Aurinkonarsissit, sinipunaiset neilikat, pinkki pelargonia, uutta kukkavanaa odottava orkidea ja saint pauliat, vaaleanpunainen ruukkuruusu ja atsalea, pihalla vielä pionit ja krookukset, puut ja pensaat. Mummu rakastaa kukkia ja kesää. Lempivirsikin on 184.
”Minä tein sen ristikon. Ei jäänyt kuin muutama tekemätä.” Mummu keinuttelee jousituolissa sanomalehdestä leikattu sanaruudukko kädessään ja ihmettelee, kuinka sai nähdä vielä lastenlasten lapsia. Eilen kävi Hilda kylässä ja toissa päivänä Lilja vietti synttäreitä. Tuliaisiksi vietiin nukenvaunut ja narsissit omasta maasta.
Kun sisu välillä väistyy, mummun puheisiin kulkee harmaa pilvi. Alkaa huolettaa, miksi maailma menee, kun on maanjäristyksiä, ristiriitoja ja suurvaltojen oikkuja. Joku päivä tuntuu, että taivaan Isä on unohtanut, kun pappakin on haettu vuosia sitten pois. Meistä jälkeläisistä tuntuu, että mummua vielä tarvitaan.
Mummu muistaa seurat, ja kirkkopäivä on juhlapäivä. Silloin pannaan papiljottikiharat ja mekko. Perheen juhlissa mummu on kunniavieras. Jos jollakin on huoli, mummu muistaa, että kädet voi laittaa ristiin ja mummu laittaa kädet ristiin, joka ilta. Mummu ei tykkää lisäaineista, vaan syö puhdasta ruokaa: kalaa, voita ja perunoita. Mummulla on periaatteita.
Mummu ei enää kasvata syötäviä, minä koitan. Ostan kaupasta Biolania, ja tutun tallilta saadaan äkäisempää. Mummu käyttää kukille pahanhajuista kanankakkaa, ja ulkokukille hän on mädättänyt silakoitakin: kalat tuoreina atsalean ja alppiruusun juurelle kuoppaan ja multa päälle. Kun olin puoli metriä lyhempi, mummu lannoitti minuakin sisullaan. Kasvuohjeitakin sain.
”Voi hyvänen aika, sekö on noin palio tuo kello. Se on Pookissa jo yks puhe menny, ja minä kun en oo yhtään Pookia ohi päästäny.” Rollaattori rullaa vikkelään siihen huoneeseen, jonka radiossa on valmiina Pookin taajuus. Toisessa huoneessa on valmiina Järviradio.
Päiväkahvilla mummu katsoo järvelle ja tutkii tarkkaan neilikkaa. ”Tämä on nätti, ei voi mittään. Pittää pannakki tuohon toiseen lannote.” Mummu tekee sen saman tien, ei ole enää väliksi onko arki vai pyhä. Kukkapenkkejäkin pitäisi pienentää ja rikkaruohot hävittää. Mummu saa määrätä miten tehdään, vaikka olo rupeaa olemaan kuin ”toisen talon äkkinäisellä”.
Mummulla on ollut hyvä elämä, niin hän kertoo. Mummu on kiitollinen paljosta, kodista ja maisemista, uskosta, koko eletystä ja meistä, jotka olemme lähellä, ja me saamme kuulla sen yhä useammin. Mummu on kiitollinen niin paljosta, että kiitollisuudenvelka on hänelle arkista kieltä. Minä taidan olla aika velassa, mummun neilikka.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys