Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Näyttääkö sinun polkusi toiveikkaalta ja kirkkaalta?

Riikka Linnanmäki

Poh­dim­me kum­mi­poi­ka­ni kans­sa, on­ko unel­mil­la ja haa­veil­la eroa. Hä­nen ys­tä­vän­sä oli ker­to­nut, et­tä unel­mat ovat sel­lai­sia jot­ka voi hel­pom­min saa­vut­taa, haa­vei­ta ei niin hel­pos­ti. Lu­pa­sin, et­tä mo­lem­mat sa­nat aja­vat tar­koi­tuk­se­ni, kos­ka ne yleen­sä miel­le­tään sy­no­nyy­meik­si, vaik­ka pie­niä vi­vah­de-ero­ja on­kin.

Yk­si syy, mik­si unel­mat voi­vat lois­taa pois­sa­o­lol­laan ih­mi­sen elä­mäs­sä, on se, et­tä roh­keus ei rii­tä. Em­me vält­tä­mät­tä us­kal­la unel­moi­da suu­ria, kun nii­tä ta­voi­tel­les­sa voi epä­on­nis­tua. Toi­saal­ta unel­mia voi­daan pi­tää lii­an suu­ri­na, työ­läi­nä ja sik­si saa­vut­ta­mat­to­mi­na. Luin jos­kus jos­tain, et­tä unel­mien ta­voit­te­le­mi­nen tar­koit­taa usein it­sen­sä ylit­tä­mis­tä, epä­var­muu­den sie­tä­mis­tä ja uu­den op­pi­mis­ta. Muis­te­len lu­ke­nee­ni myös, et­tä kun ih­mi­sel­lä on unel­mia, se on merk­ki sii­tä, et­tä hä­nel­lä on toi­voa.

Pian 14-vuo­ti­as kum­mi­poi­ka­ni ko­kee elä­män­sä su­ju­neen suo­ras­taan täy­del­li­ses­ti: mi­tään isom­paa krii­siä hän ei ole koh­dan­nut ja hän ko­kee kii­tol­li­suut­ta per­hees­tään ja sii­tä, et­tä on pääs­syt luok­kaan, jos­sa on mui­ta­kin us­ko­vai­sia. Hän ei osan­nut sa­noa, mis­tä hän nyt isom­min unel­moi­si. Us­kon hän ha­lu­ai­si säi­lyt­tää.

Hän ker­toi unel­moi­neen­sa mo­pos­ta 10-vuo­ti­aa­na ja sen saa­neen­sa­kin, mut­ta lo­pul­ta unel­man to­teu­tu­mi­nen ei ole tun­tu­nut­kaan niin hie­nol­ta kuin oli­si voi­nut. Eh­kei tämä sit­ten ol­lut­kaan ihan ai­dos­ti hä­nen oma unel­man­sa?

Kum­mi­po­jal­la­ni ei ol­lut suu­rem­pia unel­mia. Huo­le­ni ei kui­ten­kaan he­rän­nyt. Hän vai­kut­ti elä­mään­sä tyy­ty­väi­sel­tä nuo­rel­ta. Omia unel­mia ei vält­tä­mät­tä edes tun­nis­ta, jos ei oi­kein py­säh­dy miet­ti­mään. Jos­kus unel­mat voi­vat ol­la­kin ni­me­no­maan nii­tä ar­ki­sia asi­oi­ta, joi­ta to­del­la ha­lu­aa, ku­ten enem­män ai­kaa ys­tä­vien kans­sa.

Löy­sin nuor­te­ne­lä­mä.fi-si­vus­tol­ta vink­ke­jä unel­mien kar­toit­ta­mi­seen. Unel­moin­ti vaa­tii ai­kaa. Ny­kyi­sin va­paan het­ken koit­ta­es­sa pu­he­li­meen tu­lee tar­tut­tua tur­han usein. Seu­raa­val­la ker­ral­la, kun te­ki­si mie­li tse­ka­ta pu­he­lin, niin voi­si­kin an­taa it­sel­le het­ken kar­toit­taa unel­mia, py­säh­tyä ja ol­la te­ke­mät­tä yh­tään mi­tään tai kor­kein­taan kir­joi­tan tul­vi­via aja­tuk­sia ylös. Pie­nes­tä ide­as­ta voi syn­tyä suu­ria, oi­ke­as­ti toi­mi­via jut­tu­ja! Omia unel­mi­aan voi konk­re­ti­soi­da piir­tä­mäl­lä, ku­vaa­mal­la tai kir­joit­ta­mal­la.

Kum­mi­poi­ka­ni ker­toi, et­tä on hel­pom­paa us­koa sel­lai­siin unel­miin, jot­ka ovat riit­tä­vän pie­niä ja var­mo­ja ja joi­hin voi it­se vai­kut­taa. On­nek­si ai­ka mo­neen asi­aan voi lo­pul­ta it­se vai­kut­taa. On­ko roh­keus sit­ten es­te? Roh­keut­ta vaa­di­taan mie­les­tä­ni to­del­la mo­neen asi­aan. Jo se, et­tä us­kal­taa tun­nus­taa us­kon­sa, vaa­tii vä­lil­lä pal­jon­kin roh­keut­ta!

Kum­mi­poi­ka­ni kan­nus­taa mi­nua jak­sa­maan las­ten kans­sa ja lu­paa sen lo­pul­ta pal­kit­se­van. Minä vuo­ros­ta­ni kan­nus­tan si­nua jak­sa­maan omas­sa elä­mäs­sä­si, mis­sä ti­lan­tees­sa nyt olet­kin. Saam­me ol­la roh­kei­ta ja us­koa it­sem­me pa­hoi­na py­hik­si ja syn­ti­si­nä van­hurs­kaik­si; on­han Ju­ma­lan lap­sen lupa us­koa se kaik­kein suu­rin unel­ma, tai­vaan koti, to­dek­si jo tääl­lä ajas­sa.