Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Su­vi­seu­rat sii­vit­ti­vät mi­nut iha­naan hei­nä­kuu­hun. Tun­tuu, et­tä mal­ja­ni on saa­nut ol­la täy­si niin mo­ne­na päi­vä­nä ja olen to­del­la kii­tol­li­nen sii­tä!

Ajat­te­len, et­tä Su­vi­seu­rois­sa iha­nat koh­taa­mi­set sai­vat ekst­ro­ver­tin sy­dä­me­ni puh­ke­a­maan taas kun­nol­la kuk­kaan.

Olen muu­ta­man ys­tä­vä­ni kans­sa poh­ti­nut, et­tä mi­ten höl­mö sa­non­ta on­kaan: "Kel' on­ni on, se on­nen kät­ke­köön." Pi­täi­si­kö on­ni kät­keä ka­teu­den vuok­si, vai sik­si, et­tä jol­le­kin voi tul­la paha mie­li, kos­ka hä­nen toi­veen­sa ei ole to­teu­tu­nut?

Lo­pul­ta voim­me ot­taa vas­tuu­ta vain omis­ta tun­teis­tam­me. Se, et­tä pi­tää it­ses­tään huol­ta, mie­lui­ten jo en­nal­ta­eh­käi­se­väs­ti, mah­dol­lis­taa myös on­nen. On­ni li­sään­tyy ja­ka­es­sa.

Ny­kyi­sin pal­jon asi­oi­ta ja­e­taan so­mes­sa. Mie­les­tä­ni on hyvä, et­tei so­mes­sa­kaan tar­vit­se ai­na näyt­tää vain elä­mäs­tä pelk­kää kiil­to­ku­vaa. Olen saa­nut­kin sii­tä kii­tos­ta.

En sil­ti var­mas­ti oli­si ko­ke­nut hei­nä­kuu­ta niin iha­na­na, jos oli­sin käy­nyt kaik­ki kes­kus­te­lut vain so­mes­sa: some ei voi kor­va­ta ha­lauk­sen tuo­maa hy­vää oloa, läs­nä­o­lon, hy­myn, elei­den, il­mei­den ha­vait­se­mi­sen tuo­maa oi­val­ta­mi­sen iloa, sitä rie­mun tun­net­ta, kun hok­saa rak­kaan, tu­tun ja saa men­nä luok­se.

On­ko koh­taa­mi­nen ol­lut si­nul­le help­poa? Vai on­ko ol­lut hel­pom­pi vält­tää nii­tä? Vai ei­kö ole ol­lut ke­tään, jota koh­da­ta?

Yk­si­näi­syy­des­tä ja suu­res­sa vä­ki­jou­kos­sa sen ko­ke­mi­ses­ta on pu­hut­tu nyt mo­nil­la ka­na­vil­la. Muis­tan, mi­ten nuo­rem­pa­na koin ah­dis­ta­va­na kä­vel­lä yk­sin ta­paa­mis­pai­kal­le ke­sän suu­ris­sa seu­rois­sa: "Ajat­te­lee­ko­han muut, et­tä mi­kä­hän yk­si­näi­nen res­suk­ka tuo on? On­ko­han mun il­me kau­he­an su­rul­li­nen?" kuu­mot­te­lin mie­les­sä­ni.

Muis­tan mi­ten ke­vääl­lä nais­te­nil­lan alus­tuk­ses­sa sa­not­tiin, et­tä kun ih­mi­sel­lä on juu­ret ja hän on si­nut it­sen­sä kans­sa, hän voi liik­kua ihan yk­sin­kin. Ilok­se­ni huo­ma­sin, et­ten ah­dis­tu­nut yk­sin liik­ku­mi­ses­ta näis­sä seu­rois­sa! Lo­pul­ta en ko­vin pal­jon yk­sin liik­ku­nut­kaan. Oli­han ra­kas per­hee­ni ja mui­ta­kin lä­hei­siä sa­mal­la alu­eel­la­kin.

Toi­voi­sin, et­tä eri­tyi­ses­ti uu­del­le paik­ka­kun­nal­le muut­ta­neet nuo­ret otet­tai­siin mu­kaan toi­min­taan ja kut­sut­tai­siin ky­lään. Saam­me ru­koil­la Tai­vaan Isäl­tä koh­taa­vais­ta miel­tä it­sel­lem­me kai­ken ikäis­ten, ko­kois­ten ja maa­lais­ten kans­sa­kul­ki­joi­den huo­mi­oi­mi­seen.