Lau­ra Vuor­ma

Ta­ka­na oli kah­dek­san päi­vää yk­sin Kil­pis­jär­ven avo­tun­tu­reil­la mo­nen­lai­sil­la tun­nel­mil­la. Pai­na­van ah­ki­on ve­tä­mis­tä, pilk­ki­mis­tä, lor­vi­mis­ta, her­kul­lis­ta ruo­kaa, hiih­tä­mis­tä, lau­tai­lua ja ju­tus­te­lua tois­ten kul­ki­joit­ten kans­sa. Sat­tu­mal­ta näin jopa tut­tu­ja­ni ko­ti­ky­läl­tä­ni Ai­lak­ka­jär­vel­lä. Olin pa­laa­mas­sa koh­ti si­vis­tys­tä. Terb­mis­jär­ven au­ti­o­tu­val­ta "Kilp­pa­ril­le" on vii­si­tois­ta ki­lo­met­riä. Kut­sun mat­kaa "ha­jo­tus­suo­rak­si", kos­ka sii­nä mää­rän­pää nä­kyy pit­kän ai­kaa, mut­ta toi­si­naan tun­tuu, et­tä se ei lä­he­ne ol­len­kaan.

Vas­taa­ni hiih­tää mies ah­ki­o­ta ve­tä­en. Py­säh­dym­me ju­tus­te­le­maan. Hä­nes­sä on jo­ta­kin tut­tua, mut­ta pei­li­la­sien ta­kaa en näe sil­miä. Ky­syn koh­ta, et­tä mis­tä kau­kaa nää oot tul­lu. Hän vas­taa, et­tä tuol­ta Le­vin ja Muo­ni­on puo­les­ta vä­lis­tä. Sil­loin mi­nul­la vä­läh­tää: hän on Rau­ha­lan ky­läs­tä ja eh­kä tun­nen­kin hä­net. Var­mis­tuk­sek­si ky­syn, et­tä kuka nää sit­te oot. Vas­taus kuu­luu, et­tä Rau­ha­lan Mark­ku. Sii­hen minä in­nos­tuk­sis­sa­ni esit­täy­dyn, et­tä mää oon Vuor­man Lau­ra ja oon viis vuot­ta ky­sy­ny sul­ta töi­tä. Ois­ko sul­la ens kau­el­le tar­jo­ta? Rau­hal­li­seen ta­paan­sa Mark­ku vas­taa, et­tä saat­tais­pa ol­lak­ki, ens tal­vel­le me eti­tään opas­ta. En ole py­syä na­hois­sa­ni! Mark­ku jat­kaa, et­tä jos me saa­haan työ­teh­tä­vät so­vit­tua, niin ei­kö­hän sen on­nis­tu. Vas­taan sii­hen, et­tä koi­ril­la mää ai­na­ki ha­lu­an ajaa ja ruo­kaa­ki voin tehä. Tämä tun­tui so­pi­van, ja so­vim­me, et­tä ta­paam­me vie­lä uu­des­taan, kun mo­lem­mat ovat pa­lan­neet si­vis­tyk­seen.

Mat­kaa jat­ka­es­sa­ni lois­tin yh­des­sä au­rin­gon kans­sa. Oli py­säh­dyt­tä­vä kir­joit­ta­maan päi­vä­kir­jaan tun­te­muk­sia:

"Ju­ma­lal­le kii­tos! On tämä elä­mä ihi­meel­lis­tä. Rau­ha­lan Mark­ku hiih­tää vas­taan ja san­noo, et­tä saat­taa­pi mul­la ol­lak­ki sul­le töi­tä! Voi ma­ho­ton­ta! Vih­doin pää­sen ite aja­maan koi­ril­la Kei­mi­ö­jär­vel­lä, mis­sä oon näh­ny Pal­las­hus­kyn val­ja­koi­ta ja haa­veil­lu, et­tä jos­pa mi­nä­ki jos­kus! Pää­sen töi­hin pie­nel­le koi­ra­tar­hal­le, asi­a­kas­ryh­mät on pie­niä ja sa­mat asi­ak­kaat koko vii­kon, työ­päi­vät koh­tuul­li­sia, lou­nas­tau­ko nuo­ti­ol­la ja mu­ka­va pomo. Ai et­tä!

Au­rin­ko pais­taa pil­vet­tö­mäl­tä tai­vaal­ta. Just täs­sä kohi ei käy tuu­len­vi­ret­tä­kään. Is­tun po­ron­tal­jal­la ja no­jaan ah­ki­oon. Korp­pi kraak­kuu tuol­la tun­tu­rin juu­rel­la.

Mie­li on ke­vyt. Mul­la on ol­lu mu­ka­va tun­tu­ri­reis­su.

Tuom­mos­ta pii-pii-pii-ään­tä ala­ko kuu­lu­maan. Her­kis­tin kor­vi­a­ni, et­tä ois­ko se ka­pus­ta­rin­ta, mun lem­pi­lin­tu. Jo­ko­han se on pa­lan­nu tän­ne? Min­nek­kö­hä se muut­taa ke­säk­si? Yhe pul­mu­sen näin Terb­mik­sel­lä.

Nii, mie­li on kyl­lä ai­ka le­vol­li­nen ja kii­tol­li­nen. On myös mu­ka­via suun­ni­tel­mia uu­sis­ta ret­kis­tä. Tääl­lä vois tehä vaik­ka mitä. Lau­tail­la, pi­lik­kiä, lei­ja­surf­fail­la, hiih­tää latu- ja tun­tu­ri­suk­sil­la ja mo­nen­lais­ta muu­ta mu­ka­vaa."