Ju­ma­la, kai­ken Luo­ja, on jär­jes­tä­nyt luo­mis­työn­sä si­ten, et­tei ih­mi­sis­tä löy­dy kes­ke­nään kah­ta täy­sin sa­man­lais­ta. Jo­kai­nen on oma per­soo­nan­sa ja il­men­tää näin luo­mis­työn rik­kaut­ta. Jo­kai­sel­la on myös luo­vut­ta­ma­ton ar­vo Ju­ma­lan luo­mis­te­ko­na ja hä­nen ku­va­naan. Ju­ma­lan edes­sä ku­kaan ei ole tois­ta ar­vok­kaam­pi, täy­del­li­sem­pi tai pa­rem­pi luo­mus. Ju­ma­la an­taa myös syn­ty­väl­le lap­sel­le van­hem­mat, ko­din, ko­ti­maan, kie­len ja kan­san, jo­hon kuu­lua.

Ih­mi­nen kiin­nit­tää hel­pos­ti huo­mi­on­sa lä­him­mäi­sen­sä eri­lai­suu­teen, ku­ten ihon­vä­riin, et­ni­seen taus­taan, eri­lai­seen kie­leen, mah­dol­li­ses­ti nä­ky­vään vam­maan tai sai­rau­teen. Lä­hem­pi tut­ta­vuus saat­taa puo­les­taan tuo­da esil­le asi­oi­ta, jot­ka ei­vät ai­na näy ulos­päin. Täl­lai­sia ovat esi­mer­kik­si eri­lai­nen kult­tuu­ri­taus­ta tai us­kon­to.

Jee­suk­sen esi­mer­kin mu­kaan mei­dän tu­lee ra­kas­taa jo­kais­ta lä­him­mäis­täm­me, ei vain us­kon­vel­jeä tai -si­sar­ta, ei vain suo­ma­lais­ta vaan myös muu­ka­lais­ta. Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka täs­sä asi­as­sa Ju­ma­la neu­voi Is­ra­e­lin kan­saa: ”Kun maa­han­ne tu­lee muu­ka­lai­sia asu­maan kes­kuu­des­san­ne, äl­kää sor­ta­ko hei­tä. Koh­del­kaa jou­kos­san­ne asu­via siir­to­lai­sia ikään kuin he oli­si­vat hei­mo­lai­si­an­ne ja ra­kas­ta­kaa hei­tä kuin it­se­än­ne, sil­lä te olet­te it­se­kin ol­leet muu­ka­lai­si­na Egyp­tis­sä. Minä olen Her­ra, tei­dän Ju­ma­lan­ne.” (3. Moos. 19:33–34.)

Koh­taam­me en­tis­tä use­am­min muis­ta kult­tuu­reis­ta tul­lei­ta ih­mi­siä maa­han­muu­ton vuok­si. Asia he­rät­tää vah­vo­ja mie­li­pi­tei­tä, sil­lä ky­sees­sä on mo­ni­nai­nen il­miö. Nä­kö­kul­mas­ta riip­pu­en il­mi­ös­sä näh­dään sekä mah­dol­li­suuk­sia et­tä uh­kia. Yk­si­löt, vä­es­tö­ryh­mät ja ko­ko­nai­set kan­sat ovat ai­na liik­ku­neet uu­sil­le alu­eil­le ja uu­siin mai­hin. On et­sit­ty niin tur­vaa ja pa­rem­paa elä­mää kuin pa­et­tu vai­noa ja so­taa. Al­ku­seu­ra­kun­nan ai­kaan elä­vä us­ko le­vi­si voi­mak­kaas­ti juu­ri vai­no­jen vuok­si. On hyvä muis­taa, et­tä myös suo­ma­lai­set ovat jou­tu­neet jät­tä­mään ko­ti­seu­tun­sa niin toi­meen­tu­lon vä­hyy­den kuin so­dan­kin vuok­si.

Lä­him­mäi­sen­rak­kaus mai­ni­taan Raa­ma­tus­sa en­sim­mäi­se­nä Hen­gen he­del­mis­tä. Ju­ma­lan rak­kaus oh­jaa et­si­mään lä­him­mäi­sen pa­ras­ta lä­hel­lä ja kau­ka­na. Toi­sen ih­mi­sen sor­ta­mi­nen tai pilk­kaa­mi­nen on puo­les­taan vää­rin ja syn­tiä (Sa­nanl. 14:3, Room. 13:10).