Ristin rikolliselta pyyhittiin viime hetkellä kaikki synnit pois. Ne annettiin anteeksi. Sen ajan oikeuslaitoksen rangaistus, ristinkuolema, laitettiin kuitenkin aiotusti täytäntöön.
Silloin kun synti on myös rikos, anteeksipyytämisen ohella tarvitaan laissa rikokseksi määrätyn teon sovitus oikeuden edessä. On kurjaakin kurjempaa, ettei oikeuslaitos aina takaa oikeuden toteutumista. Syytön saattaa olla vangittuna, ja raskaaseen rikokseen syyllistynyt nauttia vapautta.
”Kun tulee puhua, niin anna mieleeni malttia, taitoa ja rakkauttasi.” Voidaan tarvita muutakin.
Evankeliumi on ihmeellinen, korjaava ja koossapitävä voima. Pahimmillaan sen nimissä käytetään ihmisen valtaa, ja se satuttaa ja rikkoo syvästi.
Monta vuotta sitten suviseuroissa puhuttiin vioilla ja virheillä peitetystä Jumalan valtakunnasta. Totta ovat yhtä aikaa sekä syntiin päin kallistuvat ihmiset että uskon valtava voima.
Anteeksi antaminen ja saaminen vapauttavat elämään uutta iloa ja voimaa. Luin kirjaa, jossa anteeksi-sanaa pidettiin taikasanana. Kirjan mukaan anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen muuttavat elämää ratkaisevasti. Kirja oli tältä vuosituhannelta, ohut lipare.
Ajallisesti anteeksi antamisella voi olla jopa terveysvaikutuksia. Anteeksi antamisessa ja anteeksi saamisessa onkin laajasti ajatellen sekä henkinen että hengellinen ulottuvuus. Synnin arpien ääressä voidaan tarvita sekä hengellisiä että henkisiä keinoja.
Jumalan ajatus on, että syntinsä anteeksi uskova ihminen saa kokea omantunnon vapautta ja uskomisen iloa. Elävän uskon voimalla ihminen haluaa ottaa vastuun teoistaan ja sovittaa ne myös maallisen oikeuden edessä.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys