Olin mökillä lepakoiden aikaan, ja moni uusi mökkikaverini tunsi eläimiä kiinnostavan hyvin.
Opin, että isokin hevonen voi pelätä kovasti, esimerkiksi pressuja. Näiden isojen eläinten ystävältä vaaditaan ymmärtämistä ja pelon kunnioittamista.
Mehiläiset taas osaavat viestittää toisilleen hyvien mesipaikkojen suunnan ja etäisyyden, ja mettä voi eri aikoina kerätä eri lajeista, pajustakin. Mehiläiskuningattaria voi tilata postimyynnistä.
Aamukahvilla rantapatioauringossa luulin peippoa ja pajulintua samaksi lajiksi, iloinen ja surullisempi versio vain. Pikkuveljet nauraisivat, jos tietäisivät.
Eräällä mustekalalajilla on vain yksi luu, ja se pääsee luikertamaan mitättömän pienistä koloista. Väriäkin se voi vaihtaa. Pistoolirapu ampuu ilmakuplia, kun se haluaa saalistaa. Valaat osaavat juoruta.
Norppa ilmeisesti pitää hiljaisuudesta ja taitaa olla utelias: se tuli pintaan, kun venekunta ei soutanut ja oli hetken hiljaa.
Minä ajattelin kaikista eläimistä pientä koiraa, joka vähitellen oppi luottamaan ihmisiin uudelleen. Se ei ollut saanut tarvitsemaansa hoivaa ja huomiota, mutta nyt se uskalsi painautua ihmistä vasten, kun sitä pelotti, ja se alkoi heiluttaa häntää ja oppi leikkimään. Olin ylpeä siitä ja sitä hoitaneesta ystävästä.
Kun mökillä jäätiin kotiin lähdön aikaan puhumaan kiitoksia, puhuttiinkin isoja ihmisten tunteista ja siitä, mikä niissä on tärkeää ja mikä voi olla vaikeaa. Voi olla vaikea muistaa, että kaikilla tunteilla on oma tehtävä. Eläimetkin ovat pelokkaita, vihaisia ja surullisia, kun on sellainen tilanne. Ihmisten vihapuhe niiltä onneksi puuttuu.
Joku potkiskeli ajatuksissaan pihatien soraa, seisoskelimme eriväristen autojemme edessä. Kannustimme itseämme tuntemaan kaikki tunteemme, mutta ennen kaikkea olemaan armollisia itsellemme ja lähimmäisillemme. Puhuimme rakastaa-verbin käyttämisestä, ei sitä liikaa käytetä.
Voisin sanoa läheisilleni saman, mitä kuulin sanovani peloissaan tärisseelle pikkukoiralle, rakastan sinua.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys