JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Tunne, mitä tunnet

4.9.2024 9.00

Juttua muokattu:

4.9. 08:13
2024090408135420240904090000

Ul­la Ha­lo­nen

Vii­me ai­koi­na olen miet­ti­nyt ja ko­ke­nut eri­tyi­sen pal­jon eri­lai­sia tun­tei­ta. Nii­den al­la olen poh­ti­nut, mitä niis­tä tu­li­si aja­tel­la. Olen ope­tel­lut tun­nis­ta­maan ja ana­ly­soi­maan eri­lai­sia tun­tei­ta. Mik­si mi­nus­ta tun­tuu täl­tä? Mis­tä tämä tun­ne tu­lee? Saa­ko näin tun­tea? Olen myös miet­ti­nyt sitä, mitä Raa­mat­tu ker­too tun­teis­ta tai mi­ten nii­hin voi­si sen va­los­sa suh­tau­tua.

Tänä päi­vä­nä pu­hu­taan pal­jon enem­män tun­teis­ta kuin ai­em­min. Mo­net meis­tä ovat ää­neen to­den­neet men­nei­tä ai­ko­ja poh­dit­ta­es­sa, et­tä ei sitä sii­hen ai­kaan pu­hut­tu tai eh­dit­ty miet­ti­mään tun­tei­ta, sitä vaan elet­tiin. Tämä piti paik­kaan­sa myös omas­sa lap­suu­te­ni per­hees­sä. Muis­tan siel­tä usei­ta ti­lan­tei­ta, jois­sa olen it­kun, pet­ty­myk­sen, su­run tai vi­han tun­teen val­las­sa men­nyt omaan huo­nee­see­ni pei­ton al­le yk­sin tun­tei­de­ni kans­sa. Niis­tä ei pu­hut­tu mi­tään, vaan nii­den an­net­tiin vain vai­men­tua ja men­nä ohi ku­ten tun­teil­la on ta­pa­na. Sa­mal­la jäi op­pi­mat­ta nii­den ni­me­ä­mi­nen tai se, et­tä ne ovat sal­lit­tu­ja ja nii­tä on oi­keus tun­tea.

Muis­tan omas­ta men­nei­syy­des­tä­ni myös ajan­jak­son, jol­loin ajat­te­lin, et­tä elä­mä ei tun­nu oi­ke­as­taan mil­tään. Mi­nua ei it­ket­tä­nyt ei­kä nau­rat­ta­nut. Suo­ri­tin elä­mää­ni päi­väs­tä toi­seen. En to­sin sil­loin­kaan ym­mär­tä­nyt, et­tä ti­lan­ne ei ol­lut nor­maa­li. Mi­nut on hil­jat­tain tu­tus­tu­tet­tu kir­joi­hin, jois­sa las­ten kans­sa ope­tel­laan tun­nis­ta­maan tun­tei­ta. Täs­sä kir­joit­ta­es­sa­ni tu­lee mie­leen, on­ko­han meil­le ai­kui­sil­le­kin teh­ty sel­lai­sia sel­ko­kie­li­siä ku­va­kir­jo­ja tun­tei­den kä­sit­te­lys­tä. Oli­si­ko tuol­lais­ten apu­vä­li­nei­den avul­la oma­kin mat­ka­ni Ju­ma­lan luo­ma­na, tun­te­va­na ih­mi­se­nä ol­lut jo­ten­kin no­pe­am­pi tai ke­vy­em­pi kul­kea.

Vas­ta vii­me ai­koi­na olen ym­mär­tä­nyt ja hy­väk­sy­nyt, et­tä olen oi­ke­as­taan ai­ka tun­te­va ih­mi­nen. Sa­mal­la olen, erään vah­vuus­tes­tin kan­nus­ta­ma­na ta­jun­nut, et­tä kyky tun­tea ja tun­nis­taa omia ja mui­den tun­tei­ta voi ol­la myös eri­tyi­nen vah­vuu­te­ni. Tai sit­ten tämä elä­män­ti­lan­ne on her­kis­tä­nyt mi­nua niin, et­tä tun­teet ai­van kuin läik­ky­vät mie­len reu­no­jen yli. Olen muu­ta­mal­le ys­tä­väl­le­ni to­den­nut, et­tä mi­nus­ta vä­lil­lä tun­tuu, et­tä suo­ras­taan pa­kah­dun näi­hin kaik­kiin tun­tei­siin. Las­ten häät, tyh­je­ne­vä pesä, uu­det ys­tä­vät, työ­ha­ke­mus­ten hyl­käyk­set, lä­heis­ten sai­rau­det ja toi­von pil­kah­duk­set sekä työ- ja kou­lu­pai­kat, ja niin edel­leen. Nämä he­rät­tä­vät yh­tä ai­kaa mo­nen­lai­sia tun­tei­ta, jois­ta en kai­kis­ta saa edes kiin­ni. Sai­sin mel­kein ko­ko­päi­väi­sen uu­den työn vain poh­ti­mal­la, mitä kaik­kea täs­sä ta­pah­tuu.

Em­me eh­kä tule aja­tel­leek­si, mut­ta myös Jee­sus koki pal­jon eri­lai­sia tun­tei­ta. Hän oli yh­tä ai­kaa sekä tosi Ju­ma­la et­tä tosi ih­mi­nen. Jee­sus koki myö­tä­tun­toa sai­rai­ta ja kär­si­viä koh­taan. Esi­mer­kik­si Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa to­de­taan: "Kun hän näki kan­san­jou­kot, hä­nen tuli hei­tä sää­li, sil­lä ih­mi­set oli­vat nään­ty­nei­tä ja hy­lät­ty­jä kuin lam­paat, joil­la ei ole pai­men­ta" (9:36).

Jee­sus il­mai­si myös suut­tu­mus­ta ja vi­haa te­ko­py­hyyt­tä ja syn­tiä koh­taan. Aja­tel­kaa­pa sitä, kuin­ka Jee­sus ajoi temp­pe­lis­tä ulos kaup­pi­aat (Matt 21:12–13). On sii­nä pöy­tien kaa­tu­es­sa ol­lut sil­min­nä­ki­jöil­lä ih­met­te­le­mis­tä. Jee­sus myös it­ki ys­tä­vän­sä La­sa­ruk­sen hau­dal­la (Joh. 11:35). Toi­saal­ta Jee­sus koki myös ää­rim­mäis­tä ah­dis­tus­ta ja jopa pel­koa en­nen ris­tiin­nau­lit­se­mis­taan ”ver­ta hi­koil­len” (Luuk 22:44). On loh­dul­lis­ta aja­tel­la, et­tä Jee­sus koki ja tun­si tun­tei­ta oma­koh­tai­ses­ti. Jee­suk­sen esi­mer­kit näyt­tä­vät myös, mi­ten tun­tei­ta voi kä­si­tel­lä ta­val­la, joka hei­jas­taa Ju­ma­lan tah­toa ja rak­kaut­ta.

Olen miet­ti­nyt myös Efe­so­lais­kir­jeen koh­taa, jos­sa sa­no­taan: ”Vi­has­tu­kaa, mut­ta äl­kää teh­kö syn­tiä” (4:26). Viha on rak­kau­den ohel­la yk­si voi­mak­kaim­mis­ta tun­teis­ta. Tuo Raa­ma­tun koh­ta jo­ten­kin avaa vah­vas­ti sitä, et­tä tun­teet ovat osa ih­mis­tä. Vi­ha­kaan ei tun­tee­na ole syn­tiä, mut­ta se ku­ten muut­kin tun­teet, voi­vat saa­da ih­mi­sen sa­no­maan tai te­ke­mään asi­oi­ta, jot­ka ovat vää­rin ja syn­tiä. Raa­ma­tun mu­kaan vi­han tu­li­si siis ol­la hal­lin­nas­sa, et­tei se joh­da syn­tiin. Ajat­te­len, et­tä näin on myös mui­den tun­tei­den koh­dal­la. Tun­ne on si­säi­nen ko­ke­mus, jota ei voi va­li­ta, mut­ta joka ei it­ses­sään tee mi­tään tai pa­ko­ta mi­hin­kään.

Mie­len ja ih­mis­suh­tei­den kan­nal­ta on olen­nais­ta osa­ta kä­si­tel­lä en­nen kaik­kea niin sa­not­tu­ja ne­ga­tii­vi­sia tun­tei­ta. Niil­lä on tai­pu­mus ke­rään­tyä ja il­maan­tua sitä enem­män ja use­am­min, mitä enem­män nii­tä pyr­kii tu­kah­dut­ta­maan ja kiel­tä­mään. Tun­tei­den vält­te­ly ja tor­jun­ta ovat usein enem­män on­gel­ma kuin ne­ga­tii­vi­set tun­teet si­nän­sä. Kyky kä­si­tel­lä ja kes­tää vai­ke­at ti­lan­teet ih­mis­suh­teis­sa ja elä­mäs­sä erot­taa usein ta­sa­pai­noi­set ja jous­ta­vat ih­mi­set niis­tä, joi­den elä­män val­taa kiel­tei­set ja vai­ke­at tun­teet ja aja­tuk­set. Mitä enem­män pys­tyy ja osaa teh­dä ti­laa han­ka­luuk­sil­le, sitä no­pe­am­min ne myös pois­tu­vat ja jat­ka­vat kul­ku­aan eteen­päin jää­mät­tä asu­maan mie­leen. Seu­raa­va­na sii­vous­päi­vä­nä voi­si­kin ol­la hyö­dyl­li­sem­pää py­säh­tyä tuu­let­ta­maan tun­tei­ta kuin ko­tia. Mie­lel­lään ys­tä­vien seu­ras­sa, jot­ta voi kuul­la ja kä­si­tel­lä omia aja­tuk­si­aan.

Mie­het ja nai­set on luo­tu tun­ne­maa­il­mal­taan kar­ke­as­ti ot­ta­en vä­hän eri­lai­sik­si. Tä­hän liit­tyy syvä vii­saus. Olen aja­tel­lut, et­tä tä­hän liit­tyy myös se, mik­si mie­het on ase­tet­tu pu­hu­jan teh­tä­vään. Ai­na­kin mi­nun suus­ta­ni tu­lee tun­tei­den val­las­sa puo­li­so­a­ni enem­män har­kit­se­ma­ton­ta ja kär­jis­tet­tyä teks­tiä, joka ei jäl­keen­päin aja­tel­len pidä ihan täy­sin omas­ta mie­les­tä­ni­kään paik­kaan­sa. Jos­kus tä­hän nais­ten suu­rem­paan tun­teel­li­suu­teen on lii­tet­ty vir­heel­li­nen aja­tus sii­tä, et­tä nai­set oli­si­vat jo­ten­kin ih­mi­se­nä hei­kom­pia tai huo­nom­pia. Tämä ei kui­ten­kaan pidä ajal­li­ses­ti­kaan paik­kaan­sa. Kaik­ki ih­mi­set on luo­tu Ju­ma­lan ku­vak­si (1. Moos 1:27), jol­loin nai­sil­la ja mie­hil­lä on sa­man­lai­nen ar­vo ja mer­ki­tys Ju­ma­lan edes­sä.

Jee­sus tun­tee ja tie­tää mei­dät lä­pi­ko­tai­sin. Hän kut­suu mei­tä luok­seen sel­lai­si­na kuin olem­me – kaik­kien tun­tei­dem­me­kin kans­sa. Hän it­se kan­toi mei­dän ki­pum­me ja rik­ko­muk­sem­me, joi­hin lan­ke­am­me hal­lit­se­mat­to­mien tun­tei­den kans­sa.

UllaHalonen
Olen reilu nelikymppinen äiti, puoliso, muistisairauksiin ja omaishoitoon erikoistunut tutkija ja yrittäjä, lyhytterapeutti ja liikkuja Jyväskylän Puuppolasta. Olen myös kissanomistaja, laulaja ja käsillä tekijä. Innostun uudesta, mutta toisen samanlaisen sukan neulominen on jo työlästä. Olen entinen ylisuorittaja, mutta nykyinen hidastaja, joka on herkistynyt elämän tärkeille asioille. Moninaisuus ja erilaisuus näkyvät myös kirjoituksissani. Kerrothan, jos koskettaa: ulla.m.halonen@gmail.com
16.9.2024

Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan. Ps. 56:14

Viikon kysymys