Panu Kla­si­la

Su­vi­seu­rat ovat mi­nul­le joka ke­sän tär­kein ko­ho­koh­ta. Olin en­sim­mäis­tä ker­taa Su­vi­seu­rois­sa vuon­na 2008, kun olin mel­kein 1-vuo­ti­as. Su­vi­seu­roi­hin liit­tyy pal­jon muis­to­ja lap­suu­des­ta. Jo mat­kal­la tie­tää, et­tä tu­lee nä­ke­mään run­saas­ti tut­tu­ja ja ka­ve­rei­ta mut­ta myös koh­taa­maan ai­van uu­sia ih­mi­siä. Su­vi­seu­rois­sa toi­siin tu­tus­tu­mi­nen on help­poa yh­tei­sen us­kon an­si­os­ta.

Eräs var­hai­sim­mis­ta su­vi­seu­ra­muis­tois­ta­ni liit­tyy het­keen, jol­loin pää­sin iso­sis­kon mu­kaan seu­ra­ken­täl­le ja eri­tyi­ses­ti ki­os­kil­le. Ki­os­kil­ta os­tim­me Hub­ba Bub­baa, ja siel­tä mat­ka jat­kui isoon telt­taan kuun­te­le­maan seu­ra­pu­het­ta. Is­tuin ko­val­la pui­sel­la pen­kil­lä ja kuun­te­lin sa­mal­la, kun yri­tin ope­tel­la pu­hal­ta­maan purk­ka­pal­lo­ja. Iso­sis­kon an­ta­mil­la vih­jeil­lä se al­koi vä­hi­tel­len on­nis­tua. Aja­tus saat­toi vä­lil­lä har­hail­la, mut­ta mie­leen on jää­nyt rau­hal­li­nen tun­nel­ma ja se, kuin­ka juu­ri sii­nä oli hyvä ol­la. Jo lap­se­na sai ol­la Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa.

Toi­nen vah­va muis­to liit­tyy ruo­kaan. Lap­se­na lit­ra­myyn­nin li­ha­keit­to oli eh­do­ton suo­sik­ki­ni. Se mais­tui ai­na. Ny­ky­ään lit­ra­myyn­nin an­ti­mia syö­des­sä­ni py­säh­dyn kuun­te­le­maan seu­ra­pu­het­ta. Läm­pi­män ruu­an ää­rel­lä saa ra­vin­toa ke­hol­le, ja seu­ra­pu­het­ta kuun­nel­les­sa sie­lu saa ra­vin­toa Ju­ma­lan sa­nas­ta.

Kesän 2019 ruokailuhetki Suviseuroissa

Klasilan perhealbumi

Lap­se­na su­vi­seu­ro­jen suu­ruus hie­man kau­his­tut­ti, sil­lä vä­lil­lä mie­tin, mitä ta­pah­tui­si, jos ek­syy. Jäl­keen­päin aja­tel­tu­na su­vi­seu­ra­kau­pun­ki on eh­kä tur­val­li­sin paik­ka, jos­sa voi jou­tua “huk­kaan”. Ym­pä­ril­lä on ai­na ih­mi­siä, jot­ka py­säh­ty­vät aut­ta­maan. Muis­tan, kuin­ka pai­taan kiin­ni­tet­tiin ha­ka­neu­lal­la lap­pu, jo­hon oli kir­joi­tet­tu van­hem­pie­ni pu­he­lin­nu­me­rot. Se kiin­ni­tet­tiin vie­lä se­län puo­lel­le, et­tei se ir­to­ai­si puu­ha­tes­sa. Ny­ky­ään myy­mä­läs­tä saa ran­nek­kei­ta, joi­hin huol­ta­jan nu­me­ro kir­joi­te­taan, ei­kä lap­sen ran­ne­ke ko­vem­mis­sa­kaan lei­keis­sä ir­toa.

Vii­me ke­sän Su­vi­seu­rois­ta jäi mie­leen ti­lan­ne, jos­sa olin mat­kal­la koh­ti ri­pa­ri­ta­paa­mis­ta, jon­ka olin iso­se­na jär­jes­tä­nyt ke­sän lei­ri­läi­sil­le. Mat­kal­la ta­paa­mi­seen tuli yl­lät­tä­en vas­taan kak­si oman ri­pa­ri­ni isos­ta. Tun­nis­tin hei­dät heti, vaik­ka omas­ta ri­pa­ris­ta­ni oli ku­lu­nut jo kol­me vuot­ta. Py­säh­dyin jut­te­le­maan het­kek­si, ja ilok­se­ni he tun­nis­ti­vat mi­nut­kin.

Koh­taa­mi­nen py­säyt­ti. Se muis­tut­ti konk­reet­ti­ses­ti sii­tä, mil­tä ta­paa­mi­seen tu­le­vis­ta nuo­ris­ta voi tun­tua. Ti­lan­tee­seen voi liit­tyä jän­ni­tys­tä, iloa ja tun­net­ta sii­tä, kuin­ka mer­ki­tyk­sel­lis­tä on tul­la näh­dyk­si ja koh­da­tuk­si. Su­vi­seu­rat ovat täyn­nä täl­lai­sia iloi­sia koh­taa­mi­sia. Ne jää­vät mie­leen, ja ne ovat suu­ri syy sii­hen, mik­si sin­ne ha­lu­aa pa­la­ta vuo­si toi­sen­sa jäl­keen.

Tänä ke­sä­nä olen saa­nut ol­la mu­ka­na Su­vi­seu­ro­jen jär­jes­te­lyis­sä yh­te­nä kol­mes­ta net­ti­si­vu­vas­taa­vis­ta. Olen saa­nut näh­dä pie­nen vi­lauk­sen sii­tä, kuin­ka suu­ri ko­ko­nai­suus Su­vi­seu­rat to­del­la on. Moni asia, joka ulos­päin näyt­tää yk­sin­ker­tai­sel­ta, vaa­tii taus­tal­la pal­jon työ­tä. Sa­mal­la olen saa­nut ko­kea ole­va­ni pie­nel­tä osal­ta mu­ka­na Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä.

Su­vi­seu­rat ovat tuo­neet joka kesä vah­vis­tus­ta us­koon. Ne ovat mi­nul­le paik­ka, jos­sa saa koh­da­ta lä­hei­siä ja py­säh­tyä kuun­te­le­maan Ju­ma­lan sa­naa. Mo­nes­ti olen saa­nut läh­teä seu­rois­ta le­vol­li­sel­la mie­lel­lä ja ko­kea, et­tä täs­tä on hyvä jat­kaa eteen­päin.