Riik­ka Lin­nan­mä­ki

On­ko si­nul­la ko­ke­mus­ta sii­tä, et­tä keho ei toi­mi toi­vo­tus­ti tai si­nun on vai­kea löy­tää ta­sa­pai­noa hy­vän ruo­ka­va­li­on kans­sa?

Nor­maa­li­o­lois­sa minä syön koh­tuul­li­sen ter­veel­li­ses­ti ja en kan­na sii­tä suu­rem­min stres­siä. Di­a­be­tes on tul­lut oma­koh­tai­ses­ti tu­tuk­si ras­kaus­di­a­be­tek­sen muo­dos­sa jo kol­men ras­kau­den ajal­ta. Ve­ren­so­ke­ri­ar­vo­jen tu­li­si ol­la mah­dol­li­sim­man hy­vät vau­van nor­maa­lin kas­vun tur­vaa­mi­sek­si. Vä­lil­lä on tun­tu­nut, et­tei mi­kään au­ta, ja on ol­lut vai­kea hy­väk­syä it­sel­le tätä ve­ren­so­ke­rei­den kans­sa ta­sa­pai­not­te­lua edes ras­kau­den ajak­si.

Olen ol­lut pet­ty­nyt it­see­ni ja ih­me­tel­lyt, et­tä vaik­ka olen nou­dat­ta­nut oh­jei­ta, ar­vot ovat saat­ta­neet sii­tä huo­li­mat­ta ol­la kor­ke­at. Olo on tun­tu­nut tur­hau­tu­neel­ta ja voi­mat­to­mal­ta ker­ta toi­sen­sa jäl­keen. Edes lää­ke­hoi­to ei au­ta riit­tä­väs­ti.

Tä­män seu­ra­lai­sen kans­sa olen jou­tu­nut opet­te­le­maan kan­ta­pään kaut­ta me­ka­nis­me­ja, jot­ka ovat ol­leet vah­vem­pia vai­kut­ta­jia kuin oma tah­to­ti­la: au­to­no­mi­sia toi­min­to­ja on mah­do­ton­ta hal­li­ta päät­tä­väi­syy­del­lä! Di­a­be­tes­hoi­ta­ja ja vel­jen­vai­mo ovat kui­ten­kin roh­kais­seet, et­tei vika ole mi­nus­sa, ja in­su­lii­ni­hoi­to on vie­lä käy­tet­tä­vis­sä ole­va vaih­to­eh­to. It­sen­sä syyl­lis­tä­mi­nen ja kor­ke­at ta­voit­teet ovat lä­hel­lä myös ter­veys­ky­sy­myk­sis­sä.

Di­a­be­tek­sen tär­keim­pi­nä hoi­to­kei­noi­na pi­de­tään ruo­ka­va­li­o­ta ja lii­kun­taa. Ai­na vä­hä­hii­li­hyd­raat­ti­sia elin­tar­vik­kei­ta ei ole kaa­pis­sa. Ei­vät­kä kaik­ki di­a­bee­ti­kot edes sie­dä ruo­ka­ym­py­räs­sä suo­si­tel­tu­ja pe­ru­naa, rii­siä, he­del­miä yn­nä mui­ta hii­li­hyd­raat­ti­pi­toi­sia ruo­kia – edes vä­li­pa­la­na.

It­se­ku­ri on ko­val­la ko­e­tuk­sel­la: ve­ren­so­ke­rin seu­raa­mi­nen an­taa vä­li­tön­tä pa­lau­tet­ta ruo­ka­va­li­on so­pi­vuu­des­ta. Yh­teis­työ ke­hon tar­pei­den ja ras­kau­sa­jan mie­li­ha­lu­jen kans­sa ei ole sau­ma­ton­ta. Mi­ten tä­män kai­ken tark­kai­lun kes­kel­tä löy­tää hy­vää, ku­ten lii­kun­nan- ja ul­koi­lu­ni­lon, le­väh­tä­mi­sen on­nen sekä ke­hon ja mie­len läs­nä­o­lon täs­sä het­kes­sä?

Ras­kaus ei kes­tä ikui­suut­ta, mut­ta joi­den­kin sen ai­ka­na teh­ty­jen hy­vien muu­tos­ten toi­voi­si py­sy­vän. Vä­lil­lä olen miet­ti­nyt, mitä ar­vo­ja ha­lu­an eri­tyi­ses­ti kiil­lot­taa ja huol­taa; kai­kel­le ei ole ai­kaa. Tun­tuu, et­tä tär­kei­tä asi­oi­ta on pal­jon, ja lo­pul­ta ai­kan­sa voi tuh­la­ta suu­rem­mas­ta ku­vas­ta kat­sot­tu­na lä­hes mi­tät­tö­miin asi­oi­hin. Mit­kä ovat pit­käl­lä täh­täi­mel­lä asi­oi­ta, joi­hin ha­lu­an pa­nos­taa? Ter­veys on tär­ke­ää, mut­ta stres­saa­mal­la se muut­tuu sai­rau­dek­si. Lii­kun­nan oli­si hyvä tuo­da iloa ja har­ras­tus­ten ja hy­vän, mo­ni­puo­li­sen ruu­an an­taa voi­maa kaik­keen, mitä täl­lä het­kel­lä ha­lu­aa vaa­lia.

Olen saa­nut opin­top­sy­ko­lo­gil­ta kan­nus­tus­ta kes­kit­tyä ke­vät­lu­ku­kau­del­la vau­vaan. Ilah­duin täs­tä tu­es­ta, kos­ka se vas­ta­si ar­vo­ja­ni. Van­hem­mat lap­set siir­ty­vät myös ko­ko­päi­vä­hoi­dos­ta osa­päi­vä­hoi­toon, jol­loin saan it­se myös enem­män seu­raa vä­lil­lä ai­ka yk­si­näi­seen­kin opis­ke­li­ja-ar­keen. Sa­mal­la saan myös mah­dol­li­suu­den tou­hu­ta ja ko­kea ar­jen ta­pah­tu­mia yh­des­sä hei­dän kans­saan yhä enem­män.

Vau­van syn­nyt­tyä ve­ren­so­ke­ri­ar­vot pa­laa­vat yleen­sä nor­maa­liin, kun ras­kaus­hor­mo­ni ei enää kuor­mi­ta in­su­lii­nin tuo­tan­toa. Li­säk­si ve­ren­so­ke­ri­ar­vot saa­vat ol­la hie­man ras­kau­sai­kaa kor­ke­am­mat, ja mikä pa­ras­ta: iä­ni­kui­sel­ta tun­tu­van pis­te­lyn sor­miin ar­vo­jen tark­kai­le­mi­sek­si ja il­tai­sin pis­tet­tä­vän in­su­lii­nin saa myös lo­pet­taa!