Diginatiivi seuraa äidin pitämää etäpyhäkoulua.
Diginatiivi seuraa äidin pitämää etäpyhäkoulua.
Riikka Linnanmäki
Luin Aamulehdestä (11.12.2021), että nykyiset vaatebrändit alkavat myydä vaatteita, joita ei konkreettisesti ole. Nämä, esimerkiksi Nike-merkkiset, vaatteet voi ostaa virtuaalisena ja laittaa vaikkapa Instagramin profiilikuvaan itselleen päälle. Olisiko sinusta mukava kokeilla uusia digivaatteita somessa?
Tässä digitalisoituvassa ajassa, ja vieläpä koronarajoitusten keskellä, tällaiset tuotteet saattavat mennä kaupaksi: hyvähän se olisi, jos kertakäyttömuoti vähenisi virtuaalivaatteiden ansiosta. Silti olen hieman skeptinen, että sen ansiosta ihmiset käyttäisivät vaatteita pidempään ja muotikaudet kestäisivät pidempään. Ennemmin uskon, että tämä keksintö tulee vain nykyisen kuluttamisen rinnalle.
Olen viime päivinä miettinyt, miten minä itse ja lapseni saisivat lisää kokemuksia siitä, että kaiken tämän maallisen kiinnostavan ja välillä koukuttavankin keskellä näkisimme pysyvän, arvokkaan ja kiinnipitämisen arvoiset asiat. Koen, että ajassamme kiinnitytään yhä enemmän ulkokultaisiin asioihin.
Olen itsekin ollut kiinnostunut kauniista vaatteista jo lapsesta asti ja myönnän nauttivani niiden katselusta myös lastemme päällä. Ostan kuitenkin suurimman osan vaatteista kirpputoreilta, enkä valitse vaatteita brändin perusteella. Toki toivon, että vaatteet kestäisivät nopeasti perässä kasvavalle pikkusisarukselle. Olen pohtinut, kiusataanko lapsiamme, jos heillä ei ole kalliit vaatemerkit käytössään. Nykyisin ollaan kovin merkkitietoisia, ja tuollaisia kiusaamistarinoitakin olen kuullut. Haluaisin opettaa lapsiani suhtautumaan kaikkiin ihmisiin samalla tavoin vaatetuksesta tai muusta ulkoisesta habituksesta riippumatta.
Pian kolmivuotias tyttäremme on kertonut haaveilevansa korvakoruista. Tuttu haave itsellekin: muistan alakouluikäisenä ihailleeni barbien korvakoruja. Sain turvallisesti lelun kautta niitä siinä ihastella. Olen myös aikuisena, kauneuden perään kun olen, ihastellut korvakoruja. Olen kuitenkin huomannut, monenlaisen maallisen ihanuuden omistajana, että niiden hohto arkipäiväistyy, samoin kuin vaatteetkin kuluvat.
Raamattu ei kannusta ainakaan liialliseen kaunistautumiseen ja koristautumiseen. Ymmärrän tuon raamatunkohdan aiheelliseksi: Jumalan merkitys omassa elämässä voisi himmetä tai ainakin muuttua. Kävisikö niin, että pyytäisin siunausta vain tähän aikaan ja suosiota ihmisten keskuudessa ja iankaikkinen päämäärä unohtuisi?
Korvakoruasia on itselleni selkiintynyt, ja sitä on helpottanut myös se, ettei mieheni pidä korvakoruja erityisen hohdokkaina. Mutta miten selittää asia lapselle, lapsen tasoisesti? Tässäkin on yksi tärkeä oppi, jonka haluaisin lapsilleni siirtäväni: he ovat arvokkaita ja saavat elää arvojensa mukaan, vaikka ihmiset ympärillä eläisivät toisin. Tuntuuko se sinusta helpolta?
Onneksi tässä ajassa ja myös digitaalisuuden viidakossa näkyy Jumalan siunaus: netistä löytyy paljon uskoa rakentavaa sisältöä ja moniin tilaisuuksiin, kuten jumalanpalveluksiin, pääsee osallistumaan virtuaalisesti. Lasten polun verkkosivuilla ja Kuule-sovelluksesta löytyy myös pienille lapsille sopivaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Seurat ja lauluillat, aikanaan myös pyhäkoulu ja leirit toimivat turvallisen arvopohjan ja uskon juurruttamisen tukena. Koen myös tämän blogin kirjoittamisen itselleni siunauksena; uskon näkökulmia tulee pohdittua enemmän arjessa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys