2010-lu­vul­la ter­veen ja hy­vin­voi­van ih­mi­sen ihan­ne on val­lan­nut si­jaa yh­teis­kun­nas­sa ja me­di­as­sa ja saa­nut en­ti­sen ”hy­vän työ­ih­mi­sen” ku­van näyt­tä­mään taas ta­voi­tel­lun ar­voi­sel­ta. Ih­mi­nen on kui­ten­kin vie­raan­tu­nut fyy­si­ses­tä työs­tä. Työ­tä teh­dään yhä use­am­min si­sä­ti­lois­sa ja ai­no­at fyy­si­set suo­rit­teet saat­ta­vat ol­la pa­pe­ri­pi­non kan­ta­mi­sen li­säk­si na­pak­ka pot­ku sa­tu­la­tuo­lin jal­ki­oon saa­dak­seen sen siir­ty­mään pai­kas­ta toi­seen. On­nek­si avuk­sem­me ovat rien­tä­neet lu­ke­mat­to­mat kun­toi­lu­y­ri­tyk­set. Li­hak­sia voi 2000-lu­vul­la saa­da muu­al­ta­kin kuin hei­nä­pel­lol­ta, tie­tää ih­mi­nen, ja os­taa sa­li­kor­tin. Li­hak­sia tar­vi­taan, ehei, ei fyy­si­seen työ­hön, vaan sii­hen et­tä näyt­tää hy­väl­tä. Ei­kä vaan hy­väl­tä vaan vie­lä pa­rem­mal­ta. Syk­syn tu­lon huo­maa juok­su­ma­tol­la. Ja pu­ku­kaa­pil­la. Ja leh­dis­tö rum­mut­taa: nyt ke­sä­ki­lot pois! Ja sit­ten ”jou­lu­ki­lot” ja sit­ten taas ”bi­ki­ni­kun­toon”. Ja rum­ba al­kaa alus­ta.

Aloi­tin lau­lun am­mat­ti­o­pin­not am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lus­sa 11 vuot­ta sit­ten. Jol­lain en­sim­mäi­sis­tä lu­en­to­ker­rois­ta kou­lut­ta­ja muis­tut­ti mei­tä, et­tä ”lau­la­ja on oman it­sen­sä pa­ras käyn­ti­kort­ti”. Tui­jo­tin käyn­ti­kort­ti­a­ni. Se näyt­ti nuh­jui­sel­ta, tas­kun poh­jal­le jää­neel­tä ja ai­na­kin yh­den lin­kou­soh­jel­man lä­pi­käy­neel­tä. Karu to­si­a­sia oli, et­ten ol­lut ur­heil­lut iki­nä elä­mäs­sä­ni. Kun muut pot­ki­vat pal­loa pi­hal­la, minä ah­min kir­jo­ja si­säl­lä. Kau­pun­gin­kir­jas­ton nuo­ri­so-osas­ton lä­pi­käyn­nil­lä ei saa sit­ten yh­tä­kään li­has­ta. Ai­kui­so­sas­tol­la olin jos­sain puo­len­vä­lin tie­tä­mil­lä. Ai­no­at li­hak­se­ni si­jait­si­vat kie­len li­säk­si ja­lois­sa. Nii­tä olin hank­ki­nut pol­ke­mal­la pyö­rä­lä­het­ti­nä vii­den vuo­den ajan. Tun­sin, et­tä nyt oli teh­tä­vä jo­tain.

Ja niin, kaik­ki käy vä­lil­lä kuin sa­duis­sa. Mars­sin tren­dik­kää­nä pi­de­tyn kun­to­sa­li­ket­jun neu­von­taan ja koh­ta jo tu­lin ulos hau­ta­ki­vi­so­pi­mus kä­des­sä­ni. Kah­teen vuo­teen en voi­si lii­kah­taa täl­tä sa­lil­ta muu­al­le ku­lut­ta­mat­ta yli­mää­räis­tä ra­haa, sii­nä­pä aa­sil­le hyvä pork­ka­na. So­pi­muk­seen kuu­lui ta­paa­mi­sia per­so­nal trai­ne­rin eli yk­si­lö­val­men­ta­jan kans­sa. Oi, mi­ten per­soo­nal­li­nen olo tu­li­kaan. Ja kun en­sim­mäi­sen ker­ran as­te­lin kun­to­sa­lin oves­ta si­sään, ta­ju­sin per­soo­nal­li­suu­te­ni yhä voi­mak­kaam­min. Se pino, jos­sa säi­ly­tin mök­ki-, remp­pa- ja mar­jas­tus­vaat­tei­ta ei ol­lut se pino, jos­ta va­lit­tiin vaa­te­tus täl­le sa­lil­le. Yri­tin luik­kia sei­nän­vier­tä niin huo­maa­mat­to­mas­ti kuin osa­sin. Raik­kaan ul­koil­man jäl­keen pu­ku­huo­neen hien, or­vas­ke­den ja mar­ket­ti­de­o­do­ran­tin tuok­su­jen yh­dis­tel­mä tun­tui tain­nut­ta­val­ta. Reip­paas­ti as­te­lin kui­ten­kin sa­lin puo­lel­le val­mii­na koh­taa­maan elä­mä­ni uu­det haas­teet.

Sa­li­pa­ke­tin hin­taan kuu­lu­va yk­si­lö­val­men­ta­ja­ni oli juu­ri sitä jär­jet­tö­män ener­gis­tä ih­mis­tyyp­piä, jota ku­va­taan sa­lien mai­nok­siin. Hän oli he­rän­nyt jo kuu­del­ta, ve­tä­nyt aa­mut­ree­nin­sä ja jon­kun ryh­mä­lii­kun­ta­tun­nin, syö­nyt jon­kun etäi­ses­ti ter­veel­li­sel­tä kuu­los­ta­van ja ve­teen se­koi­tet­ta­van vä­li­pa­la­jau­heen ja val­mii­na suun­nit­te­le­maan mi­nul­le so­pi­van tree­ni­oh­jel­man. Kas­voil­le va­let­tu iki­hy­my ei sam­mu­nut min­kään nos­ton ai­ka­na ei­kä ot­sal­le il­mes­ty­nyt hi­ki­pi­sa­raa­kaan, vaik­ka it­se olin lä­pi­mär­kä jo muu­ta­mien mi­nuut­tien jäl­keen. Sa­nat mah­ta­vaa, upe­aa ja lois­ta­vaa tois­tui­vat pu­hees­sa tä­män täs­tä, vaik­ka minä en mi­tään niis­tä huo­man­nut­kaan sit­ten yh­tään mis­sään. Ma­ka­sin pen­kil­lä ja kat­se­lin pää­ni pääl­lä köl­löt­tä­vän rau­ta­tan­gon päi­hin su­jah­ta­via kiek­ko­ja. Ol­min­vä­ri­set kä­te­ni tart­tui­vat tan­koon, ja jär­kyt­ty­nee­nä ta­ju­sin, et­tä vaik­ka sen hel­pos­ti sai­kin rin­nan pääl­le, ei pa­laut­ta­mi­nen ol­lut­kaan enää niin help­poa. Ja kun lii­ke oli kym­me­nen tois­ton jäl­keen ohi, oli ohi vas­ta en­sim­mäi­nen sar­ja. En puus­ku­tuk­sel­ta­ni ol­lut saa­da sa­naa suus­ta, mut­ta ym­mär­sin, et­tei tän­ne ol­tu nyt tul­tu kes­kus­te­le­maan Tse­ho­vin tuo­tan­nos­ta, tän­ne ol­tiin tul­tu ”pilk­kaa­maan” rau­taa.

Jos olin rik­ki en­sim­mäi­sen har­joi­tuk­sen jäl­keen, niin to­del­li­suus val­ke­ni vas­ta seu­raa­va­na aa­mu­na, sil­lä en mei­nan­nut ki­vuil­ta­ni pääs­tä sän­gys­tä ylös. Mut­ta, kuu­kau­si­kor­tin mak­sa­nee­na raa­hau­duin rääk­kiin uu­del­leen ja uu­del­leen. Ja jos­sain sii­nä kai­ken vai­heel­la huo­ma­sin, et­tä pi­din­kin täs­tä har­joit­te­le­mi­ses­ta ihan oi­ke­as­ti. Kun läh­tee nol­la­ta­sol­ta saa tu­lok­si­a­kin hel­pos­ti. Ja tu­lok­set mo­ti­voi­vat. Opin pik­ku­hil­jaa huo­maa­maan sa­lil­la eri­lai­sia tyyp­pe­jä. Oli pul­lis­te­li­jat ja pei­lai­li­jat, joi­den it­se­tun­to oli eh­kä ra­ken­net­tu pump­paa­mal­la. Oli reip­paat reip­pai­li­jat, jot­ka sou­ti­vat sou­tu­lait­tees­sa pää­mää­rä­tön­tä mat­kaan­sa. Oli tim­mit ja tren­dik­käät, joi­den vaa­te­tus ja val­koi­set ham­paat kes­ti­vät ja kes­ti­vät vaik­ka rääk­ki oli min­kä­lais­ta. Ja sit­ten oli se suu­rin jouk­ko, me kaik­ki har­maat pant­te­rit, joi­den suo­ri­tuk­sis­ta ku­kaan ei ol­lut kiin­nos­tu­nut ja jot­ka saim­me rau­has­sa kun­toil­la omaan tah­tiim­me.

Suo­ma­lai­set kaa­pan­nut fit­nes­s­buu­mi nä­kyy me­di­as­sa leh­ti­kir­joit­te­lu­na, Yo­u­Tu­ben tree­ni­vi­de­oi­na ja fit­nes­sur­hei­li­joi­den nou­su­na jul­ki­suu­den va­lo­kei­laan. Kai­ken mah­dol­li­sen pin­nal­li­suu­den ja ul­ko­nä­kö­kes­kei­syy­den jou­kos­sa hä­vi­ää hel­pos­ti tär­keä vies­ti: pidä huol­ta it­ses­tä­si! Yri­tyk­set ja työ­nan­ta­jat ovat an­ta­neet po­si­tii­vis­ta sig­naa­lia hen­ki­lös­tön­sä hy­vin­voin­nil­le. Nos­tu­riy­ri­tys tar­jo­aa ra­haa sil­le, joka voit­taa toi­mi­tus­joh­ta­jan leu­an­ve­dos­sa. It­se kun­toi­len am­mat­ti­liit­to­ni avus­ta­ma­na edul­li­sem­min kuin opis­ke­lu­ai­ka­na opis­ke­li­ja­kor­til­la.

Ajat­te­len, et­tä huo­len­pi­to omas­ta kun­nos­ta on osa ih­mi­sel­le ai­ko­jen alus­sa an­net­tua teh­tä­vää, jos­sa ke­ho­tet­tiin vil­je­le­mään ja var­je­le­maan luo­ma­kun­taa. Hyvä fyy­si­nen kun­to aut­taa jak­sa­maan ar­jen as­ka­reis­sa ja pi­tää mie­len vir­ke­ä­nä. Ih­mi­sen eli­ni­ä­no­do­tus­ten nous­tes­sa yhä kor­ke­am­mal­le nou­se­vat vaa­ti­muk­set elä­män­laa­dus­ta. Sään­nöl­li­nen uni- ja ruo­kai­lu­ryt­mi yh­dis­tet­ty­nä sään­nöl­li­seen lii­kun­taan on osa en­nal­ta­eh­käi­se­vää van­hus­työ­tä. Pak­ko­miel­tei­sen ja suo­ri­tus­kes­kei­sen liik­ku­mi­sen si­jaan on fit­nes­s­buu­min kes­kel­tä löy­det­tä­vis­sä myös sen hy­vää elä­män­laa­tua edis­tä­vä puo­li.