Jouluissa omaa rauhaa

Per­he nuk­kuu, sei­nä­hir­ret pau­kah­ta­vat pak­ka­syös­sä. Pi­ha­kuu­sen valo ka­jas­taa ik­ku­nas­ta, etei­ses­sä lois­taa pie­ni lyh­ty. äi­ti nou­see, te­kee aa­mu­toi­met ää­ne­ti ja pai­naa ul­ko-oven kiin­ni. Lumi nars­kuu ken­kien al­la. On jou­lu­aa­mu, Jee­suk­sen syn­ty­mä­päi­vä. Tie vie kirk­koon, jou­lu­aa­mun ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen.

Vanhat esineet herättivät muistot henkiin

Hil­jat­tain löy­ty­neet van­hat esi­neet ovat tuo­neet Pirk­ko ja Väi­nö Wir­ta­sen mie­leen mo­nia muis­to­ja ja he­rät­tä­neet pal­jon aja­tuk­sia it­se­näi­syy­des­tä.

Puhe rististä on hulluutta

Voi­ko tuol­lai­sen ot­si­kon kir­joit­taa? Voi­ko noin sa­noa? Apos­to­li Paa­va­li käyt­tää ko­rint­to­lai­sil­le kir­joit­ta­es­saan (1. Kor. 1:18) juu­ri noi­ta sa­no­ja. Puhe ris­tis­tä on hul­luut­ta ja toi­saal­ta se on Ju­ma­lan voi­ma.

Kuvataide on käsillä tekemisen aine

Ma­ria Kär­ki­nen on tai­de­te­ol­li­ses­ta kor­ke­a­kou­lus­ta Hel­sin­gis­tä val­mis­tu­nut tai­teen mais­te­ri. Hän opet­taa ku­va­tai­det­ta Lau­rin­ky­län kou­lul­la Lie­ves­tuo­reel­la 4-9-luok­ka­lai­sil­le ja on li­säk­si luo­ka­no­pet­ta­ja­na 6-luok­ka­lai­sil­le.

Onni on vakaan perustuksen sivutuote

Us­ko, ter­veys, per­he ja ys­tä­vät, lu­et­te­lee me­ri­kar­vi­a­lai­nen Ol­li Haa­ra­nie­mi poh­ties­saan on­nea tuo­via asi­oi­ta.

Jumala auttaa minua elämässäni

– On­ni on tyy­ty­väi­syy­den ja kii­tol­li­suu­den tun­net­ta sii­tä mitä on ja mitä omis­taa, to­te­aa kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten An­go­las­ta Suo­meen tur­va­pai­kan­ha­ki­ja­na muut­ta­nut Didi, oi­ke­al­ta ni­mel­tään Es­tev­ão Mau­ro da Con­ceiç­ão.

Lukeminen kuuluu kaikille

Tu­lin nuo­re­na kir­jal­li­suu­de­no­pis­ke­li­ja­na os­ta­neek­si kir­jal­li­suus­leh­ti Par­nas­son nu­me­ron (3/1998), jos­sa oli kir­jai­li­ja Lee­na Kroh­nin es­see Oi­keu­den­mu­kai­suu­den luon­non­his­to­ria. Krohn kä­sit­te­lee sii­nä mo­raa­lia ja sen op­pi­mis­ta. Es­sees­tä jäi yk­si lau­se kirk­kaa­na mie­leen: ”Mo­raa­li al­kaa mie­li­ku­vi­tuk­ses­ta.”

Kirja on ovi eteenpäin

Mikä on­kaan pal­kit­se­vam­paa kuin ol­la kes­ki­pis­tee­nä ym­pä­ril­lään pie­net lä­him­mäi­set, jot­ka kuun­te­le­vat tar­kas­ti, hi­vut­tau­tu­vat kiin­nos­tu­nei­na yhä lä­hem­mäk­si ja elä­vät mu­ka­na niin täy­sil­lä, et­tei­vät ha­lu­ai­si yh­tei­sen het­ken päät­ty­vän. Jos ar­vos­tat juu­ri näi­tä het­kiä, saa­tat kuu­lua sii­hen nel­jän­nek­seen suo­ma­lai­sia ai­kui­sia, jot­ka lu­ke­vat lap­sil­le sään­nöl­li­ses­ti ää­neen las­ten­kir­jo­ja.

Harvinainen sairaus kysyy kärsivällisyyttä

Ma­ti­as Vaa­ra­la ei ole tänä ke­sä­nä voi­nut syö­dä yh­tään jää­te­löä ei­kä mak­ka­raa. Har­vi­nai­sen sai­rau­den hoi­toon kuu­luu tiuk­ka, vä­hä­ras­vai­nen ruo­ka­va­lio.

”Raamattuluokassa saa ja pitää olla mukavaa!”

Uu­si raa­mat­tu­luok­ka­ma­te­ri­aa­li ”Us­kon tiel­lä” on Lah­des­sa otet­tu in­nol­la vas­taan. Sari Käh­kö­nen hyö­dyn­tää ma­te­ri­aa­lia mo­ni­puo­li­ses­ti.