Loma-ai­ka­na useim­mat vaih­ta­vat jok­si­kin ai­kaa mai­se­maa, ja useim­mi­ten se aut­taa nä­ke­mään lä­hei­siä asi­oi­ta kau­em­paa. Minä lä­he­tin mum­mul­le kor­tin turs­kien ja vuo­rien pai­kas­ta. Mum­mu tyk­kää, et­tä reis­saan. Kir­joi­tin hä­nel­le ko­ke­mas­ta­ni hy­väs­tä, sil­lä niin kort­tei­hin yleen­sä kir­joi­te­taan, mu­ka­via jul­ki­si­vu­a­si­oi­ta. En kir­joit­ta­nut tii­viis­tä au­to­yös­tä, vaik­ka se­kin oli eri­no­mai­sen hyvä ko­ke­mus, en­kä sii­tä, mitä olin op­pi­nut it­ses­tä­ni.

Tie­sin, et­tä mum­mu ilah­tuu ko­vas­ti. Jos­kus muu­ta­ma rivi voi jopa muut­taa maa­il­maa, rie­mas­tut­taa tai tuo­da su­ru­vies­tin. Teks­teil­lä on tosi pal­jon val­taa. Teks­tit te­ke­vät ja toi­mi­vat. Eri­lai­sil­la teks­teil­lä teh­dään so­pi­muk­sia, tuo­daan jul­ki asi­oi­ta, osoi­te­taan et­tä tie­de­tään ja ker­ro­taan et­tä muis­te­taan. Teks­tit jär­jes­tä­vät, säi­lyt­tä­vät ja muis­tut­ta­vat. Teks­teil­lä voi­daan kut­sua mu­kaan tai sul­kea ulos. Jos­kus teks­teil­lä voi­daan teh­dä nä­ky­väk­si sel­lais­ta, mitä ei ai­em­min ole näh­ty. Sel­lai­siin tar­koi­tuk­siin kek­si­tään uu­sia sa­no­ja­kin, ku­ten pe­rus­por­va­ri. Ei ole ole­mas­sa vain sa­no­ja, sa­nat ovat mitä ovat, vaik­ka jos­kus ku­kin ym­mär­tää ne omal­la ta­val­laan.

Olen kii­tol­li­nen sii­tä säh­kö­pos­tis­ta, jos­sa poh­dit­tiin näi­den teks­tien, blo­gi­teks­tien, val­taa. Uu­sin­ne­taan­ko näil­lä teks­teil­lä val­mii­na an­net­tua ta­paa elää ja ko­kea. Ker­to­vat­ko nämä teks­tit jul­ki­si­vuis­ta vai sen vas­ta­koh­dak­si ase­te­tus­ta to­del­li­ses­ta elä­mäs­tä? Oli­si­ko Päi­vä­mie­hen blo­gi­teks­teis­sä syy­tä tart­tua ne­ga­tii­vi­siin il­mi­öi­hin sik­si, et­tä nii­tä on ole­mas­sa kaik­ki­al­la, mis­sä on ih­mi­siä? Ke­nel­lä se teks­tien val­ta on? Kir­joit­ta­jal­la, jul­kai­si­jal­la vai lu­ki­jal­la?

Blo­gi­teks­tit aset­tu­vat mi­nus­ta vi­noon to­si­poh­jais­ten ja kau­no­kir­jal­lis­ten teks­tien vä­lil­le. Ne voi­vat ot­taa muo­dok­seen esi­mer­kik­si asi­an­tun­ti­ja-ar­tik­ke­lin, no­vel­lin tai ar­vos­te­lun. Blo­gi­teks­tit ovat juu­ri sitä kak­si­tu­hat­ta­kymp­pi­lu­vun teks­ti­maa­il­maa, jos­sa on mah­dol­lis­ta teh­dä mi­ten vain ja se­koit­taa juu­ri niin kuin ha­lu­aa. Se tuo vies­tin­tään ai­van uu­sia mah­dol­li­suuk­sia. Yh­tä ai­kaa jul­kai­suun kli­kat­tu­jen sa­no­jen vas­tuu tai­taa kas­vaa.

Ajat­te­len, et­tä par­haim­mil­laan kaik­ki­al­le rön­sy­vät ja kaik­keen tart­tu­vat uu­det teks­ti­la­jit – blo­gien li­säk­si vaik­ka­pa twii­tit, kir­joi­te­tut kes­kus­te­lun­pät­kät, vi­de­ot ja au­di­ot – te­ke­vät live-avoi­muu­des­ta­kin hel­pom­paa. Jos­kus on hel­pom­pi aloit­taa jut­tu jon­kun kir­joit­ta­mas­ta kuin sii­tä, mitä it­se ajat­te­lee, ja toi­si­naan teks­tien vä­li­tyk­sel­lä syn­tyy ai­to kes­kus­te­lu. Pa­him­mil­laan uu­sin teks­ti­la­jein voi­daan re­piä to­del­li­sia mai­se­mia tai jää­dään ku­vaa­maan hai­se­via kui­va­turs­kia lu­mi­huip­pu­vuo­rien kus­tan­nuk­sel­la. Toki turs­ki­a­kin voi ku­va­ta, mik­si ei, kun se on tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta, ne ovat ole­mas­sa niin kuin muut­kin ka­lat ja yh­tä tot­ta kuin au­rin­koi­set hui­put.

Mo­nes­ti on kui­ten­kin kau­nis­ta pu­hua sii­tä, mikä mai­se­mas­sa näyt­tää yh­tei­sel­tä, meri. Yh­tei­ses­tä kä­sin on tar­vit­ta­es­sa hel­pom­pi tar­ken­taa sii­hen, mikä eri sil­min kiin­nit­tää huo­mi­o­ta. Se oli kans­sa­ni eri ta­val­la us­ko­van ys­tä­vän vii­sas aja­tus, kii­tos!

Nämä yk­sit­täis­ten ih­mis­ten omal­la ää­nel­lään kir­joit­ta­mat blo­gi­teks­tit voi­daan aja­tel­la van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen he­rä­tys­liik­keen jul­ki­suus­ku­van ra­ken­ta­jik­si ja lä­he­tys­työn­kin osak­si. Var­mas­ti on mui­ta­kin teh­tä­viä – mik­si sinä ha­lu­at lu­kea tätä? Ja vaik­ka nämä teks­tit ovat löy­tä­neet paik­kan­sa osa­na he­rä­tys­liik­keen yh­tei­sö­vies­tin­tää, mi­kään ei kor­vaa li­ve­koh­taa­mi­sia ja kes­kus­te­lu­ja. Minä ajat­te­len, et­tä us­ko­mi­sen asi­ois­sa tär­kein ja to­del­li­sin jul­ki­si­vu ja ää­ni­tor­vi ovat yk­sit­täi­set van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­set eri puo­lil­la maa­il­maa. Yk­sit­täi­sen us­ko­vai­sen mu­ka­na kul­kee myös evan­ke­liu­mi.

Minä ja kak­si upe­aa mat­ka­lai­sys­tä­vää­ni koh­ta­sim­me Lo­foo­teil­la sat­tu­mal­ta viu­lu se­läs­sään lif­tan­neen nuo­ren mie­hen. Söim­me hä­nen kans­saan lai­tu­ri­päi­väl­li­sen iso­jen lai­vo­jen kat­vees­sa ja toi­vo­tim­me tur­val­lis­ta mat­kaa pit­kin Nor­jan ran­nik­koa. Nuo­ri­mies vä­lit­ti yk­sin kul­kies­saan ku­vaa muis­ta­kin, jot­ka us­ko­vat niin kuin hän. Sii­tä ja muu­ta­mas­ta muus­ta ki­vas­ta koh­taa­mi­ses­ta oli­si voi­nut kir­joit­taa mum­mul­le kort­ti­teks­tiin, mut­ta kort­tiin ei mah­tu­nut ei­kä oi­kein kun­nol­la tä­hän­kään :/

P.S. An­toi­sia koh­taa­mi­sia, asen­net­ta ja mai­se­mia kai­kil­le kul­ke­vil­le! Lo­foo­teil­le men­nes­sän­ne va­ro­kaa ket­tu­ja, sil­lä ne syö­vät lau­ta­sia.