JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lukijan toiveesta: Tunturien kutsu

15.6.2023 6.00

Juttua muokattu:

9.6. 09:55
2023060909550920230615060000

Lau­ra Vuor­ma

Lu­ki­jan pyyn­nös­tä kir­joi­tan tar­kem­min blo­gis­sa­ni ai­em­min ker­to­mas­ta­ni mer­ki­tyk­sel­li­ses­tä hiih­to­va­el­luk­ses­ta­ni, jol­loin sain töi­tä.

Joka ke­vät erä­maan kut­su voi­mis­tuu si­säl­lä­ni vas­tus­ta­mat­to­mak­si ja mi­nun on pääs­tä­vä avo­tun­tu­riin, "si­vis­tyk­sen" kuu­lu­mat­to­miin, use­am­mak­si päi­väk­si. Useil­la va­el­luk­sil­la­ni ret­ken lä­hes­ty­es­sä lop­pua olen tun­te­nut suur­ta vas­tus­tus­ta pa­la­ta luon­non hel­mas­ta. En ras­ki­si jät­tää erä­maan rau­haa ja hil­jai­suut­ta. Vii­den­kään päi­vän ret­kil­lä en ole saa­nut tar­peek­se­ni.

Tois­sa ke­vää­nä ky­se­lin mu­kaan muu­ta­maa reis­su­ka­ve­ria, mut­ta ei tär­pän­nyt. Tein su­ru­työ­tä, et­tä mi­nul­la ei ole vie­lä­kään "vak­ka­ri­ret­ki­ka­ve­ria", ja hy­väk­syin sen. Sain oi­val­luk­sen, et­tä kun läh­den yk­sin, en ole riip­pu­vai­nen ke­nen­kään ai­ka­tau­lus­ta, jo­ten voin vii­pyä tun­tu­ris­sa niin pit­kään kuin tah­don. Niin­pä kui­va­sin joi­ta­kin ruo­kia, pak­ka­sin kah­dek­san päi­vän eväät mu­kaan ja suun­ta­sin koh­ti Kil­pis­jär­veä. Muo­ni­os­ta pää­see näp­pä­räs­ti muu­ta­mas­sa tun­nis­sa suur­tun­tu­rei­den alu­eel­le.

Ai­lak­ka­lah­del­la pak­ka­sin ah­ki­on ja läh­din liik­keel­le. En­sik­si ta­sai­sel­la jär­vel­lä tun­sin iloa, et­tä pää­sin reis­suun. Reit­ti koh­ti Ai­lak­ka­jär­veä nou­see loi­vas­ti mon­ta ki­lo­met­riä. Ah­ki­on pai­no! Kuin­ka osu­va se sa­non­ta on­kaan, et­tä jo­kin pai­naa kuin syn­ti! Al­kuun lumi tart­tui met­sä­suk­sie­ni poh­jaan. Yk­sin vie­lä siel­lä pu­si­kos­sa äher­tä­es­sä­ni mo­neen ker­taan suus­ta­ni pää­si "RÄYH!" Hu­vi­tuin sii­tä it­se­kin. Pi­din mon­ta tau­koa ja tank­ka­sin vi­ta­mii­ni­juo­maa ja tsemp­pi­suk­laa­ta.

Alun tak­kui­lun jäl­keen mat­ka al­koi su­jua. Ai­lak­ka­jo­ki oli osit­tain sula. Py­säh­dyin so­li­se­van kos­ken koh­dal­le po­ron­tal­jal­la le­päi­le­mään. Mie­li oli vie­lä vä­hän rau­ha­ton, en­kä pit­kään malt­ta­nut loi­koil­la.

Yk­sin hiih­del­les­sä­ni löy­dän omaa ryt­mi­ä­ni. Al­kuun py­säh­te­len enem­män tank­kaa­maan, pik­ku­hil­jaa moot­to­ri­ni käyn­nis­tyy ja hiih­to al­kaa kul­ke­maan. Pään­si­säi­nen elä­mä­ni oli pal­jon hil­jai­sem­pi kuin sil­loin, kun mi­nul­la on ret­ki­seu­raa. Epä­var­muus sii­tä, olen­ko lii­kaa tai lii­an vä­hän tai pu­hun­ko lii­kaa, mei­naa vai­va­ta.

Jos­sain koh­din pi­din ruo­ka­tau­on. Olen ku­li­na­ris­ti ja ret­kil­lä­kin syön her­kul­lis­ta ruo­kaa. Ar­jes­sa saa­tan nou­dat­taa ter­veel­li­sem­pää ruo­ka­va­li­oa, mut­ta ret­kil­lä her­kut­te­len mys­lil­lä, jäl­ki­ruu­il­la, pul­lil­la ja muil­la sel­lai­sil­la. Mitä kor­ke­am­mal­le ki­pu­sin, sitä ko­vem­min tuu­li pu­hal­si sel­kä­ni ta­kaa. Lo­pul­ta seu­raa­ma­ni kel­kan­jäl­jet las­keu­tu­vat Ai­lak­ka­jär­vel­le. Iha­na pal­kin­to­las­ku päi­vän päät­teek­si. Tupa odot­ti tun­tu­rin rin­tees­sä kut­su­va­na.

Vasemmassa laidassa näkyy Ailakkapahta, joka johdatti kulkuani. Keskellä Ailakkajärven autiotupa.

Vasemmassa laidassa näkyy Ailakkapahta, joka johdatti kulkuani. Keskellä Ailakkajärven autiotupa.

Il­lal­la tu­val­le saa­pui pa­ris­kun­ta, joka ker­toi asu­neen­sa edel­lis­vuo­den Muo­ni­os­sa ja käy­neen­sä mi­nun ta­paa­ni myös­kin erä­o­pas­kou­lun. He tun­tui­vat heti tu­tuil­ta, ja meil­lä oli ko­toi­saa yh­des­sä­o­loa. Tai­si sin­ne tu­val­le tul­la mui­ta­kin – nuo­ria mie­hiä, joi­ta jän­ni­tin enem­män.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä pil­kim­me tois­ten erä­op­pai­den kans­sa. "Me­le­ko­nen" tuu­li kävi, ja ra­ken­sim­me lu­mes­ta sei­niä tuu­len­suo­jik­si.

En pidä it­se­ä­ni mil­lään lail­la "ka­la­mie­he­nä", mut­ta ih­meek­se­ni ko­mea rau­tu nap­pa­si kiin­ni rau­tu­lät­kään! Voi sitä iloa ja in­nos­tus­ta! Ra­kas­tan ruo­ka­het­kien ja­ka­mis­ta. Il­lal­la oli ilo ja­kaa herk­ku­het­ki pa­ris­kun­nan mie­hen kans­sa (har­mil­li­ses­ti nai­nen on ka­lal­le al­ler­gi­nen).

Jääl­lä is­tu­es­sa­ni näin seu­ru­een hiih­te­le­vän tu­val­le. Äi­ti­ni oli ker­to­nut, et­tä myös­kin naa­pu­rei­tam­me oli läh­te­nyt tun­tu­riin. Tark­kai­lin po­ru­kan ko­koa ja näin kak­si las­ta­kin. Ar­ve­lin, et­tä oli­si­vat­ko­han he tut­tu­ja­ni, ja hiih­te­lin tu­val­le. Oli­pa ker­ras­saan haus­ka ko­ro­na-ajan jäl­keen ta­va­ta sa­mal­la ta­val­la us­ko­via tut­ta­vi­a­ni "kes­kel­lä ei mit­tää".

Seu­raa­va­na päi­vä­nä tupa hil­je­ni, toi­set läh­ti­vät jat­ka­maan mat­kaa. Tuu­li tyyn­tyi, ja au­rin­ko läm­mit­ti pais­teel­laan. Yk­si har­jus tart­tui pyy­dyk­seen. Erä­maan hil­jai­suus. En­sin nau­tin sii­tä, mut­ta sit­ten "van­hat mö­röt" nou­si­vat pin­taan. Tus­kai­lin päi­vä­kir­jaa­ni, mi­ten ki­pei­tä ko­ke­muk­sia ei pää­se erä­maas­sa­kaan pa­koon. Al­kuun vas­tus­te­lin tun­tei­ta­ni, mut­ta sit­ten sal­lin nii­den nous­ta pin­taan ja su­rin su­ru­ja­ni.

Yh­den yön olin tel­tas­sa Ai­lak­ka­jär­ven jääl­lä. Olin lai­nan­nut ka­ve­ril­ta­ni mah­dol­li­sim­man ke­vy­en yh­den hen­gen tel­tan, mut­ta se osoit­tau­tui ah­dis­ta­van ka­pe­ak­si. En nuk­ku­nut hy­vin. Jat­koin aa­mu-unia tyh­jäs­sä tu­vas­sa. Lor­vin au­rin­gos­sa ja nau­tin hil­jai­suu­des­ta.

Vii­den­te­nä aa­mu­na mie­tin, et­tä us­kal­lan­ko siir­tyä toi­sel­le tu­val­le lu­mi­sa­tees­sa. (Hy­vät lu­ki­ja­ni, äl­kää ot­ta­ko mi­nus­ta mal­lia; au­ti­o­tu­vat on tar­koi­tet­tu vain yh­den tai kah­den yön yö­py­mi­seen.) Ru­koi­lin Ju­ma­lal­ta vii­saut­ta, poh­din ja pun­ta­roin. Läh­tö­pää­tös­tä hel­pot­ti tie­to, et­tä mi­nul­la on kaik­ki tar­vit­ta­vat vä­li­neet ja tai­dot (kii­tos erä­o­pas­kou­lun!) lei­riy­ty­mi­seen tun­tu­ris­sa, jos en löy­täi­si­kään tu­val­le as­ti.

Ai­lak­ka­pah­ta joh­dat­ti al­ku­mat­kan. Se il­mes­tyi het­kit­täin nä­ky­viin tuis­kun ta­kaa. Pi­dem­mäl­le hiih­del­les­sä­ni sei­ta­ki­vi Ter­mis­vaa­ran län­si­rin­tees­sä joh­dat­ti kul­ku­a­ni. Voi kuin­ka kii­tol­li­nen olin edel­li­se­nä päi­vä­nä ta­paa­mis­ta­ni nai­sis­ta, jot­ka näyt­ti­vät mi­nul­le kar­tal­ta ki­ven.

Las­keu­duin “Terb­mis­laa­koon” ja toi­voin ko­vas­ti, et­tä tu­val­la oli­si ih­mi­siä. Kai­pa­sin jo po­ri­na­ka­ve­ria. Kan­nat­tai­si va­roa, mitä toi­voo; tu­val­la oli kah­dek­san hen­gen va­paa­las­ku­po­ruk­ka! Il­lal­la mu­siik­ki soi ja vii­na vir­ta­si. Mel­koi­nen kont­ras­ti erä­maan rau­han jäl­keen. Mut­ta sain ko­kea hei­dän ta­hol­taan huo­mi­oo­not­ta­mis­ta ja ys­tä­väl­li­syyt­tä, jota en en­nak­ko­luu­loil­ta­ni odot­ta­nut.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä kä­vin Sal­mi­jär­vel­lä pil­kil­lä. Kala ei na­pan­nut, mut­ta au­rin­ko pais­toi. Näin siel­lä sat­tu­mal­ta en­ti­sen asi­ak­kaa­ni, jon­ka kans­sa ja­oin ruo­ka­het­ken.

Äi­tien­päi­vä­nä nou­sin Ter­mis­vaa­ran pääl­le soit­ta­maan äi­dil­le on­nit­te­lut ja las­kin mitä peh­mein­tä puu­te­ri­lun­ta pit­kin itä­rin­teel­tä alas. Kii­tos va­paa­las­ki­joil­le, jot­ka vink­ka­si­vat pai­kan ja pus­ki­vat lor­vi­jaa liik­keel­le.

Kah­dek­san­te­na päi­vä­nä olin val­mis pa­laa­maan koh­ti si­vis­tys­tä. Pa­luu­mat­ka kul­ki ai­ka ke­vein ja kii­tol­li­sin miet­tein. Syyn miet­teil­le voit lu­kea edel­li­ses­tä blo­gis­ta­ni.

P.S. Tänä ke­vää­nä nau­tin ke­väi­ses­tä luon­nos­ta ly­hy­em­mil­lä ret­kil­lä. Vä­hän kir­pai­si, et­ten pääs­syt hiih­to­va­el­luk­sel­le. On­nek­si iki­ai­kai­set tun­tu­rit ei­vät ka­toa min­ne­kään.

LauraVuorma
Elän tunteella. Talvisin ajelen turistien kanssa koiravaljakoilla. Opiskelen Rosen-terapiaa, joka on kokonaisvaltaista kehomieliterapiaa. Harrastan lorvimista, lentopallon pelaamista, luonnossa samoilua ja tunnesyömistä. Kuulen mielelläni palautetta teksteistäni: laura_vuorma(at)hotmail.com.
14.6.2024

Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas. Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon. Ps. 18:28–29

Viikon kysymys