Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Kaipaatko sinä elämääsi enemmän kohtaamisia tai yhteisöllisyyttä?

Eri­lai­set kult­tuu­rit ja ta­vat, myös suo­ma­lai­set van­hat ta­vat, kiin­nos­ta­vat mi­nua. Vii­meis­tään van­hoi­hin ta­poi­hin tu­tus­tu­es­sa, esi­mer­kik­si kau­no­kir­jal­li­suu­den vä­li­tyk­sel­lä, kul­ta­reu­nat pa­rem­mis­ta men­neis­tä ajois­ta ovat ai­na­kin omal­ta osal­ta­ni mo­nin ta­voin ka­ris­seet. Vä­lil­lä joi­ta­kin ta­po­ja, pe­rin­tei­tä ja käyt­täy­ty­mis­tyy­le­jä tu­lee kau­his­tel­tua jopa bar­baa­ri­si­na. Mi­tä­hän me kau­his­te­lem­me 2020-lu­vul­ta sit­ten kym­me­nien vuo­sien ku­lut­tua?

Yh­tei­söl­li­syys on mie­les­tä­ni hie­no asia, ja pi­dän sitä vaa­li­mi­sen ar­voi­se­na – on­han Suo­mes­sa va­li­tet­ta­van pal­jon myös yk­si­näi­syyt­tä ja koh­taa­mat­to­muut­ta. Yk­sin­pär­jää­mi­sen kult­tuu­ri on mel­ko tiu­kas­sa, ja elä­mä on mo­nil­la ny­kyi­sin tar­kas­ti ai­ka­tau­lu­tet­tua, jo­ten vält­tä­mät­tä seu­raa ei ihan ly­hy­el­lä va­roi­tu­sa­jal­la ole saa­ta­vil­la. Kai­paan en­ti­sis­tä suo­ma­lai­sis­ta ta­vois­ta sitä, et­tä ky­läi­lyn kyn­nys oli­si ma­ta­lam­pi.

Olen ihail­lut mo­nien kol­lek­tii­vis­ten kult­tuu­rien per­he­kes­kei­syyt­tä: rak­kau­den osoit­ta­mi­ses­sa ei sääs­tel­lä, toi­saal­ta fyy­si­si­ä­kään ran­gais­tuk­sia ei ai­na vält­tä­mät­tä sää­del­lä riit­tä­väs­ti. Ilot ja su­rut ja­e­taan per­heen kes­ken, ja lap­set op­pi­vat ot­ta­maan myös mui­den tar­peet huo­mi­oon. Mi­nua lii­kut­ti, kun ys­tä­vä­ni luo­na oli af­ga­nis­ta­lais-taus­tai­nen nai­nen, joka ilah­tui to­del­la pal­jon nuo­rim­mai­se­ni nä­ke­mi­ses­tä. Hän ha­lu­si ot­taa hä­net sy­liin, ja vaik­ka hän ei osan­nut­kaan suo­mea ko­vin hy­vin, kaik­ki oleel­li­nen kävi sel­väk­si: ra­kas­taa pal­jon, per­he on tosi tär­keä! Ar­vos­tan yh­tei­söl­li­sis­sä kult­tuu­reis­sa myös sitä, et­tä van­huk­sia kun­ni­oi­te­taan ja ar­vos­te­taan.

Mie­len­kiin­toi­nen tie­to kan­di­ai­neis­to­a­ni läpi kah­la­tes­sa­ni oli se, et­tä yh­tei­söl­li­sis­sä kult­tuu­reis­sa hä­peä on ylei­sem­pi tun­ne, kos­ka ky­sei­nen tun­ne ko­e­taan yh­tei­sös­sä tai mui­den ih­mis­ten tuo­man so­si­aa­li­sen pai­neen kaut­ta. Ai­em­min elä­mä on Suo­mes­sa­kin ol­lut kol­lek­tii­vi­sem­paa, ja van­hois­sa suo­ma­lai­sis­sa kir­jois­sa on ka­ru­ja ker­to­muk­sia sii­tä, mi­ten van­hem­mat ovat ai­heut­ta­neet omil­le syyt­tö­mil­le lap­sil­leen jul­ki­sen hä­pe­än ja an­ta­neet näin maa­pe­rää kiu­saa­mi­sel­le. Olen kuul­lut Kii­nas­sa har­joit­te­lus­sa ol­leen ys­tä­vä­ni pöy­ris­ty­nei­tä ko­ke­muk­sia sii­tä, mi­ten esi­mer­kik­si las­ten ken­gän­nau­hat on saa­tet­tu sol­mia yh­teen ja yh­des­sä nau­raa hä­nel­le ran­gais­tuk­sek­si, var­mas­ti­kin ope­tus­mie­les­sä. Tätä hä­pe­äl­lä lei­maa­mis­kult­tuu­ria en ta­voit­te­le en­kä kai­paa.

Yk­si­lö­kes­kei­sis­sä eli in­di­vi­du­a­lis­ti­sis­sa kult­tuu­reis­sa taas syyl­li­syys on ta­val­li­sem­pi tun­ne, kos­ka se ko­e­taan yk­sin. Kuu­los­taa­ko loo­gi­sel­ta? Yk­si ny­ky­ai­ka­na pal­jon käy­tet­ty sana on trig­ge­röi­ty­mi­nen. Ur­baa­nin sa­na­kir­jan mu­kaan se tar­koit­taa sitä, et­tä "hen­ki­lö rai­vos­tuu näh­des­sään, kuul­les­saan tai ko­kies­saan jo­tain, mitä ei pys­ty sie­tä­mään.” Kuin­ka­han usein tä­män trig­ge­röi­ty­mi­sen ta­ka­na on syyl­li­syys, jota ih­mi­nen ei ha­lua koh­da­ta, ja pääl­lim­mäi­sek­si eli suo­je­le­vak­si tun­teek­si nou­see viha?

Pi­dän yk­si­lö­kes­kei­ses­sä kult­tuu­ris­sa hie­man huo­les­tut­ta­va­na myös sitä, et­tä ih­mi­siä kan­nus­te­taan va­lit­se­maan seu­ran­sa sen mu­kaan, et­tä ket­kä an­ta­vat it­sel­le ener­gi­aa. On ihan luon­nol­lis­ta va­li­koi­da jon­kin ver­ran omaa seu­raa ja ih­mi­siä, joi­den kans­sa viet­tää enem­män ai­kaa, mut­ta toi­saal­ta tun­tuu pa­hal­ta, jos jot­kut ih­mi­set ei­vät saa edes mah­dol­li­suut­ta tu­tus­tua. Toi­saal­ta taas ai­na oma­kaan mie­li ei ole ener­gi­aa pulp­pu­a­va – väis­ty­vät­kö ys­tä­vä­ni nii­nä het­ki­nä?

Mo­lem­mis­sa kult­tuu­reis­sa, sekä yh­tei­sö- et­tä yk­si­lö­kes­kei­ses­sä, on to­del­la pal­jon hy­viä ja ar­vos­tet­ta­via piir­tei­tä. Yk­si­lö­kes­kei­sis­sä kult­tuu­reis­sa ar­vos­tan esi­mer­kik­si de­mok­ra­ti­aa, toi­mi­via tuki- ja pal­ve­lu­jär­jes­tel­miä, us­kon­non­va­paut­ta, tasa-ar­voa ja yli­pää­tään va­paut­ta to­teut­taa it­se­ään. Jos­kus tämä va­paus voi men­nä myös yli, syn­nin lu­val­li­suu­den puo­lel­le, ei­kä se lo­pul­ta ole enää va­paut­ta, vaan synk­kää tais­te­lua sie­lun­vi­hol­li­sen li­sään­ty­vien or­juu­tuk­sien al­la. Täl­lai­ses­sa­kin ti­lan­tees­sa on lupa kään­tyä ar­mah­ta­van Ju­ma­lan puo­leen ja ru­koil­la pa­ran­nuk­sen ar­moa.