Lau­ra Vuor­ma

Lu­ki­jan pyyn­nös­tä kir­joi­tan tar­kem­min blo­gis­sa­ni ai­em­min ker­to­mas­ta­ni mer­ki­tyk­sel­li­ses­tä hiih­to­va­el­luk­ses­ta­ni, jol­loin sain töi­tä.

Joka ke­vät erä­maan kut­su voi­mis­tuu si­säl­lä­ni vas­tus­ta­mat­to­mak­si ja mi­nun on pääs­tä­vä avo­tun­tu­riin, "si­vis­tyk­sen" kuu­lu­mat­to­miin, use­am­mak­si päi­väk­si. Useil­la va­el­luk­sil­la­ni ret­ken lä­hes­ty­es­sä lop­pua olen tun­te­nut suur­ta vas­tus­tus­ta pa­la­ta luon­non hel­mas­ta. En ras­ki­si jät­tää erä­maan rau­haa ja hil­jai­suut­ta. Vii­den­kään päi­vän ret­kil­lä en ole saa­nut tar­peek­se­ni.

Tois­sa ke­vää­nä ky­se­lin mu­kaan muu­ta­maa reis­su­ka­ve­ria, mut­ta ei tär­pän­nyt. Tein su­ru­työ­tä, et­tä mi­nul­la ei ole vie­lä­kään "vak­ka­ri­ret­ki­ka­ve­ria", ja hy­väk­syin sen. Sain oi­val­luk­sen, et­tä kun läh­den yk­sin, en ole riip­pu­vai­nen ke­nen­kään ai­ka­tau­lus­ta, jo­ten voin vii­pyä tun­tu­ris­sa niin pit­kään kuin tah­don. Niin­pä kui­va­sin joi­ta­kin ruo­kia, pak­ka­sin kah­dek­san päi­vän eväät mu­kaan ja suun­ta­sin koh­ti Kil­pis­jär­veä. Muo­ni­os­ta pää­see näp­pä­räs­ti muu­ta­mas­sa tun­nis­sa suur­tun­tu­rei­den alu­eel­le.

Ai­lak­ka­lah­del­la pak­ka­sin ah­ki­on ja läh­din liik­keel­le. En­sik­si ta­sai­sel­la jär­vel­lä tun­sin iloa, et­tä pää­sin reis­suun. Reit­ti koh­ti Ai­lak­ka­jär­veä nou­see loi­vas­ti mon­ta ki­lo­met­riä. Ah­ki­on pai­no! Kuin­ka osu­va se sa­non­ta on­kaan, et­tä jo­kin pai­naa kuin syn­ti! Al­kuun lumi tart­tui met­sä­suk­sie­ni poh­jaan. Yk­sin vie­lä siel­lä pu­si­kos­sa äher­tä­es­sä­ni mo­neen ker­taan suus­ta­ni pää­si "RÄYH!" Hu­vi­tuin sii­tä it­se­kin. Pi­din mon­ta tau­koa ja tank­ka­sin vi­ta­mii­ni­juo­maa ja tsemp­pi­suk­laa­ta.

Alun tak­kui­lun jäl­keen mat­ka al­koi su­jua. Ai­lak­ka­jo­ki oli osit­tain sula. Py­säh­dyin so­li­se­van kos­ken koh­dal­le po­ron­tal­jal­la le­päi­le­mään. Mie­li oli vie­lä vä­hän rau­ha­ton, en­kä pit­kään malt­ta­nut loi­koil­la.

Yk­sin hiih­del­les­sä­ni löy­dän omaa ryt­mi­ä­ni. Al­kuun py­säh­te­len enem­män tank­kaa­maan, pik­ku­hil­jaa moot­to­ri­ni käyn­nis­tyy ja hiih­to al­kaa kul­ke­maan. Pään­si­säi­nen elä­mä­ni oli pal­jon hil­jai­sem­pi kuin sil­loin, kun mi­nul­la on ret­ki­seu­raa. Epä­var­muus sii­tä, olen­ko lii­kaa tai lii­an vä­hän tai pu­hun­ko lii­kaa, mei­naa vai­va­ta.

Jos­sain koh­din pi­din ruo­ka­tau­on. Olen ku­li­na­ris­ti ja ret­kil­lä­kin syön her­kul­lis­ta ruo­kaa. Ar­jes­sa saa­tan nou­dat­taa ter­veel­li­sem­pää ruo­ka­va­li­oa, mut­ta ret­kil­lä her­kut­te­len mys­lil­lä, jäl­ki­ruu­il­la, pul­lil­la ja muil­la sel­lai­sil­la. Mitä kor­ke­am­mal­le ki­pu­sin, sitä ko­vem­min tuu­li pu­hal­si sel­kä­ni ta­kaa. Lo­pul­ta seu­raa­ma­ni kel­kan­jäl­jet las­keu­tu­vat Ai­lak­ka­jär­vel­le. Iha­na pal­kin­to­las­ku päi­vän päät­teek­si. Tupa odot­ti tun­tu­rin rin­tees­sä kut­su­va­na.

Vasemmassa laidassa näkyy Ailakkapahta, joka johdatti kulkuani. Keskellä Ailakkajärven autiotupa.

Il­lal­la tu­val­le saa­pui pa­ris­kun­ta, joka ker­toi asu­neen­sa edel­lis­vuo­den Muo­ni­os­sa ja käy­neen­sä mi­nun ta­paa­ni myös­kin erä­o­pas­kou­lun. He tun­tui­vat heti tu­tuil­ta, ja meil­lä oli ko­toi­saa yh­des­sä­o­loa. Tai­si sin­ne tu­val­le tul­la mui­ta­kin – nuo­ria mie­hiä, joi­ta jän­ni­tin enem­män.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä pil­kim­me tois­ten erä­op­pai­den kans­sa. "Me­le­ko­nen" tuu­li kävi, ja ra­ken­sim­me lu­mes­ta sei­niä tuu­len­suo­jik­si.

En pidä it­se­ä­ni mil­lään lail­la "ka­la­mie­he­nä", mut­ta ih­meek­se­ni ko­mea rau­tu nap­pa­si kiin­ni rau­tu­lät­kään! Voi sitä iloa ja in­nos­tus­ta! Ra­kas­tan ruo­ka­het­kien ja­ka­mis­ta. Il­lal­la oli ilo ja­kaa herk­ku­het­ki pa­ris­kun­nan mie­hen kans­sa (har­mil­li­ses­ti nai­nen on ka­lal­le al­ler­gi­nen).

Jääl­lä is­tu­es­sa­ni näin seu­ru­een hiih­te­le­vän tu­val­le. Äi­ti­ni oli ker­to­nut, et­tä myös­kin naa­pu­rei­tam­me oli läh­te­nyt tun­tu­riin. Tark­kai­lin po­ru­kan ko­koa ja näin kak­si las­ta­kin. Ar­ve­lin, et­tä oli­si­vat­ko­han he tut­tu­ja­ni, ja hiih­te­lin tu­val­le. Oli­pa ker­ras­saan haus­ka ko­ro­na-ajan jäl­keen ta­va­ta sa­mal­la ta­val­la us­ko­via tut­ta­vi­a­ni "kes­kel­lä ei mit­tää".

Seu­raa­va­na päi­vä­nä tupa hil­je­ni, toi­set läh­ti­vät jat­ka­maan mat­kaa. Tuu­li tyyn­tyi, ja au­rin­ko läm­mit­ti pais­teel­laan. Yk­si har­jus tart­tui pyy­dyk­seen. Erä­maan hil­jai­suus. En­sin nau­tin sii­tä, mut­ta sit­ten "van­hat mö­röt" nou­si­vat pin­taan. Tus­kai­lin päi­vä­kir­jaa­ni, mi­ten ki­pei­tä ko­ke­muk­sia ei pää­se erä­maas­sa­kaan pa­koon. Al­kuun vas­tus­te­lin tun­tei­ta­ni, mut­ta sit­ten sal­lin nii­den nous­ta pin­taan ja su­rin su­ru­ja­ni.

Yh­den yön olin tel­tas­sa Ai­lak­ka­jär­ven jääl­lä. Olin lai­nan­nut ka­ve­ril­ta­ni mah­dol­li­sim­man ke­vy­en yh­den hen­gen tel­tan, mut­ta se osoit­tau­tui ah­dis­ta­van ka­pe­ak­si. En nuk­ku­nut hy­vin. Jat­koin aa­mu-unia tyh­jäs­sä tu­vas­sa. Lor­vin au­rin­gos­sa ja nau­tin hil­jai­suu­des­ta.

Vii­den­te­nä aa­mu­na mie­tin, et­tä us­kal­lan­ko siir­tyä toi­sel­le tu­val­le lu­mi­sa­tees­sa. (Hy­vät lu­ki­ja­ni, äl­kää ot­ta­ko mi­nus­ta mal­lia; au­ti­o­tu­vat on tar­koi­tet­tu vain yh­den tai kah­den yön yö­py­mi­seen.) Ru­koi­lin Ju­ma­lal­ta vii­saut­ta, poh­din ja pun­ta­roin. Läh­tö­pää­tös­tä hel­pot­ti tie­to, et­tä mi­nul­la on kaik­ki tar­vit­ta­vat vä­li­neet ja tai­dot (kii­tos erä­o­pas­kou­lun!) lei­riy­ty­mi­seen tun­tu­ris­sa, jos en löy­täi­si­kään tu­val­le as­ti.

Ai­lak­ka­pah­ta joh­dat­ti al­ku­mat­kan. Se il­mes­tyi het­kit­täin nä­ky­viin tuis­kun ta­kaa. Pi­dem­mäl­le hiih­del­les­sä­ni sei­ta­ki­vi Ter­mis­vaa­ran län­si­rin­tees­sä joh­dat­ti kul­ku­a­ni. Voi kuin­ka kii­tol­li­nen olin edel­li­se­nä päi­vä­nä ta­paa­mis­ta­ni nai­sis­ta, jot­ka näyt­ti­vät mi­nul­le kar­tal­ta ki­ven.

Las­keu­duin “Terb­mis­laa­koon” ja toi­voin ko­vas­ti, et­tä tu­val­la oli­si ih­mi­siä. Kai­pa­sin jo po­ri­na­ka­ve­ria. Kan­nat­tai­si va­roa, mitä toi­voo; tu­val­la oli kah­dek­san hen­gen va­paa­las­ku­po­ruk­ka! Il­lal­la mu­siik­ki soi ja vii­na vir­ta­si. Mel­koi­nen kont­ras­ti erä­maan rau­han jäl­keen. Mut­ta sain ko­kea hei­dän ta­hol­taan huo­mi­oo­not­ta­mis­ta ja ys­tä­väl­li­syyt­tä, jota en en­nak­ko­luu­loil­ta­ni odot­ta­nut.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä kä­vin Sal­mi­jär­vel­lä pil­kil­lä. Kala ei na­pan­nut, mut­ta au­rin­ko pais­toi. Näin siel­lä sat­tu­mal­ta en­ti­sen asi­ak­kaa­ni, jon­ka kans­sa ja­oin ruo­ka­het­ken.

Äi­tien­päi­vä­nä nou­sin Ter­mis­vaa­ran pääl­le soit­ta­maan äi­dil­le on­nit­te­lut ja las­kin mitä peh­mein­tä puu­te­ri­lun­ta pit­kin itä­rin­teel­tä alas. Kii­tos va­paa­las­ki­joil­le, jot­ka vink­ka­si­vat pai­kan ja pus­ki­vat lor­vi­jaa liik­keel­le.

Kah­dek­san­te­na päi­vä­nä olin val­mis pa­laa­maan koh­ti si­vis­tys­tä. Pa­luu­mat­ka kul­ki ai­ka ke­vein ja kii­tol­li­sin miet­tein. Syyn miet­teil­le voit lu­kea edel­li­ses­tä blo­gis­ta­ni.

P.S. Tänä ke­vää­nä nau­tin ke­väi­ses­tä luon­nos­ta ly­hy­em­mil­lä ret­kil­lä. Vä­hän kir­pai­si, et­ten pääs­syt hiih­to­va­el­luk­sel­le. On­nek­si iki­ai­kai­set tun­tu­rit ei­vät ka­toa min­ne­kään.