Yhteisöllisyyden, kohtaamisen ja ystävyyden mahdollisuuksia järjestetään kristillisyyden toiminnassa runsaasti viikoittain. Keskeisintä on kokoontua Jumalan sanan äärelle. Tärkeää on myös päästä kohtaamaan tuttuja ja tuntemattomia, samalla tavalla uskovia ihmisiä.
Monessa perheessä koetaan yksinäisyyden kokemusten aiheuttamaa kynnystä lähteä yhteisiin tilaisuuksiin. Lapsi tai nuori saattaa kertoa seuroihin tai nuorten tilaisuuksiin osallistumisen lähes mahdottomaksi. Syynä on yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden kokemus. Aikana ennen älypuhelimia ja sosiaalista mediaa piti lähteä paikan päälle katsomaan, näkyisikö seuroissa kavereita. Nykyään tämä on helppoa selvittää etukäteen ja tehdä lähtöpäätös sen mukaan.
Suomen Punaisen Risti teetti yksinäisyystutkimuksen vuonna 2023. Tulosten mukaan nuorten ja nuorten aikuisten kokema yksinäisyys ei ole helpottunut koronavuosien jälkeen, vaan on laajentunut koskettamaan yhä useampaa henkilöä. Lisäksi eristäytymisen ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat tutkimuksen valossa lisääntyneet (Yksinäisyysbarometri 2023, SPR, Taloustutkimus Oy). Kysymys on laajasta ilmiöstä, joka koskettaa nuoria kaikenlaisista taustoista. Ilmiö ulottuu myös uskovaisiin nuoriin, vaikka ikätovereihin verrattuna heillä olisi elämässään enemmän sosiaalisia suhteita.
Jokaisella on vastuu siitä, että seuroihin, raamattuluokkiin, nuorteniltoihin ja iltakyliin osallistuminen koettaisiin helpoksi. Tämä ei vaadi keneltäkään mahdottomia. Ratkaisevan tärkeää yksinäisyyttä kokevalle voi olla, että hänet huomataan tervehtimällä tai vaikka kysymällä kuka tulija on, mikäli aiempaa tuttavuutta ei ole. Tuskin kukaan pahastuu myöskään saamastaan kyläkutsusta. Jokainen voi pohtia, olisiko oman kodin ovet mahdollista avata nuorten kokoontumiselle myös ilman erityistä toimintamuotoa. Moni nuori ilahtuisi kutsusta tulla viettämään yhteistä iltaa laulamisen ja yhdessä olemisen merkeissä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys