Yksi maailman kiehtovimpia asioita on minusta aina ollut se, kuinka kunkin kielenkäyttäjän sanat tekevät näkyväksi sitä todellisuutta, jossa niiden käyttäjä elää. Samankin kielen puhujilla on käytössään keskenään hyvin erilaiset sanojen varastot.
Usein tietyn varaston sanoja käytetään vain tietyssä tilanteessa. Ei mummoille tavallisesti puhuta snäpistä eikä palavereissa evankeliumista.
Eri kielten välillä ulottuvuuksia on luonnollisesti vielä enemmän. Kulttuurisesti lähellä toisiaan olevia kieliä on helpompi kääntää toisikseen kuin kauempana toisistaan olevia. Suomi ja ruotsi ovat sanojen merkitysten suhteen melkein kuin sisaruksia, vaikka kielet rakenteellisesti ovat hyvinkin erilaisia.
Englannin kanssa haasteita on jo paljon enemmän. Monesti yhtä sanaa puolin ja toisin käännettäessä pitää käyttää monta toisen kielen sanaa selittämään sama asia. Sama haaste on Raamatun lukemisessa ja selittämisessä. Suomi on melkoisen kaukana niistä kielistä ja kulttuureista, joilla Kirjasto on kirjoitettu.
Tuttuja esimerkkejä olisi paljon – jos muistaisimme. Esimerkiksi suomen rakkaus-sana on Raamatun kielessä jaettu kolmeen osaan, agape, filos ja eros. Tai tuttu omatunto-samvete-esimerkki – suomessa sana on yksilö- ja ruotsissa yhteisökeskeinen.
On jännittävä ajatella, millaisen määrän vivahteita maailmasta tavoittaisi kaikilla eri kielillä yhteensä.
Sekin on kieli-ihmiselle jännittävä ja hurjan syvällinen ajatus, että Raamattu tosiaan alkaa: alussa oli Sana. Teologia ja kielitiede tulevat siinä kohtaa lähelle toisiaan, ja syvällä ollessaan kulkevat kauas arkisesta kielenkäytöstä ja ajattelusta.
Itse asiassa monet tieteet taitavat tuuppia suunnilleen samoja pohjimmiltaan avoimeksi jääviä kysymyksiä. Joku saisi myös selittää, miten sanaa tarkoittava kreikan kielen logos ja logiikka liittyvät toisiinsa.
Usko ja tiede joutuvat joskus toistensa kanssa kilpasille, vaikka ei niiden tarvitsisi. Tiede pyrkii omilla keinoillaan selittämään kaiken sen, mihin se suinkin yltää. Tieteen mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin perehtyminen voi jopa tukea uskomista, vaikka en tiedettä uskomisen välineenä uskaltaisikaan ajatella ja markkinoida.
Jos uskoo Jumalan kaikkeuden luojaksi, jää inhimillisin keinoin selvitetty silti aina vajaaksi kokonaisesta todellisuudesta.
Minua ovat kiehtoneet viime vuosina aivoista todennetut peilineuronit, jotka hoksauttavat ihan uutta ihmistenvälisestä kommunikoinnista ja aivojen toiminnasta. Peilineuroneissa oleellista on ymmärtääkseni se, että samassa tilassa olevien ihmisten aivot keskustelevat keskenään syvemmin kuin on aiemmin pystytty osoittamaan.
Tuntuu tosi turvalliselta jättää Luoja kielen ja kaikkien muidenkin hienosyisten ja moniulotteisten kommunikointitapojen keksijäksi. Ne ovat – käsitteitä hiovan tieteenkin – työkaluja, joilla saa aikaan sekä hyvää että sitä toisenlaista, ja läheskään kaikkea emme saa sanoiksi.
Kirjaimet tavoittavat jotakin, kun ne ilmestyvät ruudulle merkityksellisiksi jonoiksi. Kun toinen ihminen lukee ne toiselta ruudulta, ne tavoittavat jotakin taas, jotakin.
* * *
Kiitos tarkkaavaiselle lukijalle täsmennyksestä, keskeneräiset kirjaimet! Johanneksen evankeliumi se on, joka alkaa lauseella "Alussa oli Sana", ja tarkkaan ottaen koko Raamattu alkaa sanoilla "Alussa Jumala loi".
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys