Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Onko sinulla aikaa pysähtyä unelmoimaan?

Nuo­rem­pa­na mi­nua on ke­sä­töis­sä sa­not­tu tai­vaan­ran­nan maa­la­rik­si. En osan­nut ot­taa tuo­ta sil­loin ko­vin koh­te­li­ai­suu­te­na, vaik­ka tie­sin ra­kas­ta­van hen­ki­lön sa­no­ma­na sen sel­lai­sek­si. Kie­li­toi­mis­ton sa­na­kir­jan mu­kaan tai­vaan­ran­nan maa­la­ri tar­koit­taa hai­hat­te­li­jaa, haa­vei­li­jaa ja epä­re­a­lis­tis­ta ih­mis­tä. Eh­kei tuon kal­tai­sia ku­vai­lu­ja heti ajat­te­le­kaan ko­vin toi­vot­ta­vik­si piir­teik­si. Joi­ta­kin omi­nai­suuk­sia on vai­ke­am­pi hy­väk­syä it­sel­le, mut­ta si­tä­kin voi ope­tel­la – ja on­ko haa­vei­lu lo­pul­ta ol­len­kaan huo­no jut­tu?

Ny­kyi­sin te­hok­kuut­ta ko­ros­te­taan yhä vain enem­män. Toki vas­ta­voi­mi­a­kin on, mut­ta te­hok­kuus ja no­peus ovat ar­vos­tet­tu­ja asi­oi­ta kii­rei­ses­sä maa­il­man me­nos­sa. Tut­ki­muk­sis­sa on il­men­nyt, et­tä ih­mi­nen on on­nel­li­sim­mil­laan ta­voi­tel­les­saan jo­tain ha­lu­a­maan­sa, eli ei­vät­kö unel­mat ni­me­no­maan lai­ta mei­tä ta­voit­te­le­maan ja te­ke­mään töi­tä sen saa­vut­ta­mi­sek­si (Ka­le­va 18.2.2017)?

Luin MTV Uu­tis­ten ar­tik­ke­lia (21.5.2014) unel­moin­tiin liit­ty­en. Jo tuol­loin ol­tiin huo­lis­saan sii­tä, et­tä al­le kol­mi­kymp­pi­set­kään ei­vät vält­tä­mät­tä enää unel­moi. Tun­nis­tan it­se­kin, et­tä vä­lil­lä unel­mat lois­ta­vat pois­sa­o­lol­laan. Opis­to­ys­tä­vät ovat muis­tut­ta­neet nii­den tär­key­des­tä, ja ar­tik­ke­lin mu­kaan ins­pi­roi­vat ih­mi­set ja te­ke­mi­nen aut­ta­vat­kin unel­mien kuk­kaan puh­ke­a­mi­ses­sa.

Mis­tä unel­mat sit­ten muo­dos­tu­vat, kuka tai mikä ne mää­rit­te­le­vät? Ta­voit­te­len­ko asi­oi­ta ver­ra­ten it­seä mui­hin tai ol­lak­se­ni jol­lain ta­voin mui­ta pa­rem­pi? Ih­mi­set ei­vät vält­tä­mät­tä koe sa­mo­ja asi­oi­ta iloa tuot­ta­vi­na; sii­nä on yk­si hyvä syy ol­la ver­tai­le­mat­ta it­seä mui­hin.

Am­ma­tin­va­lin­na­noh­jaa­ja Lee­na Ståhl­ber­gin mu­kaan (Ka­le­va 18.02.2017) unel­mat aut­ta­vat elä­mään oman­nä­köis­tä elä­mää ja unel­mien avul­la voi löy­tää oi­ke­as­ti to­teut­ta­mis­kel­poi­sia ide­oi­ta. Li­säk­si unel­moin­ti it­ses­sään tuo hyvä miel­tä ja po­si­tii­vis­ta vi­ret­tä sekä aut­taa suun­taa­maan aja­tuk­sia ta­voit­tei­siin.

Mi­ten­käs si­nul­la? Olet­ko vii­me ai­koi­na unel­moi­nut? Minä ha­lu­sin ky­sel­lä unel­moin­nis­ta kah­den eri su­ku­pol­ven edus­ta­jal­ta, kum­mi­tä­dil­tä­ni ja kum­mi­po­jal­ta­ni. It­se olen iäl­tä­ni suun­nil­leen hei­dän vä­lis­tään.

Kum­mi­tä­ti­ni ker­toi, et­tei ole la­kan­nut unel­moi­mas­ta eh­kä mil­loin­kaan, mut­ta unel­mat ovat ai­kuis­tu­es­sa muut­tu­neet enem­män toi­veen kal­tai­sik­si, ku­ten lä­hei­sil­le hy­vän toi­vo­mi­sek­si. Poh­din, et­tä it­sel­lä­ni on suu­rim­mak­si osak­si ai­ka sa­moin. En ole vain it­se eh­kä las­ke­nut tätä unel­moin­nik­si, kos­ka sii­tä ei ole vie­lä syn­ty­nyt sel­lais­ta kut­kut­ta­vaa ins­pi­raa­ti­on su­maa kuin esi­mer­kik­si aa­mu­yön tun­tei­na omas­ta ko­tie­läin­ti­las­ta haa­veil­les­sa.

Kum­mi­tä­ti muis­te­li nuo­rem­pa­na haa­veil­leen­sa mat­kus­te­lus­ta ja maa­il­man nä­ke­mi­ses­tä. Ai­ka ylei­nen haa­ve, ja mo­nel­la tuo unel­ma on var­mas­ti to­teu­tu­nut­kin. Toi­vot­ta­vas­ti kai­kes­sa ta­voit­te­lus­sam­me muis­tai­sim­me vä­lil­lä py­säh­tyä ja ol­la kii­tol­li­sia unel­mien, toi­vei­den ja haa­vei­den to­teu­tu­mi­ses­ta!

Kum­mi­ni on ko­ke­nut opet­ta­vai­se­na ja ih­mi­se­nä kas­vat­ta­va­na sen, et­tei­vät unel­mat ole ai­na to­teu­tu­neet hä­nen tah­to­mal­laan ta­val­la, vaan Luo­jal­la on voi­nut ol­la kie­mu­rai­sem­pi pol­ku esi­mer­kik­si toi­ve­am­mat­tiin. Tämä oli­si hyvä muis­taa, sil­lä jos­kus ai­na­kin it­se olen ko­vas­ti­kin aja­tel­lut, et­tä ei tämä asia voi ol­la mi­ten­kään muu­ten hy­vin kuin mi­ten it­se sen ru­koi­len ja pyy­dän. Ru­koi­lun ar­vo ja voi­ma on ol­lut vä­lil­lä ka­dok­sis­sa, kun Tai­vaan Isä kui­ten­kin joh­taa asi­at par­hain päin. Sil­ti Raa­ma­tus­sa ke­ho­te­taan ru­koi­le­maan lak­kaa­mat­ta. Lo­pul­ta, kun ru­koi­lua kat­soo unel­moin­nin pers­pek­tii­vis­tä, se aut­taa myös suun­taa­maan aja­tuk­set omiin ta­voit­tei­siin. Li­säk­si ru­kous voi tyyn­nyt­tää miel­tä, kun kai­ken voi las­kea Isän kaik­ki­voi­piin kä­siin ja lo­pet­taa oman sät­kyt­te­lyn, kos­ka Tai­vaan Isä nä­kee niin pal­jon kau­as­kan­toi­sem­min.

Yk­si kum­mi­tä­ti­ni toi­ve oli, et­tä elä­mä sai­si kul­kea jat­kos­sa­kin yh­tä kie­mu­rais­ta tie­tä, kui­ten­kin si­ten, et­tä pys­tys­sä py­syy. Luu­len, et­tä help­poa ja mu­ka­vaa elä­mää ta­voi­tel­les­saan ih­mi­nen on usein lan­gen­nut syn­tiin tai jou­tu­nut epä­us­koon. Lii­an help­po elä­mä ei vält­tä­mät­tä ole muu­ten­kaan ai­na kai­kis­ta mie­lek­käin­tä tai mer­ki­tyk­sel­li­sin­tä. Seu­raa­val­la ker­ral­la, kun aja­tuk­sis­sa al­kaa sä­his­tä, et­tä mik­si taas näin, voi kään­tää­kin aja­tuk­sen toi­sin päin: on­pa hyvä, et­tä Tai­vaan Isä tie­tää pa­rem­min tä­män­kin. Täy­tyy­pä ko­keil­la!

PS Kum­mi­poi­ka­ni vas­tauk­sis­ta kir­joi­tan seu­raa­vas­sa blo­gi­teks­tis­sä­ni.