JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vaihtuvat tiet ja tunteet

Nykyiset blogit
15.7.2025 6.00

Juttua muokattu:

11.7. 11:55
2025071111550120250715060000

Teks­ti: Ee­va Vähä

Ke­sä­lo­mat al­ka­vat meil­lä ai­na suu­rin piir­tein sa­mal­la ta­val­la: pak­kaam­me au­ton ja suun­taam­me koh­ti Suo­mea. Edes­sä on tu­han­sia ki­lo­met­re­jä vaih­tu­via mai­se­mia ja nii­den var­rel­la, tut­tuun ta­paan, tun­tei­den vuo­ris­to­ra­ta.

Au­to keh­rää ta­sai­ses­ti ki­lo­met­ris­tä toi­seen. Sen alus­tan pääl­lä ole­val­le akul­le on an­net­ta­va vir­taa sään­nöl­li­ses­ti. Mää­rä riip­puu aje­tuis­ta ki­lo­met­reis­tä ja no­peu­des­ta. Se ei ys­ki ei­kä köhi, vaik­ka edes­sä on jono rek­ko­ja ja lo­put­to­man nä­köi­siä suo­ria, jot­ka näyt­tä­vät päät­ty­vän tai­vaan­ran­taan. Tai mut­kia mut­kien pe­rään, jois­sa sora he­li­syt­tää pel­lin hel­mo­ja kuin or­kes­te­rin rum­pa­li lau­ta­si­aan.

Val­koi­set koi­vu­ri­vis­töt vi­li­se­vät ohit­se. Lä­hes lii­ku­tun näh­des­sä­ni nii­tä si­nis­tä jär­ven­sel­kää tai vih­re­ää niit­tyä vas­ten. Jos au­rin­ko pai­nau­tuu vie­lä kul­tai­se­na kiek­ko­na hel­li­mään nii­den run­ko­ja, en voi es­tää sil­mä­kul­mi­a­ni kos­tu­mas­ta.

Tum­man­pu­hu­vat kuu­si­met­sät puo­les­taan saa­vat jää­dä niin no­pe­as­ti taak­se kuin mah­dol­lis­ta. Ne tun­tui­vat kät­ke­vän ki­taan­sa jo­tain pe­lot­ta­vaa. Ne hen­ki­vät vaa­raa, ku­ten ul­jai­ta sar­vi­päi­tä, jot­ka saat­ta­vat loik­kia val­ta­kun­nas­saan no­pe­as­ti toi­saal­le piit­taa­mat­ta ne­li­pyö­räi­sil­lä ohi su­haa­vis­ta ih­mi­sis­tä. Niis­sä koh­din syk­kee­ni nou­see ja hi­ki­kar­pa­lot hii­pi­vät ohi­moil­le. Ko­hen­nan ajo­a­sen­toa, jot­ta var­mas­ti nä­ki­sin, jos tiel­le hyp­päi­si kau­ris, jä­nis, ket­tu tai hir­vi. Met­säs­tä yl­lät­tä­en esiin köm­pi­neel­le sii­li­pa­ral­le ei käy­nyt hy­vin, kun au­to­ni ren­gas koi­tui sen koh­ta­lok­si.

Ki­lo­met­rien li­sään­ty­es­sä mit­ta­ri­tau­luun ta­ka­pen­kin rä­pät­tä­jil­lä eh­tii ai­na­kin pis­sat­taa, it­ket­tää, nu­kut­taa ja kiu­kut­taa. Eh­di­tään kuul­la, mi­ten Lot­ta ja Pap­pa kah­vit­te­le­vat pa­pan keit­ti­ös­sä ja mu­tus­te­le­vat ve­si­rin­ke­lei­tä. 1866 aje­tun ki­lo­met­rin koh­dal­la on Kar­vo­sen Kar­hu­kir­jei­den vuo­ro, jos­sa Kar­hu­set suun­taa­vat maa­il­ma­nym­pä­rys­mat­kal­laan Hol­men­kol­le­nil­le. Sitä aja­tel­les­sa mi­nut val­taa en­tis­tä ko­vem­pi koti-ikä­vä: Nor­jal­le tyy­pil­li­set kum­pui­le­vat maas­tot ja vuo­nos­sa ma­kaa­va tum­ma vesi, mus­ta kis­sa keit­ti­ön ik­ku­nal­la ja mi­ni­or­vo­kit ruu­kus­sa por­tail­la.

Kun lu­ki­jan mo­no­to­ni­nen ää­ni al­kaa puu­dut­taa ei­vät­kä kyy­ti­läi­set jak­sa kes­kit­tyä kir­joi­hin, on mu­sii­kin ai­ka. Kuin kie­tou­tui­si läm­pi­mään vilt­tiin, kun peh­meä sop­raa­no su­lau­tuu te­no­riin: ”On on­nel­li­nen kul­keis­san­sa maan vie­raan poik­ki tai­vaa­seen”.

Yh­den­te­nä­tois­ta mat­ka­päi­vä­nä alan tun­tea uu­pu­mus­ta ja koti-ikä­vää. Il­lal­la uni ei tule jä­se­nis­sä pai­na­vas­ta vä­sy­myk­ses­tä huo­li­mat­ta. He­räi­len yöl­lä ja mie­tin nii­tä vie­lä edes­sä­ni ole­vaa tu­hat­ta kol­me­a­sa­taa ki­lo­met­riä. Sa­to­ja ki­lo­met­re­jä ran­ta­vii­vaa, mys­ti­siä met­siä, koi­vu­ri­vis­tö­jä ja niit­ty­kuk­kia. Hir­vi­ai­to­ja ja hi­das­te­li­joi­ta. Kau­pun­ke­ja, maa­lais­ky­liä, tä­pö­täy­siä cam­ping-alu­ei­ta. Ta­ka­pen­kil­lä tu­hi­se­via lap­sia, jopa ke­vyt­tä kuor­saus­ta. Sa­mal­la mat­kal­la eh­din näh­dä au­rin­gon sekä las­ke­van et­tä nou­se­van. Va­loi­sat ke­säy­öt ar­mah­ta­vat hi­tu­sen mei­tä kul­ki­joi­ta, joi­den ihan vain pie­ni pii­pah­dus su­ku­lai­siin ve­nyy ajo­mat­ko­jen vuok­si vä­ki­sin vä­hin­tään vii­kon pi­tui­sek­si, ja vä­lil­lä nu­ku­tut yöt vain hi­das­ta­vat mat­kaa.

Al­kaa sa­taa. Isot pi­sa­rat rum­mut­ta­vat tuu­li­la­siin ja va­lu­vat no­pei­na no­roi­na kyl­kiä pit­kin tien­pin­nal­le. Nä­ky­vyys on huo­no, vaik­ka pyyh­ki­jät te­ke­vät­kin töi­tään no­peim­mal­la mah­dol­li­sel­la työ­tah­dil­la. Hi­das­tan vauh­tia al­le no­peus­ra­joi­tuk­sen ja jään aja­maan kuor­ma-au­ton taak­se. Ää­ne­käs ro­pi­na saa rul­laa­maan mu­siik­kia lu­jem­mal­le:

”Us­kos­sa elän, Her­raan luo­tan, ko­ti­hin mi­nut nou­de­taan...” Huo­maan ajat­te­le­va­ni, et­tä ajal­li­set ajo­ki­lo­met­rit ei­vät enää ra­si­ta pe­ril­lä tai­vaas­sa.

Lai­nauk­set ovat Sii­o­nin lau­lus­ta 220 (1986).

Päivämiehen Vierasblogi
Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin verkkotoimitus at srk.fi.