Rakas teinityttö-kummityttö kirjoitti olohuoneeni liitutauluun tekstin, jonka hän oli valinnut Instagramista. Ihmettelin vähän, miksi hän valitsi juuri sen.
Minä olin kyllä puhunut menestyksestä vasta muualla. Siinä keskustelussa oli aluksi aika teräviä kulmia. Istuttiin ympäri olohuonetta. äänensävyt olivat tiukkoja, ja silti kuuli, että puhutaan jostakin herkästä.
Menestyksen tavoittelua kritisoitiin. Se liitettiin ikävään itsekkyyteen. Kuulosti siltä, ettei kukaan voi pärjätä ilman teräviä kyynärpäitä eli kyseenalaisia toimintatapoja. Haluttiin sanoutua irti menestyksen tavoittelusta, mutta menestyspaineita oli silti.
Tyttö kysyi minulta, mitä ”comparing” tarkoittaa. Vertaamista se tarkoittaa.
Ei kai menestys lähtökohtaisesti kielteistä voi olla, kun on käskyn lupauksessakin?
Piti ruveta määrittelemään, että puhuttaisiin kaikki samasta asiasta.
Mitä se sitten on?
Menestykseksi ei selvästi ajateltu ensisijaisesti työtä ja uraa. Se oli jotakin muuta. Minä rupesin kyselemään, utelias. Mitä menestys teidän mielestä oikeasti on? En itsekään oikein tiennyt, mitä ajatella.
Onko se sitä, että tekee tekemänsä onnistuneesti ja vähän ylikin? Onko se sitä, että saa tehdä sitä, mistä tykkää? Onko se jopa jotakin ihan muuta kuin tekemistä? Ajattelimme keskenämme eri tavalla.
Paineet tuntuivat olevan eniten työssä ja suorittamisessa. Sekä miehet että naiset kuulostivat haluavan eroa oman sukupuolensa tavanomaisiin ajatuksiin ja toimintatapoihin. Tuntui, että pyristelimme jostakin pois ja jotakin kohti.
Onko menestynyt ihminen sellainen, jolla on kymmenen lasta eikä yhtään ehjää vuotta työkokemusta? Entä lapseton uratykki? Saako kenestäkään sanoa sillä tavalla?
Provosoivannimisen kirjan viesti vaikutti olevan sukupuolineutraali. (Sheryl Sandberg: Naiset ja menestymisen tahto)
Menestymisen ihanteet, tavoitteet ja ilmaisutavat ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia, ja töitä saa tehdä, että muistaa pitää kiinni omista arvoistaan, jos ne poikkeavat valtakulttuurista.
Yksi kaveri määritteli menestyksen lopulta toimintana, joka lisää omaa ja toisten hyvinvointia. Kuulosti hyvältä! Keskustelun käänteet loivenivat vähitellen, ja alettiin katsella enemmän yhteistä tavoitetta kohti.
Oman työurani alussa, monta vuotta sitten, kirjoitin jääkaapin oveen sitaatin menestyneen, jo edesmenneen Antti Hyryn Uunista: ”Elämä on kuule semmoista, että antaa sen siitä rauhassa kehittyä.”
Kerroin sen kerran kirjailijalle itselleen, ja hänen kasvoilleen kahvikupin taakse hiipi nöyrän tyytyväinen, vähäeleinen hymy, joka valaisi hetkeksi koko huoneen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys