Lapissa on jo lumi maassa.
Lapissa on jo lumi maassa.
Laura Vuorma
Olen muuttanut asumaan yksin hetki sitten. Näköjään tähän tottuminen vie aikansa. Syvällä sydämessäni tunnen, että olen tehnyt oikean ratkaisun, mutta kaikesta yhteisen asumisen hyvästä luopuminen on nostanut myös surua ja haikeutta pintaan.
Myös asuinpaikkani Lapissa on ollut tarkastelun kohteena. Haluanko vielä asua täällä? Meneekö elämä ohi, kun en ole siellä, missä on paljon ihmisiä ja tapahtuu? Elänkö lopun elämäni sinkkuna? Näinkö Jumala on hyväksi nähnyt? Jos vaikka joskus minulle annettaisiinkin puoliso ja ehkä lapsiakin, kokisinko silloinkin jotakin kaipausta tai ahdistusta?
Välillä pakenen tunnesyömiseen, kun en jaksa turhautumistani ja merkityksettömyyden tunteita. Netissäkin roikun. Kysymysten tulva jatkuu: Onko elämä joka tapauksessa aina yhtä ristin kantamista? Mistä saan merkityksellisyyden tunnetta? Kaiken pohjalla on kysymys elämän tarkoituksesta. Rukoilen Taivaan Isää.
Monta päivää olen ollut turhautuneena, välillä toivottomanakin, monien kysymysten ja ajatusten saartamana. Kysymysten keskellä verkkokalastaminen tuo iloa ja pysäyttää tähän hetkeen. Minulla ei ole ollut paljoa töitä, joten erilaisille mielen prosesseille on ollut aikaa. Nyt ymmärrän entistä paremmin sen siunauksen, mikä tulee työn mukana. Ehkäpä itselle sopiva työ voi tuoda myös merkityksellisyyden tunnetta. Tuntuu kuin minua riisuttaisiin vanhasta ja jotain uutta on tulossa tilalle. Sydämessäni tunnen, että tulevaisuudessa haluan terapeuttina auttaa ihmisiä voimaan paremmin.
Lähden erämökille saunomaan. Kuuntelen saunaa lämmittäessäni syysseuroja Oulusta. Jumalan sana käy kohti ja lohduttaa. Itkupadot aukeavat. Se etu etäseuroissa on, että voi parkua mielin määrin, jos niikseen on.
”Vähän aikaa kärsittyänne hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava” (1. Piet. 5:10). Raamatun sanat osuvat kohdalle. Jumala ei ole minuakaan unohtanut. Kuormia kehotetaan panemaan pois. "Sontaläjän päältä on vaikeampi uskoa", puhuja muistuttaa. Niinhän se on. Vielä saan uskoa armahtavan evankeliumin niin raikkaana ja tuoreena omalle kohdalleni, satojen kilometrien päästä saarnattuna.
Nautin saunan lämmöstä ja pulahdan monta kertaa raikkaassa järvessä. Mielessäni soivat virren sanat: "Jos Herran sanaan turvasit muun turvan pettäessä, jos sanan suojaan pakenit maailman myrskytessä, niin löysit paikan siunatun, saa sydän siellä rauhaa, sataman löysit suojatun, ei siellä myrskyt pauhaa." (183:5.)
Saunan jälkeen jäähdytellessäni suuri kiitollisuus valtaa mielen. Näin on just hyvä just nyt. En kaipaa ketään tähän rinnalleni jakamaan tätä hetkeä. Kiitän Taivaan Isää huolenpidosta. Ehkäpä hän kuitenkin tietää paremmin, mikä on minulle parasta.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys