Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen nyrk­kei­lee, pu­huu kuut­ta kiel­tä, mar­jas­taa, ke­rää Ara­bi­an ruu­su­mu­ke­ja ei­kä har­ras­ta mi­tään erik­seen mai­nit­ta­vaa, kun ei muis­ta et­tä ku­too ja vä­rit­tää ai­kuis­ten vä­ri­tys­kir­jo­ja.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen on rei­pas, ar­ka, kan­taa­ot­ta­va, so­peu­tu­va, jous­ta­va, jää­rä­päi­nen, myön­tei­nen ja va­lit­ta­va.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen on sel­lai­nen, joka asuu yk­sin, puo­li­son kans­sa, kimp­pa­käm­päs­sä, van­hain­ko­dis­sa ja yh­den tai use­am­man lap­sen kans­sa.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen käy töis­sä, te­kee uraa, opis­ke­lee, on vuo­rot­te­lu­va­paal­la, työt­tö­mä­nä, sai­raus­lo­mal­la ja työs­sä ko­ti­äi­ti­nä. Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen nä­kee la­si­ka­ton, jos on siel­lä päin.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen elää Sveit­sis­sä, Gam­bi­as­sa, To­ron­tos­sa, Troms­sas­sa, Jy­väs­ky­läs­sä, Pih­ti­pu­taal­la ja Ou­lus­sa.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­seen nai­seen ihas­tu­taan, ja hän ihas­tuu.

Krop­paan­sa van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen pi­tää so­pu­soin­tui­sen hy­vän­nä­köi­se­nä tai sit­ten ei tyk­kää ulot­tu­vuuk­sis­taan yh­tään. Hän aloit­taa kuu­kau­sit­tain kun­to­rem­pan, rie­muit­see rau­taa nos­ta­es­saan, voi­maan­tuu ma­ra­to­neis­ta ja tuu­let­taa, jos saa ker­ran vii­kos­sa käy­tyä koi­ran kans­sa len­kil­lä.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sel­la nai­sel­la on hir­vei­tä hor­mo­ni­heit­to­ja. Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen nai­sen ko­neis­to toi­mii kuin uu­den Au­din moot­to­ri. Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen tu­lee ras­kaak­si ker­ran vuo­des­sa. Hän ei ai­na tule ras­kaak­si lap­set­to­muus­hoi­dos­sa. Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen on si­jai­säi­ti. Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen nai­sen lap­set tar­vit­se­vat si­jai­säi­tiä. Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen elää ai­ka lail­la vain ai­kuis­ten kes­ken, ihan oi­ke­as­ti.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen kai­paa, suut­tuu, jär­kei­lee, luot­taa, pet­tyy, ra­kas­tuu, on lem­peä ja tu­li­nen, etäi­nen ja lä­hei­nen.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen nai­sen kas­vot, sil­mät, nenä, pos­ki­päät ja leu­ka ovat sel­lai­sia kuin ovat. On kau­nii­ta koh­tia ja sel­lai­sia, joi­den toi­voi­si ole­van toi­sin. Suu te­kee hy­myn, jos te­kee. On sel­lai­sia, jot­ka ovat enem­män tyy­ty­väi­siä kuin ei ja sel­lai­sia, jot­ka ovat toi­sin­päin, ei­kä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­si­a­kaan nai­sia voi ja­kaa ka­te­go­ri­ses­ti kau­nii­siin ja ei.

Elä­män­sä kes­kel­lä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen ku­kois­taa, näi­vet­tyy, toi­mii, odot­taa, kuun­te­lee, pu­huu, aut­taa ja tu­lee au­te­tuk­si.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen on va­lin­nois­taan var­ma ja epä-, ja useim­mi­ten jo­ta­kin sil­tä vä­lil­tä. Hän nä­kee joh­da­tuk­sen men­nee­seen päin, näin piti men­nä, ja tu­le­vaan hän luot­taa, epäi­lee ja luot­taa taas. Hän us­koo, et­tä hä­nen elä­mäl­lään on tar­koi­tus. Hän ha­lu­aa elää ar­vo­jen­sa kans­sa. Hän­tä ih­me­tel­lään, ar­vos­tel­laan ja ar­vos­te­taan.

Men­nes­sään ko­to­aan pois van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen va­lit­see yl­leen sel­lai­set kuo­sit kuin toi­sil­la­kin on ta­pa­na tai räis­kyy kirk­kaan heh­ku­vis­sa sä­vyis­sä.

Hän kä­ve­lee tosi kor­keil­la tai lat­ta­ma­ta­lil­la ken­gil­lä, kum­mat sat­tu­vat ole­maan mie­lui­sam­mat sinä päi­vä­nä, ja hä­nen yl­lään ovat hou­sut ja ha­meet, me­kot ja haa­la­rit, huo­let ja hy­myt.

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen nai­nen riip­puu päi­väs­tä, tuu­les­ta ja au­rin­gos­ta. Hän erot­tuu ei­kä ero­tu.

Kir­joit­ta­ja muok­ka­si lau­set­ta "Hän ei ai­na tule ras­kaak­si lap­set­to­muus­hoi­dos­sa" 20.10.