Tänä aa­mu­na he­rä­sin mus­ta­ras­taan hui­lun­soit­toon. Gran Ca­na­ri­an tai­vas oli vie­lä mus­ta. Ras­tas ei kui­ten­kaan malt­ta­nut odot­taa en­sim­mäi­siä au­rin­gon­sä­tei­tä, vaan aloit­ti kon­sert­tin­sa puu­tar­han va­lo­jen ää­rel­lä. Sil­lä oli ke­vät­tä rin­nas­sa. Se kut­sui puo­li­so­aan - ja mi­nua blo­gi­teks­tin kir­joit­ta­mi­seen.

Tu­lim­me Ka­na­ri­an­saa­ril­le kol­me viik­koa sit­ten. Läh­tö­het­kel­lä sää­en­nus­te lu­pa­si Poh­jois-Suo­meen 30-40 as­tet­ta pak­kas­ta ja tän­ne 20 as­tet­ta läm­min­tä. Läm­pö­ti­la py­syy tääl­lä läpi vuo­den ta­sai­se­na ja vas­taa Suo­men ke­sää. Au­rin­ko käy tääl­lä tal­vel­la­kin kor­ke­al­la. Se on lä­hel­lä ja läm­min mut­ta ei paah­da.

Es­pan­jaan kuu­lu­vien Ka­na­ri­an­saar­ten ta­sai­seen läm­pö­ti­laan vai­kut­taa At­lan­tin val­ta­me­ren Golf-vir­ta. Sama vir­ta vie tal­vel­la läm­pöä poh­joi­seen ja te­kee Poh­jois­mais­sa ja Suo­mes­sa elä­mi­sen mah­dol­li­sek­si. Pa­rin vii­kon pääs­tä tal­ven pak­ka­sen­nä­tys­ten jäl­keen Poh­jois-Suo­mes­sa oli het­ken läm­pi­mäm­pi sää kuin man­ner-Es­pan­jas­sa. Poh­joi­ses­sa oli usei­ta läm­pö­as­tei­ta ja Es­pan­jas­sa lun­ta ja pak­kas­ta. Ka­na­ri­an­saa­ril­la läm­pö­ti­la oli edel­leen 20 as­teen tie­noil­la.

Ka­na­ri­an­saa­ret si­jait­se­vat Af­ri­kan ran­ni­kol­la lä­hel­lä päi­vän­ta­saa­jaa. Saa­ri­ryh­mä koos­tuu seit­se­mäs­tä saa­res­ta. Suo­si­tuim­mat tu­ris­ti­koh­teet ovat Gran Ca­na­ria ja Te­ne­rif­fa. Gran Ca­na­ri­al­la käy vuo­sit­tain 3,5 mil­joo­naa ih­mis­tä, eli 2,5 ker­taa enem­män kuin saa­rel­la on asuk­kai­ta. Ai­kai­sem­min Ka­na­ri­an­saa­ret toi­vat mi­nul­le mie­li­ku­van tun­gok­seen as­ti täy­des­tä hiek­ka­ran­nas­ta, jos­sa ih­mi­set ma­koi­le­vat aa­mus­ta il­taan ja huo­leh­ti­vat, et­tei rus­ke­tus­rai­to­ja tule. Gran Ca­na­ri­an ete­lä­ran­nal­la on vii­den ki­lo­met­rin mit­tai­nen hiek­ka­ran­ta, ja sen yh­tey­des­sä on ”sa­ha­ra­mai­nen” dyy­ni­kent­tä, jos­sa hiek­ka on jat­ku­vas­sa liik­kees­sä. Täl­lä lo­ma­mat­kal­la­ni olen huo­man­nut, et­tä ran­ta­luon­toa voi käy­dä kai­kes­sa rau­has­sa ihai­le­mas­sa par­haa­seen ai­kaan, eli au­rin­gon las­kun al­la, kun vii­le­ne­vä il­ma on aja­nut au­rin­gon­pal­vo­jat pois. Nä­ky­mä on va­lo­jen ja var­jo­jen leik­kiä jat­ku­vas­ti liik­kees­sä ole­vas­sa hie­kas­sa ja ran­ta­ve­des­sä.

Gran Ca­na­ria on pie­ni saa­ri. Sen voi mel­ko hel­pos­ti kier­tää päi­väs­sä ym­pä­ri. Tu­ris­ti­koh­teis­sa läm­pö- ja kos­teu­so­lo­suh­teet ovat ta­sai­set, mut­ta suu­ret kor­keu­se­rot sekä eri­lai­set tuu­li­o­lo­suh­teet ai­heut­ta­vat saa­ril­le mo­nen­lai­sia il­mas­to-olo­suh­tei­ta. Mie­les­tä­ni Gran Ca­na­ri­an pa­ras an­ti on mo­ni­muo­toi­nen luon­to ja mah­ta­vat mai­se­mat, jot­ka kaik­ki ovat lä­hel­lä. Tie­to­ko­nee­ni muis­ti­pai­kat ovat kol­men vii­kon ai­ka­na täyt­ty­neet kas­vien, per­hos­ten ja lin­tu­jen ku­vil­la. Sam­mu­neet tu­li­vuo­ret ja laa­va­vir­rat ovat piir­tä­neet jyl­hän mai­se­man, jota voi käy­dä ihai­le­mas­sa vuor­ten hui­pul­ta ai­na noin 2 000 met­rin kor­keu­des­ta. Vuor­ten vä­lis­tä pil­kot­taa joka puo­lel­la meri.

Gran Ca­na­ria, ja en­nen kaik­kea Mas­pa­lo­mak­sen ran­nat ja lam­pi, ovat muut­to­lin­tu­jen tal­veh­ti­mis- ja le­väh­dys­paik­ko­ja. Siel­lä nä­kee myös suo­ma­lai­sia muut­to­lin­tu­ja. Oli sy­käh­dyt­tä­vää seu­ra­ta, kun pul­mu­sir­rit uh­ma­si­vat le­vot­to­mia ran­ta­tyrs­ky­jä ja poi­mi­vat nii­den al­ta ra­vin­toa it­sel­leen. Tou­ko­kuus­sa odot­te­len näi­tä lin­tu­ja Ou­lun seu­dul­le, jos­sa ne saat­ta­vat py­säh­tyä mat­kal­laan Si­pe­ri­an pe­si­mä­a­lu­eil­le.

Ka­na­ri­an­saar­ten il­mas­toa sa­no­taan maa­il­man ter­veel­li­sim­mäk­si, joh­tu­en sekä il­man läm­pö­ti­lan et­tä suh­teel­li­sen il­man­kos­teu­den ta­sos­ta ja ta­sai­suu­des­ta vuo­ro­kau­den ja vuo­den ym­pä­ri. Sik­si mo­net ih­mi­set, jot­ka ovat kär­si­neet al­ler­gi­as­ta, ast­mas­ta, pso­ri­a­sik­ses­ta tai reu­mas­ta, ovat muut­ta­neet py­sy­väs­ti asu­maan Ka­na­ri­an­saa­ril­le.

Saa­ril­la on pal­jon suo­ma­lai­sia ”kan­ta­lai­sia”, jot­ka viet­tä­vät tääl­lä tal­ven ja muut­to­lin­tu­jen mu­ka­na pa­laa­vat ke­säi­sin Suo­meen. Mas­pa­lo­mak­ses­sa pi­de­tään kes­ki­viik­koil­tai­sin seu­rat Temp­le Ecu­me­ni­cos­sa ja sun­nun­tai­na il­ta­päi­väl­lä Ing­le­sin telt­ta­ka­tok­sel­la. Ne ke­rää­vät vii­koit­tain tois­ta sa­taa sa­nan­kuu­li­jaa. Sun­nun­tai­na oli telt­ta­ka­tok­ses­sa tur­val­lis­ta ja ko­tois­ta is­tua.

Pu­hees­sa ker­rot­tiin Raa­ma­tun lam­mas­ver­tauk­ses­ta ja niis­tä lam­pais­ta, joi­ta olim­me vuo­ril­la näh­neet. Telt­ta­ka­tos­seu­rois­sa sei­nät ei­vät ra­jan­neet ”muut­to­lin­tus­ten” lau­lua, joka vyö­ryi kirk­kaa­na ym­pä­ris­töön:

”Vie­raa­na kul­jen tääl­lä mat­kaa­ni,

oi Jee­sus au­ta, an­na kä­te­si.

Kun sinä oh­jaat as­ke­lei­ta­ni,

en sil­loin ek­sy, pää­sen ko­tii­ni.” (Sii­o­nin lau­lu 259:4.)

Olim­me kuin yh­tä per­het­tä - mat­kal­la ikui­seen ko­tiin. Mus­ta­ras­tas liit­tyi lau­luun telt­ta­ka­tok­sen vie­rel­lä. Ar­mon au­rin­ko oli lä­hel­lä ja läm­mit­ti.