Kahdesta sisääntuloaulasta tulvii. Aikuisten ihmisten mukana tulee kaikkea sellaista, mitä aikuisten ihmisten elämässä on.
Joku on miettinyt, mitä järkeä on lähteä käyttämään kokonainen viikonloppu opistolla. Joku on saanut tehdä hartiavoimin töitä, että lähtö lastenhoitoineen on saatu järjestymään. Joku on odottanut pitkään pääsevänsä tuttuun opistokotiin hengähtämään. On niitäkin, jotka eivät ole päässeet tulemaan.
Maljakoissa on kukkia.
Papereihin täytyy kirjoittaa nimi, ammatti ja muuta sellaista, mitä valtio haluaa tietää kurssittautuvista kansalaisistaan. Minä saan avaimet, minulle näytetään luokka ja tarpeelliset kirjautumistunnukset. Keittiössä tuoksuu aina tähän aikaan.
Teknologialuokassa avataan koneet.
Ei puhuta epämukavuusalueesta. Peloista puhutaan, erilaisista maisemista, ja siitä, ettei oppiminen aina ole kivaa ja helppoa. Puhutaan asenteesta, rohkeudesta, kokeilemisesta ja sinnikkyydestä.
Sormet rohkaistuvat vähitellen houkuttelemaan näytöille uudenlaisia asioita. Kurssilaiset oppivat neuvomaan toisiaan. Kansio saadaan jaettua, ja sinne alkaa syntyä yhteistä ymmärrystä.
Yksi tietotekniikkakurssilaisistani on päättänyt oppia bloggaamaan. Hän on lukenut satavuotiaasta ruotsalaisnaisesta, jolla on netissä 20 000 tykkääjää. Päättäväisellä harjoittelulla oman blogin pohja saadaan syntymään, ja ensimmäinen postaus tulee valmiiksi kurssin aikana.
Jos elinvuosia suodaan, tuoreella bloggarilla on 100-vuotiaana reilun parinkymmenen vuoden verran kirjoittajakokemusta.
Avioliiton vuosihuoltoon tulleet kurssilaiset ovat tulleet aivan toisenlaisten kysymysten äärelle. He kulkevat tärkeillä tutkimusretkillä kukin omissa ja kumppaninsa kokemusmaisemissa.
Ja opiston opetuskeittiö on täynnä ruuanlaittoon intohimoisen kunnianhimoisesti suhtautuvia vanhempia miehiä – syntyy kermaista kuhafilettä, sienimuhennosta, jotain porosta ja jotain muuta porsaan poskifileistä.
Sanaleikkikurssilaiset kääntelevät sanoja. Kamarikuorolaiset hiovat joukkoaan yhteensoivaksi. Yhteisissä kokoontumisissa eri kurssien tunnelmat asettuvat vierekkäin ja tukevat toisiaan. On opittu asenteita, taitoja ja katsomiskulmia.
Erityistä tukea tarvitsevien nuorten joukko taitaa opettaa enemmän kuin kukaan opettajista. He tuuppivat muita kurssilaisia paitsi kohti olennaisinta, myös kohti Sitran Uusi koulutus -foorumin loppuslogania, josta toivotaan Suomelle uutta mottoa: “Tehdään Suomesta maa, jossa kaikki rakastavat oppimista!”
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys