JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Isän mietteitä isänpäivän alla

9.11.2024 10.30

Juttua muokattu:

8.11. 15:37
2024110815372520241109103000

Jos­kus kir­joit­ta­mi­nen on help­poa, toi­si­naan vai­ke­aa – hy­vin vai­ke­aa. Täl­lä ker­taa kir­joit­ta­mi­ses­sa on sat­tu­nut kai­ken­lais­ta ja it­se­sen­suu­ri­kin on is­ke­nyt. Yh­den jo lä­hes val­miin kir­joi­tuk­sen jä­tin hyl­lyl­le. Ai­ka näyt­tää, toh­din­ko kos­kaan sitä eteen­päin lä­het­tää.

Vuo­si on kään­ty­mäs­sä koh­ti tal­vea. Päi­vät ly­he­ne­vät ja il­mat vii­le­ne­vät. Sa­toi­pa se jo en­si­lu­men­kin, vaik­ka se jo eh­ti­kin su­la­maan pois.

Tääl­lä Kaa­kon kul­mal­la eräs var­ma syk­syn merk­ki on han­hien muut­to. Sa­dat­tu­han­net han­het ark­ti­sel­ta alu­eel­ta muut­ta­vat Ky­mi­jo­en suun­nas­sa koh­ti ete­lää. Use­at kym­men­tu­hat­päi­set par­vet py­säh­ty­vät näil­lä kul­mil­la pel­loil­le ja jär­vil­le ruo­kai­le­maan ja le­väh­tä­mään. Han­hien pe­räs­sä seu­raa­vat myös kot­kat. Isos­sa jou­kos­sa joku ai­na hyy­tyy mat­kal­le ja siir­tyy luon­non ra­vin­to­ket­jus­sa seu­raa­val­le ra­vin­nok­si. Han­hi­par­vet ovat jo joi­ta­kin viik­ko­ja sit­ten jat­ka­neet mat­kaan­sa ja mai­se­ma on taas hil­jen­ty­nyt. Se on sel­vä merk­ki tal­ven lä­hes­ty­mi­ses­tä.

Ra­ken­ta­mi­sen ai­ka­na vas­tuu­ta on ol­lut pak­ko­kin siir­tää jois­sain asi­ois­sa lap­sil­le. Toi­saal­ta isä­nä ajat­te­len niin, et­tä vas­tuu ja vel­vol­li­suu­det kas­vat­ta­vat lap­sia elä­mään ja työn­te­koon. Tu­lee ai­ka, jol­loin hei­dän on otet­ta­va yhä enem­män vas­tuu­ta omas­ta elä­mäs­tään. Sii­hen päi­vään on tur­val­lis­ta val­mis­tau­tua hil­jal­leen jo ko­to­na. Yk­si tänä syk­sy­nä lap­sil­le siir­tä­mä­ni asia on ol­lut hii­ren pyyn­ti. Vuok­ra­ko­tim­me on rei­lun sata vuot­ta van­ha ja ai­na­kin il­man­vaih­to toi­mii. Ra­ko­ja ja rei­kiä siis löy­tyy hii­rien men­nä ja tul­la. Nii­tä on­kin tänä vuon­na ol­lut poik­keuk­sel­li­sen pal­jon. En­sim­mäi­nen il­mes­tyi keit­ti­ön ruo­ka­kaap­piin ra­pis­te­le­maan erää­nä il­ta­na juu­ri kun olin nu­kah­ta­mas­sa. Vai­mo­kul­ta oli sitä miel­tä, et­tä toi­meen on tar­tut­ta­va ja heti. Ei aut­ta­nut va­kuut­te­lu­ni sii­tä, et­tei pie­ni hii­ri pal­joa jak­sa siel­tä kaa­pis­ta syö­dä. Oli nous­ta­va läm­pi­mien väl­ly­jen al­ta vi­rit­tä­mään louk­kua. Ei­pä sii­hen kau­an men­nyt, kun saa­lis­ta­kin tuli. Sit­ten olen­kin de­le­goi­nut tuon teh­tä­vän lap­sil­le, tai oi­ke­as­taan po­jil­le, kun per­heem­me nais­vä­ki tun­tee voi­ma­kas­ta vas­ten­mie­li­syyt­tä sii­ma­hän­tiä koh­taan. Ta­sai­seen tah­tiin lou­kut ovat­kin nap­sah­del­leet. Lap­set ovat op­pi­neet, et­tei min­kään­lai­sia eväi­tä kan­na­ta jem­ma­ta rep­puun tai tas­kui­hin. Tä­män koki tyt­tä­rem­me, joka oli jem­man­nut suk­laa­pa­tu­kan työ­hou­su­jen tas­kuun ja hii­ri meni tas­kun läpi her­kun ää­reen.

Päi­vä­mie­hen toi­mi­tus ys­tä­väl­li­ses­ti muis­tut­ti, et­tä oma blo­gi­vuo­ro­ni oli­si ko­vin pian. An­toi­pa vin­kin, mis­tä voi­sin kir­joi­tel­la näin isäin­päi­vän al­la. Sii­tä vä­hän aja­tus kar­ka­si tai sai in­noi­tuk­sen ja tu­lin miet­ti­neek­si per­heen roo­li­mal­le­ja. Jo­kai­ses­sa per­hees­sä ne var­mas­ti­kin muo­tou­tu­vat ajan ja kul­loi­sen­kin elä­män­ti­lan­teen mu­kaan. Nämä jo­kai­sen per­heen omat mal­lit saat­ta­vat jou­tua tör­mäys­kurs­sil­le nuo­ren pa­rin yh­tei­sen elä­män al­ku­tai­pa­leel­la. Seu­rus­te­lu­ai­ka­na on­kin eduk­si tul­la tu­tuk­si myös seu­rus­te­lu­kump­pa­nin per­heen kans­sa: tie­tää pa­rem­min, mil­lai­ses­ta huus­hol­lis­ta toi­nen tu­lee. It­se en koe, et­tä oli­si ole­mas­sa var­si­nai­sia mies­ten tai nais­ten töi­tä. Toki meil­lä on asi­oi­ta, jot­ka so­pii mi­nul­le luon­te­vam­min ja vai­mol­le­ni jo­kin toi­nen työ, vaik­ka au­to­re­mont­ti tai ruu­an­lait­to ovat täl­lai­sia. Enin osa on kui­ten­kin sel­lai­sia, et­tä ne teh­dään yh­des­sä tai jo­ten­kin vuo­ro­tel­len. Ei se tee toi­sis­ta töis­tä pa­rem­pia tai toi­sis­ta vä­hä­ar­voi­sem­pia.

Isä­nä oi­ke­as­taan var­sin sään­nöl­li­ses­ti tun­nen ole­va­ni se mi­tät­tö­mäm­pi van­hem­pi, kun eten­kin per­heen pik­kui­set tu­le­vat vain ky­sy­mään, mis­sä äi­ti on ja sit­ten me­ne­vät hä­nen luok­seen toi­mit­ta­maan asi­aan­sa. Isä ei tah­do oi­kein kel­va­ta. Lap­set ei­vät tule edes aja­tel­leek­si, et­tä myös is­kä voi an­taa mai­toa kaa­pis­ta tai osaa jopa voi­del­la lei­vän ja lait­taa sil­le vie­lä­pä juus­toa. Toki on ris­ki, et­tä jos sa­mal­le lei­väl­le pi­täi­si lait­taa vie­lä leik­ke­le tai kurk­ku­vii­pa­le, ne saat­ta­vat ol­la vää­räs­sä jär­jes­tyk­ses­sä. Miel­tä läm­mit­tää kui­ten­kin se, et­tä myös isän pe­rään ky­sel­lään, kun on ol­lut pois ko­toa. Toi­saal­ta lap­set myös tie­tä­vät, et­tä isä on se hie­man ou­to ja has­su, joka saat­taa saa­da ide­an kiin­nit­tää rat­ti­kelk­ka au­ton pe­rä­kouk­kuun ja läh­teä met­sä­tiel­le ve­tä­mään sitä. Äi­din suo­je­lu­vais­to ei täm­möi­siä älyn­vä­läyk­siä mah­dol­lis­ta. Isän kans­sa myös läh­de­tään mie­luum­min ui­maan, kun isä ei ole niin tark­ka sii­tä kuin­ka kau­as kah­laa ja mi­ten su­kel­te­lee. Äi­ti kun on pal­jon tiu­kem­pi ran­ta­käyt­täy­ty­mi­sen suh­teen.

On­ko roo­lit sit­ten niin, et­tä äi­ti suo­je­lee ja huo­leh­tii, tar­jo­aa läm­pöä ja lä­hei­syyt­tä ja isä työn­tää eteen­päin, kan­nus­taa ja roh­kai­see, suo­ras­taan pa­kot­taa epä­mu­ka­vuu­sa­lu­eel­le op­pi­maan ja ke­hit­ty­mään, len­tä­mään omin sii­vin? En tie­dä, mut­ta sen tie­dän, et­tä mo­lem­pia van­hem­pia tar­vi­taan. Meil­lä kaik­ki lap­set asu­vat vie­lä ko­to­na, vaik­ka osa jo vah­vas­ti ko­et­te­lee omien sii­pien kan­ta­vuut­ta. Var­mas­ti pär­jää­vät elä­mäs­sään, sitä en epäi­le het­ke­ä­kään.

Täs­sä yh­te­nä päi­vä­nä syk­syä ih­me­tel­les­sä­ni ha­vah­duin sii­hen, et­tä nel­jä met­sä­kau­ris­ta il­maan­tui ra­ken­nuk­sen pi­ha­maal­le. Muis­tin, et­tä rei­lu vuo­si sit­ten is­tu­te­tut ome­na­puut ovat vie­lä suo­jaa­mat­ta. It­sel­lä ei oi­kein ol­lut ai­kaa sii­hen työ­hön ja niin­pä an­noin sen teh­tä­väk­si lap­sil­le. Oli oi­kea ilo seu­ra­ta, kuin­ka hy­vin eri-ikäi­set si­sa­ruk­set löy­si­vät yh­tei­sen sä­ve­len. Työ kävi ri­pe­äs­ti ja työn jäl­ki­kin oli oi­kein siis­tiä. Se oli yk­si niis­tä het­kis­tä, kun isä­nä koin yl­peyt­tä ja on­nea lap­sis­ta. Toi­nen eri­tyis­lap­sis­tam­me opis­ke­lee Kii­pu­las­sa puu­tar­hu­rik­si. Työs­ken­te­lys­tä näki, et­tä hä­nel­le oli sel­väs­ti op­pi tart­tu­nut ja hän oli myös yl­peä omas­ta osaa­mi­ses­taan, ai­hees­ta­kin.

Sitä ei ai­na muis­ta, mil­lai­sen siu­nauk­sen on per­heen myö­tä saa­nut osak­seen. Taan­noin eräs alai­se­ni tuli ar­ka­na kes­kus­te­le­maan va­paa­päi­väs­tä kes­kel­le viik­koa. Hän ker­toi, et­tei­vät hän ja vai­mon­sa ole saa­neet sa­man­lais­ta lah­jaa kuin me, ja va­paa­päi­vää tar­vit­tai­siin lap­set­to­muus­hoi­toa var­ten. Se py­säyt­ti. Va­paa­päi­vä tie­ten­kin jär­jes­tyi, mut­ta hä­nen sa­nan­sa myös py­säyt­ti­vät. Niin, lap­set to­del­la­kin ovat lah­ja Ju­ma­lal­ta. Joka iki­nen heis­tä on ra­kas ja tär­keä juu­ri oma­na it­se­nään. Ei­vät lap­set ole mi­kään it­ses­tään­sel­vyys vaan suur­ta lah­jaa Luo­jal­tam­me. Isäin­päi­vän al­la tämä lah­ja py­säyt­tää miet­tei­tä­ni. Isä­nä ja kas­vat­ta­ja­na har­vem­min ko­kee on­nis­tu­mi­sia. Toi­von, et­tä osai­sin an­taa lap­sil­le­ni evääk­si hei­dän omaan elä­mään kun­ni­oi­tuk­sen toi­sia ih­mi­siä koh­taan, kun­ni­oi­tuk­sen kaik­kea re­hel­lis­tä työ­tä koh­taan, sa­mo­ja asi­oi­ta joi­ta oma isä­ni mi­nul­le ja si­sa­ruk­sil­le­ni opet­ti. En­nen kaik­kea toi­von sitä, et­tä he jak­sai­si­vat teh­dä mat­kaa täl­lä kai­dal­la po­lul­la. Saa­vut­ti täs­sä ajal­li­ses­sa elä­mäs­sä mitä hy­vän­sä, sitä ei mu­kaan­sa saa, kun maal­li­nen va­el­lus meil­lä jo­kai­sel­la ajal­laan päät­tyy. Vain sil­lä, on­ko nimi elä­vien kir­jas­sa, on mer­ki­tys­tä.

AnttiUljas
Olen ison perheen isä ja upseeri. Harrastan metsästystä, kalastusta ja kaikenlaista käsillä tekemistä. Luonto kaikkineen on minulle paikka rentoutua ja nauttia. Parhaillaan rakennan perheellemme uutta kotia. Palautetta ja viestiä saa laittaa osoitteeseen uljasa(a)yahoo.com.
10.12.2024

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. 35:3–4

Viikon kysymys