Kir­joi­tet­tu sana säi­lyy, sii­hen voi pa­la­ta myö­hem­min yhä uu­del­leen ja uu­del­leen. Saat­taa käy­dä niin, et­tä sa­mai­sen teks­tin tul­kit­see toi­sel­la lu­ku­ker­ral­la eri ta­voin kuin en­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la. Seu­rus­te­lu­ai­ka­na, asu­es­sam­me At­lan­tin eri puo­lil­la, kir­joit­te­lim­me vii­koit­tain. Ai­ka oli tek­ni­ses­ti var­sin toi­sen­lai­nen. Vain muu­ta­mal­la har­val­la oli kän­nyk­kä, ko­vin har­vas­sa ko­dis­sa oli tie­to­ko­ne saa­ti in­ter­ne­tyh­teys. Kou­luis­sa oli erik­seen ATK-luo­kat, iso mää­rä tie­to­ko­nei­ta ri­veis­sä. Tä­män päi­vän kou­luis­ta ei vas­taa­via enää löy­dy. Ne har­vat säh­kö­pos­tit, joi­ta toi­sil­lem­me seu­rus­te­lu­ai­ka­na lä­he­tim­me, oli kir­joi­tet­ta­va ATK-luo­kas­sa, minä lu­ki­on ja vai­mo­ni Reis­jär­ven opis­ton.

Va­rus­mies­pal­ve­luk­sen alet­tua ei mi­nul­la enää ol­lut pää­syä ATK-luok­kaan ja sil­loi­nen tyt­töys­tä­vä­ni, ny­kyi­nen vai­mo­ni, pa­la­si opis­ke­le­maan Min­ne­so­tan yli­o­pis­toon. Niin­pä siir­ryim­me kynä-pa­pe­ri­lin­jal­le. Tai­si meil­lä mo­lem­mil­la ol­la so­kea luot­ta­mus sii­hen, et­tä kir­jeen saa­ja tul­kit­see teks­tin ai­na par­hain päin, vaik­ka kir­joit­ta­ja kuin­ka tai­ta­mat­to­mas­ti sa­nan­sa aset­te­li­si­kin.

Näin blo­gis­tin nä­kö­kul­mas­ta haas­te on sii­nä, et­tä kir­joit­ta­es­saan ei voi mi­ten­kään pei­la­ta sitä, ym­mär­tä­vät­kö mah­dol­li­set lu­ki­jat teks­tin si­ten kuin kir­joit­ta­ja on tar­koit­ta­nut. Po­ten­ti­aa­li­sia lu­ki­joi­ta­kin on var­muu­del­la enem­män kuin seu­rus­te­lu­ai­kai­sil­la rak­kaus­kir­jeil­lä. Kes­kus­tel­les­sa pys­tyy ai­na lu­ke­maan myös toi­sen ruu­miin­kiel­tä ja muu­toin­kin var­mis­tu­maan, et­tä ym­mär­re­tään asi­at sa­mal­la ta­voin.

Tämä haas­taa kir­joit­ta­mis­ta eten­kin päi­vän­polt­ta­vis­ta ja mah­dol­li­ses­ti arois­ta­kin ai­heis­ta. Ai­na­kin mi­nul­la nii­tä aja­tuk­sia vi­lah­te­lee, mut­ta kir­joit­ta­mi­nen on hi­das­ta. Mie­lel­lään teks­tin an­taa­kin muu­ta­mal­le ys­tä­väl­le etu­kä­teen lu­et­ta­vak­si en­nen kuin edes toh­tii sitä lä­het­tää Päi­vä­mie­heen. On­nek­si on vie­lä Päi­vä­mie­hen verk­ko­toi­mi­tus var­mis­ta­mas­sa teks­tien lu­et­ta­vuut­ta ja ym­mär­ret­tä­vyyt­tä. Nä­ky­mä­tön­tä, mut­ta niin tär­ke­ää työ­tä, kii­tos teil­le.

Se, kuin­ka kir­joi­tet­tu sana ym­mär­re­tään ja tul­ki­taan, se­lit­tää osal­taan myös sen, mi­ten Raa­mat­tua voi­daan tul­ki­ta niin eri ta­voin. Raa­mat­tu on ko­ko­el­ma ih­mis­ten kir­joit­ta­mis­ta teks­teis­tä. Nuo Raa­ma­tun teks­tit on kui­ten­kin kir­joi­tet­tu Ju­ma­lan oh­jaa­ma­na, kir­joit­ta­jat ovat toi­mi­neet vain vä­li­kap­pa­lee­na, ikään kuin oli­si­vat kir­joit­ta­neet sa­ne­lun mu­kaan.

Ny­ky­ai­ka­na pe­rään­kuu­lu­te­taan myös lu­ke­mi­sen tai­toa, tai­toa tul­ki­ta lu­ke­maan­sa teks­tiä. Sa­maan ai­kaan pe­rin­tei­nen lu­ku­tai­to on hei­ken­ty­nyt ja joil­le­kin tä­mä­kin teks­ti saat­taa ol­la lii­an pit­kä lu­et­ta­vak­si lop­puun as­ti.

Me­di­a­lu­ku­tai­dol­la tar­koi­te­taan sitä, et­tä osaa ar­vi­oi­da kan­nat­taa­ko kaik­kia uu­ti­sia us­koa, vai on­ko jo­tain syy­tä vä­hän sel­vi­tel­lä muis­ta­kin läh­teis­tä. Me­di­a­lu­ku­tai­to on kyl­lä ihan hyö­dyl­li­nen tänä päi­vä­nä hui­maa vauh­tia vir­taa­van uu­tis­vir­ran seu­raa­mi­ses­sa. Sii­nä vir­ras­sa, jota seu­raam­me osin tah­to­mat­tam­me­kin eri­lai­sil­la tek­ni­sil­lä alus­toil­la, uis­ken­te­lee mo­nen­lai­sia uu­ti­sia. Enem­män ja vä­hem­män luo­tet­ta­via. Mei­hin myös py­ri­tään vai­kut­ta­maan mitä mo­ni­nai­sim­min ta­voin. Var­sin­kin nuo­rem­pi su­ku­pol­vi on tä­män jat­ku­van vai­kut­ta­mi­sen al­la.

Raa­mat­tuun kir­joi­tet­tu Ju­ma­lan sana kät­kee si­sään­sä suu­ria vii­sauk­sia, nii­tä vain ei näe ei­kä ym­mär­rä, jol­lei Pyhä Hen­ki saa ol­la avaa­mas­sa ja se­lit­tä­mäs­sä Raa­ma­tun sa­no­maa. Sa­non­ta ”lu­kee kuin piru raa­mat­tua” on var­maan useim­mil­le tut­tu? Sa­non­ta ku­vaa mi­nus­ta hy­vin, kuin­ka vii­saas­ta ja yk­sin hy­vää tar­koit­ta­vas­ta teks­tis­tä poi­mi­taan yk­si lau­se tai sen osa ja niin sie­lun­vi­hol­li­sen tur­me­le­ma­na Raa­ma­tun ope­tuk­sia kään­ne­tään pää­la­el­leen.

Yk­si on ja py­syy, Ju­ma­lan sana. Se on muut­tu­ma­ton. Je­sa­jan kir­jees­sä (Jes. 40:8) kir­joi­te­taan­kin ”Ruo­ho kui­vuu, kuk­ka­nen la­kas­tuu, mut­ta mei­dän Ju­ma­lam­me sana py­syy ian­kaik­ki­ses­ti”. Vaik­ka Raa­ma­tun teks­tit on kir­joi­tet­tu muis­tiin kau­an en­nen mei­tä, nii­den ope­tuk­set ovat ai­van yh­tä pä­te­viä tänä päi­vä­nä kuin vuo­si­tu­hat sit­ten. Nii­hin on hyvä ja tur­val­lis­ta pa­la­ta yhä uu­del­leen ja uu­del­leen.