Mihin tarvitaan kirjallisuutta?

Yhä use­am­mas­ta suo­ma­lais­ko­dis­ta puut­tuu ny­ky­ään kir­ja­hyl­ly. Se ker­too pal­jon. Kir­jo­ja lu­e­taan, mut­ta vä­hem­män kuin en­nen: yhä suu­rem­pi jouk­ko us­koo di­gi­tek­niik­kaan ja tie­don val­ta­tie­hen.

Puhe taivaasta lohduttaa lastakin

Kuo­le­man koh­da­tes­sa per­het­tä tai sen lä­hi­pii­riä myös lap­si ko­kee su­run omal­la ta­val­laan. It­kun ja mui­den su­run il­maus­ten nä­ke­mi­nen ei­vät riko las­ta, jos lap­sel­la on tur­val­li­nen ai­kui­nen lä­hel­lään.

Yhdeksäs käsky: Kadehtiva ihminen ei voi olla onnellinen

Yh­dek­säs käs­ky on esi­merk­ki sii­tä, mi­ten kau­as sekä rak­kau­den vaa­ti­mus et­tä it­sek­kyy­den val­ta ulot­tu­vat.

Rukous on yhteyttä Jumalaan

Ru­kous on sy­dä­men nöy­rää ja vil­pi­tön­tä pu­het­ta Ju­ma­lan kans­sa, ku­ten kris­ti­nop­pim­me opet­taa (KO 78). Ru­kous­ta voi­daan pi­tää maa­il­man­laa­jui­se­na il­mi­ö­nä: kai­kis­sa us­kon­nois­sa ru­koi­le­mi­nen on nä­ky­vil­lä har­tau­se­lä­mäs­sä. Ru­kouk­ses­sa saam­me ker­toa Ju­ma­lal­le omia asi­oi­tam­me: kii­tol­li­suut­ta, mur­hei­ta ja ilo­ja. Pyy­däm­me siu­naus­ta it­sel­le ja toi­sil­le.

Kahdeksas käsky: Olen vastuussa myös puheistani

Ju­ma­lan oma kym­me­nen käs­kyn laki, elä­män laki, vaa­tii mei­tä: ”älä le­vi­tä pe­rät­tö­miä hu­hu­ja älä­kä suos­tu aut­ta­maan vää­rin­te­ki­jää to­dis­ta­mal­la vil­pil­li­ses­ti hä­nen hy­väk­seen. älä ek­sy jou­kon mu­ka­na te­ke­mään pa­haa, älä­kä rii­ta-asi­as­sa to­dis­ta­es­sa­si vää­ris­tä to­tuut­ta enem­mis­tön mie­len mu­kai­sek­si.” (2. Moos. 23:1–2.) Laki osoit­taa syn­nin ja va­roit­taa mei­tä sii­tä.

Seitsemäs käsky neuvoo kunnioittamaan toisen omaa

Tar­vit­sem­me jo­kai­nen Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa pyy­tä­määm­me jo­ka­päi­väis­tä lei­pää. Pyyn­tö si­säl­tää kai­ken, mitä tar­vit­sem­me elääk­sem­me ul­ko­nai­ses­ti tur­vat­tua elä­mää yk­sin ja lä­heis­tem­me pa­ris­sa. Moni asia voi kui­ten­kin häi­ri­tä tätä: ”van­han ih­mi­sem­me” syö­ve­reis­tä löy­ty­vät näet ah­neus, ka­teus, kors­ke­an elä­män ta­voit­te­lu, ra­han­hi­mo ja pal­jon muu­ta.

Kuudes käsky neuvoo siveyteen ja kunnioitukseen

Avi­o­liit­to on yh­teis­kun­nan ja kir­kon kan­nal­ta tär­keä. Sen mer­ki­tys on suu­ri myös lap­sen ajal­li­sen hy­vin­voin­nin kan­nal­ta. Koti on avai­na­se­mas­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä. Mo­nes­sa muus­sa­kin asi­as­sa koti an­taa tu­kea yh­teis­kun­nan toi­min­nal­le, muun mu­as­sa kou­lu­lai­tok­sel­le ja työl­le isän­maam­me par­haak­si.

Elämänriemua ja kipukohtia  – perspektiivi sinkkuelämään

Vesa Jur­mun ja Jo­han­na Lu­mi­jär­ven toi­mit­ta­mas­sa Pers­pek­tii­vis­sä sin­kut vaih­ta­vat maa­ta, sol­mi­vat sy­viä ys­tä­vyys­suh­tei­ta ja kul­ke­vat vap­pu­yö­nä jär­ven ran­nal­la ke­räi­le­mäs­sä per­ho­sia. He te­ke­vät mök­ki­reis­su­ja ys­tä­vä­po­ru­kal­la, käy­vät töis­sä, sie­tä­vät tah­dit­to­mia ute­lui­ta yk­si­tyi­se­lä­mäs­tään, kes­kus­te­le­vat, opis­ke­le­vat ja asu­vat kimp­pa­käm­pis­sä.

Lähimmät lähimmäisemme – omat vanhempamme

Käs­kyis­tä kol­me en­sim­mäis­tä oh­jaa­vat mei­tä suh­tees­sam­me Ju­ma­laan. Nel­jän­nes­tä käs­kys­tä läh­tien käs­kyt oh­jaa­vat suh­tau­tu­mis­tam­me mui­hin ih­mi­siin, al­ka­en lä­him­mis­tä lä­him­mäi­sis­täm­me eli omis­ta van­hem­mis­ta.

Pyhän Hengen symbolit ja tehtävät

Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan Py­hän Hen­gen il­mes­ty­neen nä­ky­väs­sä muo­dos­sa Jee­suk­sen kas­teen jäl­keen ja hel­lun­tai­na. Näis­tä ta­pah­tu­mis­ta on saa­tu sym­bo­le­ja, jot­ka ker­to­vat Py­häs­tä Hen­ges­tä.