Suomalaiset ovat huolestujakansaa. Julkinen keskustelu nostaa esille aina silloin tällöin uuden huolestumisen aiheen. Esiin on nostettu esimerkiksi ylivilkkaat koulupojat, kympin tytöt, hiekkalaatikonreunan kotiäidit, laitoksissa tai kodeissaan viruvat vanhukset. Tammikuun alussa tähän rinnalle nostettiin uutena tavallinen suomalainen mies. Luit oikein. Väestöliiton Perhekeskuksen asiantuntija Heli Vaaranen kirjoitti olevansa huolissaan miehiä väheksyvästä asenneilmastosta liitoissa ja sinkkuelämässä (HS mielipide 13.1.2016).
Mielipidekirjoitusta seurasi 2000-luvulle tyypillinen, some-kohuksi nimetty ilmiö, jossa erilaisissa sosiaalisen median välineissä nostettiin asiaa esille ja katsottiin sitä puolelta ja toiselta. Pyörittelyssä huolestuttiin suhteissa tapahtuneesta liiasta tasa-arvoistumisesta. Miehenä olemisen katsottiin kaipaavan päivittämistä. Jos ennen parisuhteessa miehenä olemiseen riitti lumenluonti ja sulakkeen vaihtaminen, pitäisi nykymiehen osata käyttää sushimattoa ja keskustella sujuvasti vaikkapa säärien sokeroinnista.
Tasa-arvon hiipiminen parisuhteisiin ei ole tapahtunut mitenkään vaivihkaa. Miehiä on perinteisesti pidetty perheenpäinä, vaikka usein taustalla ovat häärineet vahvemmat voimat. Moni lapsi tietää, että vaikka isä uhoaa, on päätös tehty aivan muualla. Tasa-arvoisuus parisuhteessa ei missään nimessä ole huono asia. Jos perheeseen kuuluu lapsia, on lasten perusoikeus saada suuhunsa ruokaa, puhtaat vaatteet päälle ja päästä nukkumaan sopivaan aikaan. Jos näiden kolmen asian hoitaminen sujuu itsenäisesti molemmilta vanhemmilta, on arki kunnossa ja lapsen perusturvallisuus taattu. Miehen ja naisen suhtautumistavat näihin asioihin tuovat sitten sitä hienosäätöä, jota Vaaranenkin ilmeisesti peräänkuuluttaa. Isälle voi olla aika sama, jos lapsi haluaa kulkea arkipäivän prinsessamekossa ja syödä pelkkiä kivettömiä mustia oliiveja. äitien klassikkoneuvot muistaa huolehtia ehjät alusvaatteet päälle aamuisin mahdollisen kolarin ja sitä seuranneiden elvytystoimien aiheuttaneiden nolojen tilanteiden varalle saattavat isiltä kaikua ohi korvien.
Jos äiti on päivät kotona, on luonnollista, että juuri hän tietää vaatekappaleiden säilytyspaikat ja ulkona kulloinkin vallitsevan sään vaatetukselle asettamat vähimmäistavoitteet. Näistä ei kannata tehdä kiistakapulaa: oppia ikä kaikki. Joustamista voi tehdä molempiin suuntiin. Olen ottanut itseäni niskasta moneen kertaan kiinni, istunut alas ja kuunnellut. Ja oppinut samalla. Oman kumppanin arvostamiseen kuuluu luonnollisesti omalle rakkaalle tärkeiden asioiden pitäminen tärkeänä. Tiedän tasan tarkkaan, että lasteni vaatekaapissa on ylä- ja alaosia kahdessa eri pinossa. On siistit kyläily- ja seuravaatteet, on taatusti yhtä siistit mutta kuoseiltaan paremmin kotiin sopivat vaatteet. Kolmivuotiaalle ei pueta enää bodya, kuusivuotiaalle ei haalaria. Jokaisen aterian jälkeen annetaan Xylitol-tabletti ja kädet pestään sekä ennen että jälkeen aterian. Jos ketsuppia, mansikkaa tai suklaata sattuu tipahtamaan vaatteelle, on se putsattava välittömästi ruokailun jälkeen. Ja esimerkiksi Vimma ja Oikukas ovat kaksoismerkityksestään huolimatta siis lastenvaatemerkkejä. Helppoa, eikö vain? Jos minulta nämä kaikki muistavana oletetaan lisäksi, että huollan lastenvaunujen ilmakumirenkaat, poraan muutaman reiän seinään ja kokoan ruotsalaisen huonekalujätin huonekalut, en ole hukannut miehisyydestäni mielestäni sentin puolikastakaan.
Tasa-arvon lisääntyminen parisuhteessa on kuljettanut mukanaan paljon hyvää. Vanhat mielikuvat ja stereotypiat vilkuttelevat meille nykymiehille vielä jostain taustalta. Kauas ei tarvitse mennäkään, kun ”kaikki on niin kuin ennenkin”. Helsingin Sanomissa kerrottiin itäisen naapurimaamme miesten päivittelynaiheita kotoisesta kulttuuristamme. Joku kertoi nähneensä jopa suomalaisisän vaihtamassa vauvaltaan vaippaa – miten tavatonta! Jos googlettaa sanan miehekkyys, löytää nopeasti vastaukseksi lihasten ihastelun sijaan sellaisia sanoja kuin suoraselkäisyys, rehtiys ja vahvuus. Vaipanvaihtaja ja lastensa arkeen oikeasti panoksellaan osallistuva mies vastaa taatusti noita adjektiiveja. Kumman väheksyjän puolelle on suoraselkäisempää mennä: vaipanvaihtoa kritisoivan vai kotitöiden laiminlyömistä paheksuvan? Perheensä arjessa oikeasti läsnä oleva mies tuskin tulee väheksytyksi 2000-luvulla. Sellaisen roolimallin siirtämisellä eteenpäin seuraavalle sukupolvelle saavutetaan paljon hyvää ja vieläpä hyväksyntää. Ehkä muutama vuosikymmen, ja leskeksi jäävät ruoanlaittotaidottomat ja lapsistaan etääntyneet miehet ovat historiantutkimuksen kohde.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys