Antti Uljas
Useimmat meistä ovat saaneet osallistua ristiäisiin. Tuon lämpimän perhejuhlan keskipisteenä on pieni lapsi. Kasteessa lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi. Meidän perheessämme ristiäiset ovat jälleen ajankohtainen asia, kun nuorimmaisemme on vielä kastamatta.
Psalmissa 139 kirjoitetaan:
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
– –
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
On turvallista ajatella, että Jumala on juuri meille halunnut antaa tämän lapsen kasvatettavaksi. Toisaalta ajatus vastuusta on painava, mutta koitan jaksaa luottaa siihen, että voimia tähänkin tehtävään annetaan päivän matkaksi kerrallaan.
Uuden kodin rakennusurakka alkaa kääntymään loppusuoralle; nyt uskaltaa jo varovasti sanoa, että joulua vietämme siellä. "Jos Luoja suo", on tähän kuitenkin syytä lisätä. Vuokrakotimme on pienehkö ja keskellä muuttomylläkkää. Ei siis oikein viitsisi siivota ja laittaa vuokrakotia tässä kaikessa hulinassa juhlakuntoon, mutta kohtahan tuo pienokainen ryömii kasteen aikana karkuun, jos uuden kodin valmistumista ja muuttoa jäädään odottelemaan. Hyvät ystävämme tarjosivat kesämökkiään ristiäisten pitoa varten, ja siihen tarjoukseen tartuimme. Pienokaisemme ristiäiset on suunniteltu kuukauden päähän.
Suomalaisen perinteen mukaan lapsen nimi paljastetaan vasta ristiäisissä. Meillä on vaimoni kotimaasta USA:sta muodostunut perinteeksi kertoa lapsen nimi samalla, kun kerromme uutisen lapsen syntymästä. Nimen keksimistä se ei kuitenkaan kyllä helpota yhtään. Usein meillä on ollut muutamia vaihtoehtoja, ja sitten synnytyssalissa on fiilispohjalta valittu vaihtoehdoista se, joka vastasyntyneelle lapselle tuntuu meistä parhaiten sopivan.
Ristiäisiin liittyen myös kummien kysyminen on asia, jota vanhempien pitää pohtia: kenet haluaisimme lapsellemme kummiksi? Mekin saimme tänä kesänä kutsun pienen tytön kummeiksi ja yksi kummilapsistamme vihittiin pyhään avioliittoon. Kummatkin juhlat olivat ikimuistoisia.
Kummin tehtävä on arvokas ja tärkeä, oikea kunniatehtävä. Kummeina lupaamme auttaa kummilapsemme vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Jokaisella meistä on oma tapamme hoitaa tuota tehtävää. Kulloinenkin elämäntilanne ja monet muut tekijät vaikuttavat siihen, miten kummin ja kummilapsen välinen suhde vuosien mittaan kehittyy.
Itse olen kummina halunnut huomioida ja muistaa kummilapsiani. Osa heistä asuu lähellä, osa kauempana ja muutama valtameren toisella puolen. Tavatessamme koitan vähän kysellä kuulumisia ja parhaani mukaan muistaa merkkipäivinä edes jollain tapaa.
Yhteydenpito omiin kummeihini on ollut vaihtelevaa. Yhden ehkä hieman huvittavankin, mutta molemminpuolista luottamusta minusta kuvaavan muiston haluan teille jakaa. Tapahtumat osuvat seurusteluaikaani.
Vaimoni, silloinen tyttöystäväni, oli menossa opistokaverinsa luokse Vaasaan uudeksivuodeksi. Papalle en silloin kehdannut soittaa ja kysellä majapaikkaa, taisin pelätä tiukkaa kuulustelua reissun tarkoitusperistä, mutta kummisedälle kehtasin soittaa. Hän toivotti yhtään sen enempää kyselemättä lämpimästi tervetulleeksi. Myöhemmin sitten kuulin hänen saaneen nuhteita, kun ei osannut sen paremmin kertoa jutun juonta, eipä ollut kysynytkään. No vuodenvaihteen aikana jutun juoni kyllä selvisi niin heille kuin papallekin. Kummini tapasivat tulevan vaimoni ennen omia vanhempiani. Näin se elämä joskus meitä kuljettaa, yllättäviäkin polkuja.
Kummeilla on oma tärkeä tehtävänsä lapsen elämänpolulla, mukana kulkijoina.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys