Sola scriptura – yksin kirjoitukset
Raamattuun kirjoitettu pyhä Jumalan sana on uskon ylin ohje. Se ohjaa myös kristityn elämää. Usko ei perustu ihmisen omaan ymmärrykseen, vaan siihen, että Jumala avaa sanaansa Pyhän Hengen kautta.
Viisisataa vuotta sitten uskonpuhdistuksen sisältö kiteytyi kahteen periaatteeseen: sisältöperiaatteeseen ja muotoperiaatteeseen. Sisältöperiaate sanoitti sen, miten Jumala vanhurskauttaa ihmisen: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Muotoperiaate puolestaan täsmensi, mikä on tuon uskon ylin ohje: sola scriptura eli yksin kirjoitukset – eli Raamattu.
Muotoperiaate tunnustuskirjoissa
Luterilaisessa tunnustuksessa muotoperiaate nähdään velvoittavana. Evankelisluterilaisen kirkon kirkkojärjestyksen 1. pykälä määrittelee, että ”kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin. – – Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”
Tunnustuskirjoissa Yksimielisyyden ohjeen mukaan Pyhän Raamatun ja kaikkien muiden kirjoitusten välillä on ero: ”Pyhä Raamattu on se, mikä säilyy ainoana tuomarina, sääntönä ja ohjeena. Se on ainoa koetinkivi, jonka avulla kaikki opit ja opettajat on tutkittava ja arvioitava, se ratkaisee ovatko ne hyviä vai pahoja, oikeita vai vääriä.”
Augsburgin tunnustuksessa ja Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa Raamatun auktoriteettia korostetaan muun muassa artikloissa, joissa puhutaan kirkollisesta vallasta. Tunnustus lainaa kirkkoisä Augustinusta: ”Piispoille ei pidä antaa periksi, jos he erehtyvät ja opettavat mielipiteitä, jotka ovat ohjeellisen Jumalan sanan vastaisia.”
Tunnustuskirjojen ohjeet ovat yhteneväisiä Raamatun itsensä kanssa. Pietari ja muut apostolit opettivat, että ”ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”
(Ap. t. 5:29). Jos joku julistaa evankeliumia, joka on vastoin heidän julistamaansa, vaikkapa he itse tai taivaan enkeli, ”hän olkoon kirottu” (Gal. 1:7–10).
Raamattuun tallennettu ilmoitus
Raamatun ylivertainen asema pohjautuu siihen, että Raamattuun on tallennettu Jumalan ilmoitus. Välitön suora ilmoitus päättyi apostolien aikaan, eikä uusia ilmoitustapahtumia tai uutta ilmoitusta tule. Jumala ei puhu suoraan meille, kuten hän teki profeetoille ja apostoleille tai Poikansa kautta.
Raamattuun on tallennettu itse ilmoitus eli ilmoituksen sisältö, joka on jo tapahtunut. Esimerkiksi käsitys lapsen uskosta, ylösnousemuksesta, neitseestä syntymisestä, luomisesta ja opetuslapsille annetusta tehtävästä saarnata syntien anteeksiantamusta, ne kaikki ovat meille annettua ilmoitusta ja voimme lukea ne sellaisenaan Raamatusta.
Kirjoituksista johdetut opit
Uskomme kuitenkin myös moniin sellaisiin uskon totuuksiin, joita ei sanota suoraan Raamatussa. Esimerkiksi Kristuksen kaksiluonto-oppia tai käsitystä siitä, että Jumalalla on yksi olemus mutta kolme persoonaa, ei löydy sellaisenaan Raamatusta. Käsitykset kuitenkin nousevat tiiviisti Raamatusta.
Tällaista Raamatun ilmoitukseen perustuvaa ja siihen sitoutuvaa opinpäättelyä Luther puolusti Wormsin valtiopäivillä keväällä 1521. Kun Lutherilta kysyttiin, halusiko hän peruuttaa kirjansa, vastaus kuului: ”Jos minun ei osoiteta olevan väärässä Raamatun todistuksilla tai ilmeisillä järkisyillä – sillä pelkästään paavia ja kirkolliskokouksia en usko, koska on varmaa, että ne ovat usein erehtyneet ja tehneet ristiriitaisia päätöksiä – pidän kiinni näistä kirjoituksistani ja omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan. En voi enkä tahdo peruuttaa mitään, sillä ei ole turvallista eikä rehellistä toimia vastoin omaatuntoaan.”
Lutherin mainitsemat järkisyyt tarkoittivat juuri Raamatun sanasta seuraavia johtopäätöksiä. Ne eivät merkinneet samaa kuin mikä ihmisten yleisen käsityksen mukaan tuntui järkevältä. Oikeaa oppia selviteltäessä tarvittiin edellistä, mutta ei jälkimmäistä.
Lutheria syytettiin siitä, että hän tulkitsi Raamattua omien päähänpistojensa mukaan. Lutherilla oli kuitenkin malli, miten tulkita Raamattua: Kristus on Raamatun keskus ja Raamattua tulee tulkita Kristuksesta käsin.
Usko avaa ymmärrystä
Lutherin tarkoittamasta ilmoitukseen perustuvasta päättelystä on hyvä esimerkki Raamatun kertomus Abrahamista. Jumala ilmoitti Abrahamille, että hän saa pojan, josta kasvaa suuri kansa. Myöhemmin Jumala ilmoitti, että poika pitää uhrata. Abraham sai siis kaksi ilmoitusta, joiden sisällöt olivat ristiriidassa keskenään.
Raamattu kertoo (Hepr. 11:19), että Abraham ”päätteli”, ”laskeskeli” ja ”järkeili” , että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen. Abraham uskoi, että Jumalan olemukseen kuuluu se, että hän on hyvä. Abraham uskoi, että Jumala pitää lupauksensa suuresta kansasta tavalla tai toisella, ja oli siksi valmis uhraamaan poikansa.
Abraham siis päätteli, että Jumala ei ole sellainen, joka ensin antaa lupauksen ja sitten käskee uhraamaan poikansa ilman, että pitää ensimmäistä lupaustaan. Sellainen Jumala olisi ollut julma ja kieroutunut, ihmisellä leikittelevä Jumala ja näin ollen todellisuudessa Jumalan vastakohta, itse Paha.
Kertomus Abrahamista näyttää meille myös sen, että usko on oleellinen osa oikeaa päättelyä ja Raamatun tulkintaa. Abrahamillakin johtopäätös samoista perusteista olisi ilman uskoa ollut täysin toinen.
On lohdullista, että usko ei perustu ihmisen oman ymmärryksen varaan, vaan siihen, että Jumala avaa sanansa ja antaa uskonymmärryksen. Siinä toteutuu se, mitä Psalmi lupaa: ”Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä.” (Ps. 119:129–130.)
Veli-Pekka Ottman, pastori
Julkaistu Päivämiehessä 29.3.2017
Kuvituskuva: Mervi Hyvönen
Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.”
Ap. t. 7:59
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
