He­rään tä­män­het­ki­ses­sä ko­dis­sa­ni erä­mö­kil­lä myö­hään hy­vin nu­ku­tun yön jäl­keen. Hais­te­len ul­koil­maa. Tyy­pil­li­nen ju­han­nus­sää, vet­tä sa­te­lee. Keit­te­len iha­naa kap­ha-puu­roa aa­mu­pa­lak­si ja syön sen kai­kes­sa rau­has­sa nau­tis­kel­len. Kynt­ti­läs­sä pa­laa tuli ja ik­ku­nas­ta nä­kyy jär­vi. Ruo­ka­ru­kouk­sen yh­tey­des­sä kii­tän vie­lä ys­tä­väs­tä, jon­ka kans­sa olen so­pi­nut, et­tä vie­te­tään ju­han­nus­ta yh­des­sä.

Nämä ju­han­nuk­set ja uu­den­vuo­den yöt, pää­si­äi­set ja mo­net muut juh­la­py­hät sekä ren­kait­ten vaih­to nos­tat­taa usein ki­vun omas­ta osas­ta pin­taan.

Täm­möi­nen elä­mä­no­sa mi­nul­le on an­net­tu. Ei tämä ole it­se va­lit­tu. Jo nuo­re­na haa­vei­lin per­hees­tä ja näin it­se­ni ison per­heen äi­ti­nä. Ju­ma­la on näh­nyt vii­sau­des­saan an­taa mi­nul­le tä­män osan. Tois­tai­sek­si. Si­tä­hän ei iki­nä tie­dä, min­kä tun­tu­rin ta­kaa se prins­si hiih­tää vas­taan. Ju­ma­lal­la on ihan oma ai­ka­tau­lun­sa. Vää­rin­kä­si­tys­ten vält­tä­mi­sek­si tar­ken­nan, et­tä us­kon, et­tä sil­lä prins­sil­lä­kin on heik­kou­ten­sa ja va­ja­vai­suu­ten­sa. Ei­kä hä­nen teh­tä­vä oli­si täyt­tää mi­nun vail­le jää­mi­sen ko­ke­muk­sia.

Ei tämä kui­ten­kaan mi­kään vä­li­ti­la ole. Joka het­ki elän, hen­gi­tän. Jo­kai­siin Su­vi­seu­roi­hin pak­kaan vain it­sel­le­ni. Liik­keel­le läh­den yk­sin. Rak­kaan per­hee­ni kans­sa ko­koon­tu­es­sa tu­len pai­kal­le yk­sin, tä­män mi­nun oman yk­sik­kö­ni kans­sa. Suu­rim­mal­la osal­la si­sa­ruk­sis­ta­ni on puo­li­so tai seu­rus­te­lu­kump­pa­ni. Jos­kus per­heen kes­kel­lä, mut­ta eri­tyi­ses­ti van­ho­ja luok­ka­ka­ve­rei­ta koh­da­tes­sa­ni, kipu omas­ta osas­ta tu­lee pin­taan ta­ju­tes­sa­ni, et­tä ikäi­sis­tä­ni suu­rim­mal­la osal­la on nyt per­he. Tun­tuu, et­tä olen tip­pu­nut sii­tä ju­nas­ta!

Jos­kus oi­kein tus­kai­si­na het­ki­nä vai­ke­roin, et­tä mik­si ih­mee­es­sä Ju­ma­la on an­ta­nut mi­nun si­säl­le­ni täm­möi­sen kai­puun toi­sen ih­mi­sen luok­se, kun se ei saa täyt­tyä! Ei sitä Tai­vaan Isän aja­tuk­sen­kul­kua pie­ni ih­mi­nen omien tar­pei­den­sa kans­sa ym­mär­rä.

Olen myös mei­nan­nut käy­dä Tai­vaan Isän kans­sa vaih­to­kaup­paa, et­tä mi­ten minä voin py­syä us­ko­mas­sa, jos sinä et an­na mi­nul­le us­ko­vais­ta puo­li­soa rin­nal­la­kul­ki­jak­si. Ih­meel­li­ses­ti Ju­ma­la on kui­ten­kin var­jel­lut lap­se­naan, ja sepä se vas­ta on kos­ket­ta­vaa. Oli­si­han se luk­sus­ta, jos oli­si mah­dol­li­suus pyy­tää evan­ke­liu­mia omas­sa ko­dis­sa il­lal­la nuk­ku­maan käy­des­sä.

Kai­ken run­sau­den, hy­vyy­den ja siu­nauk­sen kes­kel­lä elää kai­paus us­ko­vai­ses­ta puo­li­sos­ta.

Olin jäl­leen muu­ta­ma viik­ko sit­ten Ro­sen-kurs­sil­la ja­ko­pii­ris­sä, kun nou­si it­ku sii­tä, et­tä mi­nul­la ei ole puo­li­soa. Ker­roin niin pal­jon haa­veil­lee­ni, toi­vo­nee­ni ja ru­koil­lee­ni. Sa­noi­tin si­tä­kin, et­tä en­nen puo­li­son kai­paus kävi vie­rai­le­mas­sa sil­loin täl­löin, mut­ta nyt tun­tuu et­tä kai­paus on muut­ta­nut asu­maan si­sim­pää­ni. Oli hel­pot­ta­vaa saa­da sur­ra ja tul­la näh­dyk­si.

Vel­je­ni kir­joit­ti mi­nul­le, et­tä sinä, mies ja lap­si. Oli­si­ko sii­nä elä­män täyt­ty­mys? Nii-iin, kyl­lä sii­nä jol­la­kin ta­paa oli­si. Et­tä sai­si ko­kea ole­van­sa jol­le­kin se rak­kain ih­mi­nen, ja­kaa ar­kea ja ruo­ka­het­kiä, sai­si ko­kea rak­kau­den fyy­si­sen muo­don avi­o­lii­tos­sa sekä äi­tiy­den ilot ja su­rut ja elä­män mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä lap­sen kaut­ta.

Toi­saal­ta Ka­te­kis­mus opet­taa, et­tä Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jam­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen on elä­mäm­me kal­lein asia. Jos suh­teu­tan niin, et­tä sai­sin oman per­heen, mut­ta me­net­täi­sin kal­leim­man us­kon lah­jan, niin suu­rin tur­va ja siu­naus elä­mäs­tä­ni sil­loin puut­tui­si. Mah­dot­to­man fik­su­ja ja iha­nia eril­lä ta­val­la us­ko­via mie­hiä olen elä­mä­ni var­rel­la koh­dan­nut use­am­pi­a­kin. Sitä kun on in­hi­mil­li­sel­tä puo­lel­ta li­haa ja ver­ta, niin ei se help­poa ole tun­ne­ta­sol­la luo­pua rak­kau­des­ta us­kon täh­den. Ker­ran­kin yk­si ys­tä­vä­ni vah­vis­ti mi­nua, et­tä Ju­ma­lal­la on kyl­lä va­raa an­taa yh­den iha­nan mie­hen mi­nul­le us­ko­vai­se­na, jos niin hy­väk­si nä­kee. Ei näh­nyt. Var­jel­koon Ju­ma­la mi­nua ja mui­ta us­ko­vai­sia sink­ku­ja us­kon kuu­li­ai­suu­des­sa. Raa­ma­tus­sa 5. Moo­sek­sen kir­jan 7. lu­vun 3–4. ja­keis­sa on kir­joi­tet­tu näin: "Äl­kää avi­oi­tu­ko näi­hin kan­soi­hin kuu­lu­vien kans­sa. Äl­kää myös­kään an­ta­ko tyt­tä­ri­än­ne heil­le vai­moik­si äl­kää­kä ot­ta­ko hei­dän tyt­tä­ri­ään vai­moik­si po­jil­len­ne, sil­lä he viet­te­li­si­vät poi­kan­ne luo­pu­maan Her­ras­ta ja pal­ve­le­maan vie­rai­ta ju­ma­lia. Jos an­nat­te tä­män ta­pah­tua, Her­ra vi­has­tuu tei­hin ja te­kee teis­tä heti lo­pun."

Pää­a­si­as­sa olen oi­kein tyy­ty­väi­nen elä­mää­ni, ar­kee­ni ja osaa­ni. Luon­teel­ta­ni olen täl­lai­nen seik­kai­li­ja. Va­pau­des­ta on pal­jon iloa. Ei­len­kin kul­jes­ke­lin tuol­la luon­non­ti­lai­ses­sa met­säs­sä il­man huo­len häi­vää, ih­met­te­lin pui­ta ja pu­ro­ja sekä pu­lah­din luon­non­ve­teen ui­maan. Saan opis­kel­la ai­kui­si­äl­lä am­mat­tiin, jos­sa koen, et­tä saan pal­vel­la mi­nul­le an­ne­tuil­la lah­joil­la. Saan men­nä ja tul­la mi­ten mie­li te­kee. Usein pa­la­tes­sa­ni ko­tiin saan ro­jah­taa soh­val­le tai ma­tol­le pöt­köt­te­le­mään. Mo­nes­ti kii­tän, et­tä ku­kaan ei vaa­di mi­nul­ta yh­tään mi­tään. On­han täs­sä yh­des­sä­kin riit­tä­väs­ti huo­leh­ti­mis­ta.

Nyt kir­joi­tin tä­män teks­tin lep­po­sen lo­ma­vii­kon päät­teek­si. Toki meil­lä sin­kuil­la­kin saat­taa ol­la pal­jon­kin vel­vol­li­suuk­sia työn ul­ko­puo­lel­la, jot­ka te­ke­vät ar­jes­ta tii­vis­tä ja kuor­mit­ta­vaa­kin.

Suu­ri ru­kouk­se­ni on­kin ol­lut, et­tä ra­kas Tai­vaan Isä, jos sinä et ole tar­koit­ta­nut mi­nul­le puo­li­soa, niin var­je­le kat­ke­ruu­del­ta. An­na iloa. An­na rin­nal­la­kul­ki­joi­ta. Ja täl­lä het­kel­lä kii­tän, et­tä iloa ja ys­tä­viä olen saa­nut yl­lin kyl­lin.

Ps. Saat­toi käy­dä niin, et­tä si­nul­la te­ki­si mie­li rat­kais­ta tämä Lau­ran "on­gel­ma". Riit­tää kui­ten­kin, et­tä ru­koi­li­sit puo­les­ta­ni.