Tiis­tai­na 18.10.2016 säh­köi­nen me­dia löy­si täy­so­su­man. Klik­kaus­ten mää­rää ei ole var­maan­kaan ti­las­toi­tu, mut­ta pel­käs­tään Hel­sin­gin Sa­no­mien Nyt-liit­teen ar­tik­ke­lia on ja­et­tu 29315 ker­taa eli noin suu­rin piir­tein Rii­hi­mä­en kau­pun­gin asu­kas­lu­vun ver­ran. Me­dia osaa kouk­kun­sa ja tun­tee klik­kaus­kult­tuu­rin. Esil­le nos­tet­tiin niin­kin kiin­nos­ta­va taho kuin Ope­tus­hal­li­tus ja sen kou­lui­hin aja­ma tasa-ar­vo­suun­ni­tel­ma. Il­ta­päi­vä­leh­den ot­sa­ke suo­ras­taan hih­kui: Po­jat ei­vät ole poi­kia ja ty­töt tyt­tö­jä – en­si vuon­na kou­luis­sa saa pu­hu­tel­la vain ni­mil­lä!

Me­di­an yli­lyön­tien ta­kia taka-alal­le jäi luon­nol­li­ses­ti uu­den tasa-ar­vo­suun­ni­tel­man tär­keä vies­ti sa­ma­nar­voi­suu­des­ta. Suun­ni­tel­man tu­ek­si teh­dyn op­paan kau­no­lau­seet ovat lie­väs­tä pa­pe­rin­ma­kui­suu­des­taan huo­li­mat­ta vah­vas­ti täs­sä päi­väs­sä kiin­ni. Opas lu­paa, et­tä tasa-ar­voi­ses­sa kou­lus­sa jo­kai­nen op­pi­las us­kal­taa ol­la oma it­sen­sä tun­tien olon­sa tur­val­li­sek­si. Tasa-ar­voi­ses­sa kou­lus­sa op­pi­laat myös viih­ty­vät ja tun­te­vat suu­rem­paa osal­li­suut­ta omaan kou­lu­yh­tei­söön­sä. (Tasa-ar­vo on tai­to­la­ji, 2015:5). Kan­san­kie­lel­lä sa­not­tu­na uu­den suun­ni­tel­man tar­koi­tuk­se­na on opet­taa las­ten kans­sa työs­ken­te­le­vil­le, et­tä lap­sen su­ku­puo­li ei saa mää­ri­tel­lä hä­neen liit­ty­viä ole­tuk­sia. ”Po­jat on poi­kia” ja ”kym­pin tyt­tö” ei­vät ole enää tä­män päi­vän fraa­se­ja.

Tasa-ar­vo­kas­va­tus on tai­to­la­ji. Odo­tuk­sem­me ja ole­tuk­sem­me kul­ke­vat kuin ve­ren­pe­rin­tö­nä mat­kas­sa. As­ke­lei­ta ote­taan pik­ku­hil­jaa, ja il­ma­pii­ri on 2010-lu­vul­la eh­dot­to­mas­ti myön­tei­sem­pi kai­kel­le eri­lai­suu­del­le kuin mitä eh­kä kos­kaan en­nen. äi­ti­ni lap­suu­des­sa 1940- ja 50-lu­vuil­la kova sana oli Tar­zan-kir­jat. Kir­jat in­noit­ti­vat myös las­ten leik­ke­jä. Va­li­tet­ta­vas­ti ty­töil­le ei ol­lut tar­jol­la muu­ta osaa kuin ol­la Tar­za­nin Jane-vai­mo. äi­ti­ni piti tätä epä­rei­lu­na, sil­lä Jane oli hä­nen mie­les­tään puu­ma­jas­sa is­tu­va tyl­si­mys.

Kul­ke­mi­nen koh­ti sa­ma­nar­voi­suut­ta vaa­tii ai­kui­sel­ta aja­tus­ten kir­kas­ta­mis­ta. Pe­rin­tei­ses­ti su­ku­puo­leen liit­ty­vät ad­jek­tii­vit ja luon­teen­piir­teet tah­dit­ta­vat kul­ku­am­me ai­ka tiu­kas­sa. Po­jan herk­kyys ja ty­tön rie­hu­mi­nen ovat py­säh­ty­mi­sen­paik­ko­ja. Luo­la­mies­mäi­nen ajat­te­lu­ta­pa kas­vat­taa pie­nis­tä po­jis­ta kun­non mie­hiä voi­si 2010-lu­vul­la syys­tä­kin jo hiu­kan ja­los­tua. Herk­kyys ja tai­teel­li­suus tus­kin kor­re­loi­vat ris­tiin kun­nol­li­suu­den kans­sa? En­tä­pä, voi­ko suo­ra­sel­käi­nen­kin jos­kus ti­raut­taa pie­net it­kut? It­se jou­dun muis­tut­te­le­maan pien­ten poi­kien isä­nä it­se­ä­ni täs­tä jat­ku­vas­ti. Kun lap­si vaik­ka­pa kaa­tuu pyö­räl­lä, ei it­kua ole tar­koi­tus­kaan hil­li­tä ja saa­da heti sii­nä sil­män­rä­päyk­ses­sä lop­pu­maan. Las­ta on sat­tu­nut, hä­nel­lä ei ole eh­kä sa­no­ja sii­hen, mi­hin sat­tuu, ja tun­ne pur­kau­tuu ulos it­ku­na. Toi­sel­la sama it­ku kes­tää het­ken, toi­sel­la kau­em­min. Olem­me yk­si­löi­tä. Toi­nen it­kee jo pel­kän ve­ren nä­ke­mi­ses­tä, toi­nen sa­noo, et­tä juu­ri mur­tu­nut ran­ne on vain ”hiu­kan ki­peä”. Tus­kin­pa su­ku­puo­lem­me mää­rit­tää ki­pu­kyn­nys­täm­me.

2010-lu­vul­la pää­tään nos­ta­nut su­ku­puo­li­neut­raa­li kas­va­tus­ta­pa saat­taa ot­taa ai­kui­sil­la toi­si­naan hie­noi­sia yli­lyön­te­jä, kun val­mii­ta roo­li­mal­le­ja yri­te­tään väen vän­gäl­lä vält­tää. Las­ta voi­daan yrit­tää kas­vat­taa ohi kaik­kien muot­tien, mut­ta jos hän it­se ko­kee su­ku­puo­len­sa sel­ke­än vah­va­na ja ha­lu­aa toi­mia pe­rin­teis­ten odo­tus­ten mu­kai­ses­ti, ei ai­kui­sen pidä sitä yrit­tää muut­taa. Olen­nais­ta on, et­tä jo­kai­nen tyt­tö ja poi­ka, nai­nen ja mies, voi­si elää Ju­ma­lan luo­mas­sa ke­hos­saan va­paas­ti oma­na per­soo­na­naan.