sa on pa­ras­ta se vies­ti, joka lu­e­taan ri­vien vä­lis­tä. Vaik­ka en mai­nit­se si­sar­ker­hoa tai muu­ta­kaan ää­neen, kuu­li­ja li­sää sen sin­ne it­se ja saa sa­mal­la mi­nul­ta vies­tin: mi­nä­kin olen us­ko­vai­nen. Sa­mal­la Te­am­sin ni­mi­kir­jain­pal­lo al­kaa tun­tua aa­vis­tuk­sen tu­tum­mal­ta ja sen ym­pä­ril­lä vilk­ku­van si­ni­sen ym­py­rän väri muut­tuu läm­pi­mäm­mäk­si. Mik­ro­fo­nin unoh­tu­mi­nen au­ki ja lap­si­per­heen ään­ten kuu­lu­mi­nen muil­le etä­ko­kouk­seen osal­lis­tu­jil­le ei tun­nu enää ihan niin no­lol­ta.

Etä­työ on so­pi­nut mi­nul­le ihan hy­vin. Puut­tei­ta löy­tyy lä­hin­nä tau­ois­ta. Ne saat­ta­vat täyt­tyä ko­ti­töis­tä ja hä­täi­ses­ti suu­hun tun­ge­tus­ta lei­väs­tä. Jos­kus ko­neen ää­rel­lä tu­lee is­tut­tua tau­ot­ta usei­ta tun­te­ja. Vart­tia vail­le nel­jä nap­sau­tan kui­ten­kin it­se­ni ulos työ­ai­ka­seu­ran­ta­so­vel­luk­ses­ta, sam­mu­tan tie­to­ko­neen ja siir­ryn keit­ti­öön kuo­ri­maan pot­tu­ja.