Kris­til­li­nen seu­ra­kun­ta ei voi vai­e­ta Ju­ma­lan sa­nas­ta – ei myös­kään sil­loin, kun Raa­ma­tun to­tuus syn­nis­tä haas­taa ajan mie­li­pi­teet.

Raa­ma­tun mu­kaan syn­ti ei ole vain yk­sit­täi­siä vää­riä te­ko­ja, vaan lan­gen­neen ih­mi­sen pe­ru­so­le­muk­seen kuu­lu­vaa to­del­li­suut­ta. Se il­me­nee jo­kai­sen ih­mi­sen aja­tuk­sis­sa, sa­nois­sa ja te­ois­sa. Apos­to­lin mu­kaan ”kaik­ki ovat teh­neet syn­tiä ja ovat vail­la Ju­ma­lan kirk­kaut­ta” (Room. 3:23).

Ju­ma­lan pyhä laki il­moit­taa, mikä on syn­tiä. Il­man sitä luon­nol­li­nen ih­mi­nen ei voi ym­mär­tää syn­nin sy­vin­tä ole­mus­ta. Raa­ma­tun mu­kaan ”lain teh­tä­vä­nä on opet­taa tun­te­maan, mitä syn­ti on” (Room. 3:20). Il­man syn­nin tun­toa ih­mi­nen ei myös­kään pää­se ym­mär­tä­mään ar­mon to­del­lis­ta mer­ki­tys­tä. Apos­to­li opet­taa: ”Jos me tun­nus­tam­me syn­tim­me, niin Ju­ma­la, joka on us­kol­li­nen ja van­hurs­kas, an­taa meil­le syn­nit an­teek­si” (1. Joh. 1:9).

Syn­ti tu­lee ni­me­tä ai­na syn­nik­si – ei ih­mis­ten mie­li­pi­tei­den, vaan Ju­ma­lan sa­nan pe­rus­teel­la. Pe­rim­mäl­tään tar­koi­tuk­se­na ei ole ke­tään tuo­mi­ta, vaan kut­sua elä­mään ar­mon va­lai­se­mas­sa to­tuu­des­sa. Kris­tus kuo­li ris­til­lä kaik­kien puo­les­ta ja on val­mis­ta­nut jo­kai­sel­le syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ja ian­kaik­ki­sen elä­män.

Ju­ma­lan sana kos­ket­taa kaik­kia elä­mä­na­lu­ei­ta. Ju­ma­la on kai­ken luo­ja ja yl­lä­pi­tä­jä, ja hä­nen luo­mis­jär­jes­tyk­seen­sä kuu­luu myös ih­mi­sen sek­su­aa­li­suus. Sek­su­aa­li­suus on Ju­ma­lan lah­ja, jon­ka to­teut­ta­mi­nen on tar­koi­tet­tu mie­hen ja nai­sen vä­li­seen avi­o­liit­toon, rak­kau­teen ja elä­män jat­ku­mi­seen.

Avi­o­lii­ton ul­ko­puo­lel­la to­teu­tet­tu sek­su­aa­li­suus ei ole Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­nen. Vaik­ka täl­lai­set rat­kai­sut voi­vat in­hi­mil­li­ses­ti tun­tua pe­rus­tel­luil­ta, kris­til­li­nen seu­ra­kun­ta ei voi ar­vi­oi­da nii­tä tun­tei­den tai ylei­sen mie­li­pi­teen mu­kaan. Se ar­vi­oi ne Ju­ma­lan sa­nan pe­rus­teel­la – ja sen mu­kaan ne ei­vät ole oi­kein.

On tär­ke­ää muis­taa, et­tä puhe ih­mi­sen syn­ti­syy­des­tä ei ole ih­mi­sar­von ky­see­na­lais­ta­mis­ta ei­kä hen­gel­lis­tä vä­ki­val­taa. Kyse on to­tuu­des­sa il­me­ne­väs­tä rak­kau­des­ta. Sen pää­mää­rä ei ole syyl­lis­tä­mi­nen, vaan pe­las­tus – jo­kai­sen ih­mi­sen joh­dat­ta­mi­nen ian­kaik­ki­seen elä­mään.

Val­de Pa­lo­laSRK:n joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja