Jumalan voimalla uuteen vuoteen

Uu­si vuo­si avau­tuu eteem­me kuin vie­lä kir­joit­ta­ma­ton leh­ti. Moni kan­taa mu­ka­naan toi­vei­ta, mut­ta sa­mal­la myös ky­sy­myk­siä: riit­tä­vät­kö voi­ma­ni, jak­san­ko ar­jes­sa? Näi­den poh­din­to­jen ää­rel­lä moni voi ko­kea sekä odo­tus­ta et­tä epä­var­muut­ta.

Saavu, suuri rauhanjuhla

Väi­nö Ha­vak­sen 86 vuot­ta sit­ten tal­vi­so­dan ai­ka­na kir­joit­ta­man jou­lu­lau­lun sa­nat ovat jäl­leen ker­ran eri­tyi­sen ajan­koh­tai­set.

Hienotunteisuutta joulunvieton suunnitteluun

Jou­lun­viet­to nou­see mie­tin­tään syk­syn ede­tes­sä. Kans­sa­pu­heis­sa ky­sel­lään, mi­ten ku­kin ai­koo viet­tää yh­tä vuo­den suu­rim­mis­ta juh­lis­ta. Asia on nous­sut esiin vii­me vuo­si­na myös Päi­vä­mie­hes­sä – vii­mek­si Vii­kon ky­sy­myk­sen vas­tauk­sis­sa, jois­sa lu­ki­jat ker­toi­vat, mil­lä mie­lin he odot­ta­vat jou­lua, sekä niis­tä tul­leis­sa pa­laut­teis­sa. Myös tä­män leh­den pa­ki­na kä­sit­te­lee ai­het­ta.

Isänmaan rakentaminen kuuluu kaikille

Suo­mes­sa it­se­näi­syys­päi­vän juh­lin­nas­sa ko­ros­tuu ar­vok­kuus, har­ras tun­nel­ma ja maan­puo­lus­tus. Toi­si­naan esi­te­tään ky­sy­mys, mik­si näin on. Voi­si­ko it­se­näi­syyt­tä juh­lia vaik­ka­pa ilo­tu­li­tuk­sin, ku­ten jos­sain muu­al­la on ta­pa­na? Kun­kin maan his­to­ria ja kult­tuu­ri nä­ky­vät it­se­näi­syys­päi­vän luon­tees­sa ja sen vie­tos­sa.

Jumalan luomat sukupuolet täydentävät toisiaan

Jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa kä­si­tel­lään har­va se päi­vä nais- ja mies­su­ku­puol­ten vä­lis­tä er­kaan­tu­mis­ta ja ris­ti­rii­to­ja. Tut­ki­mus­ten­kin mu­kaan eri­tyi­ses­ti 2000-lu­vun alus­sa syn­ty­neet nuo­ret nai­set ja mie­het ajau­tu­vat ar­voil­taan etääm­mäl­le toi­sis­taan. Mies­ten kes­kuu­des­sa on enem­män kon­ser­va­tii­vis­ta ajat­te­lua, kun taas mer­kit­tä­vän suu­ri nais­ten jouk­ko on omak­su­nut mie­hiä li­be­raa­lim­mat ar­vot. Käy­tän­nös­sä pu­hu­taan esi­mer­kik­si nais­vi­has­ta tai vas­taa­vas­ti nais­ten oi­keuk­sien aja­mi­ses­ta ta­val­la, jos­sa mies­ten oi­keu­det jää­vät nii­den jal­koi­hin. Tä­hän ai­he­pii­riin liit­ty­en on pu­hut­tu myös sii­tä, et­tä osa ko­kee vai­ke­ak­si löy­tää seu­rus­te­lu­kump­pa­nia ja puo­li­soa vas­tak­kai­ses­ta su­ku­puo­les­ta.

Usko tähtää ikuisuuteen

Ih­mi­se­lä­män yk­si kes­kei­sis­tä ky­sy­myk­sis­tä on: mitä on kuo­le­man jäl­keen? Moni ei ha­lua aja­tel­la tai poh­tia ky­sy­mys­tä. Ju­ma­la loi kui­ten­kin ih­mi­sen elä­mään omas­sa yh­tey­des­sään. Sik­si ih­mi­nen poh­tii omaa ole­mis­taan ja tar­koi­tus­taan luo­ma­kun­nas­sa. Raa­ma­tun mu­kaan jo­kais­ta ih­mis­tä odot­taa ajal­li­sen elä­män jäl­keen ikui­suus, joko Ju­ma­lan yh­tey­des­sä tai eros­sa hä­nes­tä.

Kirkossa käytävästä keskustelusta puuttuu yhteinen pohja

Kir­kol­lis­ko­kous pui vii­me­viik­koi­ses­sa ko­koon­tu­mi­ses­saan jäl­ki­pyyk­kiä, joka liit­tyi piis­po­jen an­ta­maan pas­to­raa­li­seen oh­jee­seen kos­kien sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien avi­o­liit­toon vih­ki­mis­tä. Piis­pat an­toi­vat vii­me kir­kol­lis­ko­kouk­sen jäl­keen häm­men­nys­tä he­rät­tä­neen oh­jeen, jos­sa sa­no­taan, et­tei sa­maa su­ku­puol­ta ole­via pa­re­ja vih­ki­nei­tä pap­pe­ja edel­leen­kään tule ran­gais­ta, vaik­ka he toi­mi­vat vas­toin kir­kon vi­ral­lis­ta avi­o­liit­to­kä­si­tys­tä, ei­kä kirk­ko­ti­lan käy­tös­tä tä­hän tar­koi­tuk­seen tar­vit­se erik­seen so­pia.

Luoduilla on eroa

Ju­ma­la on luo­nut sa­nal­laan kai­ken ole­vai­sen. Raa­mat­tu ei ker­ro yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti kaik­kea luo­mis­työ­hön liit­ty­vää. Olen­nai­sem­paa kuin tun­tea tar­kas­ti eri eli­ö­kun­nan osien syn­ty­pe­rä, on us­koa Ju­ma­lan ole­van kai­ken elä­män ja ole­vai­suu­den Luo­ja. Luo­ma­kun­ta eri osi­neen on ih­meel­li­nen ko­ko­nai­suus. Sen mo­ni­mut­kai­suus, herk­kyys ja kau­neus ovat ai­na pu­hu­tel­leet ih­mis­tä. Luo­ma­kun­ta ker­too Ju­ma­lan voi­mas­ta ja vii­sau­des­ta.

Pyhäinpäivään sisältyy ilo

Py­häin­päi­vään liit­tyy su­run ja kai­pauk­sen li­säk­si läh­tö­koh­tai­ses­ti myös ilo, sil­lä päi­vää vie­te­tään us­kos­sa pois nuk­ku­nei­den eli en­nen us­ko­nei­den py­hien muis­tol­le. Hei­dän osan­sa on hyvä. He ovat oman kil­voi­tuk­sen­sa kil­voi­tel­leet ja saa­vut­ta­neet le­von, jos­ta Jee­sus hei­dät vii­mei­se­nä päi­vä­nä he­rät­tää ja kut­suu luok­seen.

Kutsu parannukseen tulee Jumalalta

Pa­ran­nus on kes­kei­nen ter­mi Raa­ma­tus­sa. Ai­kam­me ih­mi­sel­le ter­mi voi ol­la vie­raam­pi. Lie­nee­kö osa­syy­nä se, et­tä vuo­den 1992 raa­ma­tun­kään­nök­ses­sä sana pa­ran­nus on usein kor­vat­tu sa­nal­la kään­ty­mys. Kuul­les­saan saar­naa, jos­sa ke­ho­te­taan pa­ran­nuk­seen, ih­mi­nen saat­taa ah­dis­tua tai louk­kaan­tua. Mik­si mi­nul­le pu­hu­taan pa­ran­nuk­ses­ta? Olen­han kris­tit­ty, us­kon Ju­ma­laan ja osal­lis­tun ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen, kuu­li­ja eh­kä puo­lus­tau­tuu aja­tuk­sis­saan.