JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Yhdeksäs käsky: Kadehtiva ihminen ei voi olla onnellinen

Päivämies
Artikkelit
3.11.2016 6.19

Juttua muokattu:

1.1. 23:39
2020010123394920161103061900

Yh­dek­säs käs­ky on esi­merk­ki sii­tä, mi­ten kau­as sekä rak­kau­den vaa­ti­mus et­tä it­sek­kyy­den val­ta ulot­tu­vat.

Kun kä­ve­lem­me il­ta­kä­ve­lyl­lä, sil­miim­me osuu toi­nen tois­taan kau­niim­pia ta­lo­ja. Kun käym­me tut­ta­va­per­hees­sä, ihas­te­lem­me, mi­ten kau­nis koti heil­lä on. Mie­leem­me tu­lee hel­pos­ti aja­tus: ”Voi et­tä, kun­pa mi­nul­la­kin oli­si tuol­lai­nen”.

Kris­ti­no­pis­ta lu­em­me: ”Toi­sen omai­suu­den ka­deh­ti­mi­nen ja ta­voit­te­lu, joko nä­ky­väs­ti tai sy­dä­men sa­lai­sen aja­tuk­se­na on ai­na epä­luot­ta­muk­sen osoi­tus Ju­ma­laa koh­taan. Ju­ma­la tah­too, et­tä luo­tam­me vain hä­neen ja odo­tam­me hä­nel­tä kaik­kea elä­määm­me hy­vää.”

Van­han tes­ta­men­tin Mii­kan kir­jas­ta lu­em­me: ”Voi nii­tä, jot­ka hau­to­vat il­ki­töi­tä, vie­lä vuo­tees­saan­kin miet­ti­vät pa­ho­ja te­ko­jaan! Aa­mun tul­len he to­teut­ta­vat ai­keen­sa, sii­hen heil­lä on val­ta. He hi­moit­se­vat pel­to­ja ja anas­ta­vat nii­tä, ot­ta­vat hal­tuun­sa tois­ten ta­lo­ja. He aja­vat ih­mi­set pe­ri­ka­toon, vie­vät maat ke­nel­tä tah­to­vat.” (Mii­ka 2:1–2.)

Seit­se­mäs käs­ky sa­noo suo­raan ”älä va­ras­ta”. Lut­her kir­joit­taa Isos­sa Ka­te­kis­muk­ses­sa, et­tä yh­dek­sän­nes­sä käs­kys­sä on kiel­let­ty toi­vo­mas­ta lä­him­mäi­sel­le va­hin­koa. Niin ikään on kiel­let­ty sitä edis­tä­mäs­tä ja ai­heut­ta­mas­ta. Sen si­jaan tu­lee hä­nel­le suo­da ja hä­nel­le jät­tää se, mitä hän omis­taa.

Ei pe­tok­sel­la tai lain ja oi­keu­den var­jol­la

Pa­him­mat su­ku­rii­dat käy­dään usein pe­rin­nön ja­ka­mi­sen yh­tey­des­sä. Kris­tit­ty on oman­tun­non ih­mi­nen. Hän tie­tää, et­tä Ju­ma­la ei kat­so vain ul­koi­sia te­ko­jam­me vaan myös sy­dä­mem­me aja­tuk­sia. Vaik­ka jo­kin asia täyt­täi­si­kin yh­teis­kun­nal­li­sen lain­mu­kai­suu­den vaa­ti­muk­sen, se voi sil­ti ol­la vää­rin lä­him­mäis­täm­me koh­taan.

Yh­dek­säs käs­ky kiel­tää ai­heut­ta­mas­ta va­hin­koa lä­him­mäi­sen omai­suu­del­le mil­lään kei­nol­la. ”äl­kää ta­voi­tel­ko vain omaa etu­an­ne vaan myös mui­den pa­ras­ta” (Fil. 2:4).

Lut­her kir­joit­taa Isos­sa ka­te­kis­muk­ses­sa: ”Jos rii­del­lään ja käy­dään oi­keut­ta suu­res­ta pe­rin­nös­tä, kiin­te­äs­tä omai­suu­des­ta tahi muus­ta sel­lai­ses­ta, sil­loin tuo­daan esiin ja ote­taan avuk­si kaik­ki, mil­lä saat­taa ol­la oi­keu­den var­jo. Sa­mal­la ta­val­la käy ta­val­li­sis­sa kaup­pa-asi­ois­sa­kin. Toi­nen saat­taa vie­dä jo­ta­kin toi­sen hal­lus­ta niin viek­kaas­ti, et­tä toi­sen on pak­ko jät­tää asia sil­leen. Tahi toi­nen hui­put­taa hän­tä tai saat­taa ah­din­koon sii­nä, mis­tä oi­val­taa it­sel­leen koi­tu­van etua ja hyö­tyä.”

Raa­ma­tus­sa on mo­nia va­roit­ta­via esi­merk­ke­jä pe­tol­li­ses­ta toi­min­nas­ta: Laa­ban pet­ti Jaa­ko­bia­ (1. Moos 31:7). Ahab ja Ise­bel anas­ti­vat lain var­jol­la Naa­bo­tin vii­ni­tar­han (1. Kun. 21:1–15). Fa­ri­seuk­set vei­vät les­ken omai­suut­ta (Matt. 23:14).

Raa­ma­tun ope­tus tyy­ty­väi­syy­des­tä

Sil­lä on eni­ten, joka on tyy­ty­väi­sin. Tyy­ty­väi­syys kan­nat­taa ai­na. Ka­teel­li­nen ih­mi­nen on on­ne­ton. Hä­nen mie­les­tään jol­la­kin toi­sel­la on ai­na jo­ta­kin enem­män kuin it­sel­lä. Ka­deh­ti­mi­sen ai­hei­ta riit­tää. Sa­no­taan­kin, et­tä ruo­ho on vih­re­äm­pää naa­pu­rin puo­lel­la.

Paa­va­li kir­joit­taa Ti­mo­teuk­sel­le: ”Suu­ri rik­kau­den läh­de us­ko kyl­lä on­kin, kun tyy­dym­me sii­hen mitä meil­lä on. Em­me ole tuo­neet mi­tään mu­ka­nam­me maa­il­maan em­me­kä voi vie­dä mi­tään tääl­tä pois. Kun meil­lä on ruo­ka ja vaat­teet, saam­me ol­la tyy­ty­väi­siä. Ne, jot­ka tah­to­vat ri­kas­tua, jou­tu­vat kiu­sauk­seen ja lan­ke­a­vat an­saan mo­nen­lais­ten jär­jet­tö­mien ja va­hin­gol­lis­ten ha­lu­jen val­taan, jot­ka syök­se­vät ih­mi­sen tu­hoon ja pe­ri­ka­toon. Ra­han himo on kai­ken pa­han al­ku­juu­ri. Ra­haa hi­moi­tes­saan mo­net ovat ek­sy­neet pois us­kos­ta ja tuot­ta­neet it­sel­leen mo­nen­lais­ta kär­si­mys­tä.” (1. Tim. 6:6–10.)

Hep­re­a­lais­kir­jees­sä kir­joi­te­taan: ”äl­kää juos­ko ra­han pe­räs­sä, vaan tyy­ty­kää sii­hen, mitä teil­lä on. Ju­ma­la on it­se sa­no­nut: – – minä en si­nua jätä, en kos­kaan si­nua hyl­kää.” (Hepr. 13:5.)

Iloit­sem­me tois­tem­me me­nes­tyk­ses­tä

Suom­me mie­lel­läm­me toi­sil­lem­me ajal­lis­ta me­nes­tys­tä. Jos Ju­ma­la on siu­nan­nut jol­le­kin re­hel­li­sel­lä työl­lä ja toi­min­nal­la saa­tua ajal­lis­ta hy­vää, voim­me iloi­ta sii­tä hä­nen kans­saan ja au­tam­me hän­tä säi­lyt­tä­mään sen, ku­ten Lut­her yh­dek­sän­nen käs­kyn se­li­tyk­ses­sä to­te­aa.

Em­me kui­ten­kaan kiin­ni­tä sy­dän­täm­me ajal­li­siin omai­suuk­siin, joil­la on vain tä­hän ai­kaan si­dot­tu käyt­tö­ar­vo. Nämä nä­ky­väi­set ovat ka­to­a­via, mut­ta nä­ky­mät­tö­mät, us­kon tuo­mat aar­teet ovat ian­kaik­ki­sia.

Ant­ti Paa­na­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 26.10.2016

10.12.2024

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. 35:3–4

Viikon kysymys