Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Liika syyllisyys voi tuoda elämää painavia varjoja.

Riikka Linnanmäki

Kuin­ka­han mo­nes­ta asi­as­ta sitä ko­kee­kaan syyl­li­syyt­tä? Tun­tuu, et­tä ny­kyi­sin pai­neet ovat kas­va­neet, vaik­ka elä­mä on mo­nil­ta osin hel­pot­tu­nut ja omaa ai­kaa­kin on enem­män kuin vaik­ka 50 vuot­ta sit­ten.

Mikä si­nul­la lau­kai­see syyl­li­syy­den tun­teen? Mi­nun syyl­li­syy­den tun­tee­ni he­rää­vät, jos tie­dän teh­nee­ni huo­nos­ti tois­ta koh­taan. Mi­nul­le on tär­ke­ää, et­tä pää­si­sin sit­ten käy­mään asi­aa läpi ja par­haas­sa ta­pauk­ses­sa op­pi­maan en­si ker­taa var­ten.

Luin syyl­li­syy­des­tä hie­man Nyy­ti ry:n si­vuil­ta. Siel­lä ter­vees­ti il­me­ne­vän syyl­li­syy­den ku­vat­tiin liit­ty­vän te­koi­hin, ja ar­vo­jen vas­tais­ten te­ko­jen seu­rauk­se­na voi ky­sei­sen asi­an koh­dal­la ko­kea it­sen­sä ne­ga­tii­vi­ses­ti.

Lii­an ja tur­han syyl­li­syy­den kan­ta­mi­ses­ta ener­gi­aa ja voi­ma­va­ro­ja me­nee huk­kaan. Poh­din­kin, et­tä jos syyl­li­syyt­tä ko­kee lä­hes koko ajan, se muut­tuu hel­pos­ti it­se­sää­lin kal­tai­sek­si, ei­kä sii­nä ole enää muu­tos­voi­maa mah­dol­lis­ta­vaa ener­gi­aa. Lii­al­li­sen syyl­li­syy­den tun­nis­taa sii­tä, et­tä syyl­li­syyt­tä tun­tee lä­hes kai­kes­ta ja koko ajan; ih­mi­nen miet­tii lä­hes koko ajan mitä on teh­nyt vää­rin tai jät­tä­nyt te­ke­mät­tä tai ko­kee jat­ku­vaa riit­tä­mät­tö­myy­den tun­net­ta (Nyy­ti ry 2022).

It­se muis­tan, mi­ten nuo­ruu­des­sa omaan it­seen kes­kit­tyi ai­ka pal­jon, ja tut­ki­muk­sis­sa­kin on il­men­nyt, et­tä 12–14-vuo­ti­ail­la ty­töil­lä it­se­tun­to on ma­ta­lim­mil­laan (El­li­lä, Tii­na 2020). Ke­hu­mi­nen ja ar­mol­li­suus, mut­ta myös se, et­tä ar­vos­taa myös it­se­ään, ovat var­mas­ti pa­ras­ta lää­ket­tä huo­nol­le it­se­tun­nol­le ja lii­al­li­sel­le syyl­li­syy­del­le.

Jos­kus ih­mis­suh­teis­sa­ni on käy­nyt niin, et­tei toi­nen osa­puo­li ole ol­lut val­mis kes­kus­te­le­maan konf­lik­ti­ti­lan­tees­ta. Syyl­li­syy­den tun­tees­ta­kin on sen vuok­si ol­lut vai­ke­am­pi pääs­tä yli. Ti­lan­net­ta on täy­ty­nyt pyö­ri­tel­lä vain omal­ta kan­nal­ta joi­den­kin lä­heis­ten tai am­mat­ti­aut­ta­jan kans­sa. Ti­lan­net­ta ul­ko­puo­li­sen kans­sa ref­lek­toi­des­sa ym­mär­rän usein, et­tä läh­tö­koh­ta­ni ja tar­koi­tus­pe­rä­ni ovat ol­leet hy­vät, mut­ta ai­na se ei ole näyt­täy­ty­nyt toi­sel­le si­ten. Ai­na en ole ky­en­nyt il­mai­se­maan asi­aa­ni ko­vin hy­vin. Sen vuok­si nä­en­kin kes­kus­te­lu­yh­tey­den säi­lyt­tä­mi­sen tär­ke­ä­nä ih­mis­suh­tei­den hoi­ta­ja­na, jot­ta ym­mär­rys ih­mis­ten vä­lil­lä voi­si kas­vaa.

Vas­toin ole­tus­ta­ni lii­al­lis­ta syyl­li­syyt­tä po­te­val­le an­teek­si­an­to ei vält­tä­mät­tä ole­kaan pa­ras lää­ke; se voi vah­vis­taa huo­nom­muu­den ja ar­vot­to­muu­den tun­tei­ta. Olen it­se­kin ko­ke­nut, rau­haan ja so­puun kun lo­pul­ta ha­lu­ai­sin pääs­tä, et­tä on tun­tu­nut nu­rin­ku­ri­sel­ta, et­tä olen ”jou­tu­nut” it­se pyy­tä­mään an­teek­si, vaik­ka läh­tö­koh­tai­ses­ti olen it­se ko­ke­nut tul­lee­ni lou­ka­tuk­si. Lo­pul­ta ti­lan­ne on usein kään­ty­nyt myös niin toi­mies­sa par­hain päin: kun on halu men­nä ar­mo edel­lä, asi­at lok­sah­ta­vat hel­pom­min oi­kei­siin mit­ta­suh­tei­siin.

Mis­tä lii­al­li­nen syyl­li­syys sit­ten kum­pu­aa? Nyy­ti ry:n si­vul­ta il­me­nee, et­tä jos esi­mer­kik­si lap­se­na vi­han tun­tei­ta ei ol­la tu­et­tu tai sal­lit­tu, voi lii­an syyl­li­syy­den kans­sa ol­la on­gel­mia ai­kui­se­na. Hy­lä­tyk­si tu­le­mi­sen ko­ke­muk­set ja van­hem­pien mi­tä­töi­vä ja syyl­lis­tä­vä kas­va­tus­ta­pa voi­vat ihan ym­mär­ret­tä­väs­ti ai­heut­taa vää­rän­lai­sen syy–seu­raus-kä­si­tyk­sen it­ses­tä: olen huo­no, vika on mi­nus­sa, mitä tein vää­rin? It­seä syyt­te­le­vä elä­mä al­kaa var­mas­ti tun­tua ras­kaal­ta ja ku­lut­ta­val­ta.

Ku­kaan ih­mi­nen ei ole ereh­ty­mä­tön. Men­nei­syy­den taa­kat, vää­rät us­ko­muk­set ja en­nak­ko­kä­si­tyk­set voi­vat ol­la tiu­kas­sa tai it­seä oh­jaa­via lai­na­lai­suuk­sia ei tun­nis­ta. Vää­rät en­nak­ko­kä­si­tyk­set es­tä­vät uu­den op­pi­mi­sen. Sen vuok­si oli­si­kin tär­keä op­pia tun­nis­ta­maan omia vää­ris­ty­nei­tä en­nak­ko­kä­si­tyk­siä sii­tä, mis­tä esi­mer­kik­si omien us­ko­mus­ten mu­kaan tu­lee ko­kea syyl­li­syyt­tä tai ot­taa pai­nei­ta. Tätä oman toi­min­nan ja ar­vo­jen vä­lis­tä tar­kas­te­lua on hyvä teh­dä ai­ka ajoin, jot­ta ai­kaa ja ener­gi­aa jää oi­ke­as­ti it­sel­le tär­keil­le asi­oil­le. Lo­pul­ta to­del­la tär­kei­tä asi­oi­ta on vain vä­hän.

Läh­teet:

El­li­lä Tii­na, Aa­mu­leh­ti 20.7.2020. Las­tenp­sy­ki­at­ri Rai­sa Cac­ci­a­to­re an­taa van­hem­mil­le ko­ti­läk­syn: ”On yk­si erit­täin te­ho­kas tapa saa­da lap­sel­le hyvä it­se­tun­to” https://www.aa­mu­leh­ti.fi/ih­mi­set/art-2000007320181.html

Nyy­ti ry 2022. Lii­al­li­nen syyl­li­syys ra­joit­taa elä­mää. https://www.nyy­ti.fi/opis­ke­li­joil­le/opi-ela­man­tai­toa/tun­teet/syyl­li­syys/