Herään tämänhetkisessä kodissani erämökillä myöhään hyvin nukutun yön jälkeen. Haistelen ulkoilmaa. Tyypillinen juhannussää, vettä satelee. Keittelen ihanaa kapha-puuroa aamupalaksi ja syön sen kaikessa rauhassa nautiskellen. Kynttilässä palaa tuli ja ikkunasta näkyy järvi. Ruokarukouksen yhteydessä kiitän vielä ystävästä, jonka kanssa olen sopinut, että vietetään juhannusta yhdessä.
Nämä juhannukset ja uudenvuoden yöt, pääsiäiset ja monet muut juhlapyhät sekä renkaitten vaihto nostattaa usein kivun omasta osasta pintaan.
Tämmöinen elämänosa minulle on annettu. Ei tämä ole itse valittu. Jo nuorena haaveilin perheestä ja näin itseni ison perheen äitinä. Jumala on nähnyt viisaudessaan antaa minulle tämän osan. Toistaiseksi. Sitähän ei ikinä tiedä, minkä tunturin takaa se prinssi hiihtää vastaan. Jumalalla on ihan oma aikataulunsa. Väärinkäsitysten välttämiseksi tarkennan, että uskon, että sillä prinssilläkin on heikkoutensa ja vajavaisuutensa. Eikä hänen tehtävä olisi täyttää minun vaille jäämisen kokemuksia.
Ei tämä kuitenkaan mikään välitila ole. Joka hetki elän, hengitän. Jokaisiin Suviseuroihin pakkaan vain itselleni. Liikkeelle lähden yksin. Rakkaan perheeni kanssa kokoontuessa tulen paikalle yksin, tämän minun oman yksikköni kanssa. Suurimmalla osalla sisaruksistani on puoliso tai seurustelukumppani. Joskus perheen keskellä, mutta erityisesti vanhoja luokkakavereita kohdatessani, kipu omasta osasta tulee pintaan tajutessani, että ikäisistäni suurimmalla osalla on nyt perhe. Tuntuu, että olen tippunut siitä junasta!
Joskus oikein tuskaisina hetkinä vaikeroin, että miksi ihmeeessä Jumala on antanut minun sisälleni tämmöisen kaipuun toisen ihmisen luokse, kun se ei saa täyttyä! Ei sitä Taivaan Isän ajatuksenkulkua pieni ihminen omien tarpeidensa kanssa ymmärrä.
Olen myös meinannut käydä Taivaan Isän kanssa vaihtokauppaa, että miten minä voin pysyä uskomassa, jos sinä et anna minulle uskovaista puolisoa rinnallakulkijaksi. Ihmeellisesti Jumala on kuitenkin varjellut lapsenaan, ja sepä se vasta on koskettavaa. Olisihan se luksusta, jos olisi mahdollisuus pyytää evankeliumia omassa kodissa illalla nukkumaan käydessä.
Kaiken runsauden, hyvyyden ja siunauksen keskellä elää kaipaus uskovaisesta puolisosta.
Olin jälleen muutama viikko sitten Rosen-kurssilla jakopiirissä, kun nousi itku siitä, että minulla ei ole puolisoa. Kerroin niin paljon haaveilleeni, toivoneeni ja rukoilleeni. Sanoitin sitäkin, että ennen puolison kaipaus kävi vierailemassa silloin tällöin, mutta nyt tuntuu että kaipaus on muuttanut asumaan sisimpääni. Oli helpottavaa saada surra ja tulla nähdyksi.
Veljeni kirjoitti minulle, että sinä, mies ja lapsi. Olisiko siinä elämän täyttymys? Nii-iin, kyllä siinä jollakin tapaa olisi. Että saisi kokea olevansa jollekin se rakkain ihminen, jakaa arkea ja ruokahetkiä, saisi kokea rakkauden fyysisen muodon avioliitossa sekä äitiyden ilot ja surut ja elämän merkityksellisyyttä lapsen kautta.
Toisaalta Katekismus opettaa, että Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Jos suhteutan niin, että saisin oman perheen, mutta menettäisin kalleimman uskon lahjan, niin suurin turva ja siunaus elämästäni silloin puuttuisi. Mahdottoman fiksuja ja ihania erillä tavalla uskovia miehiä olen elämäni varrella kohdannut useampiakin. Sitä kun on inhimilliseltä puolelta lihaa ja verta, niin ei se helppoa ole tunnetasolla luopua rakkaudesta uskon tähden. Kerrankin yksi ystäväni vahvisti minua, että Jumalalla on kyllä varaa antaa yhden ihanan miehen minulle uskovaisena, jos niin hyväksi näkee. Ei nähnyt. Varjelkoon Jumala minua ja muita uskovaisia sinkkuja uskon kuuliaisuudessa. Raamatussa 5. Mooseksen kirjan 7. luvun 3–4. jakeissa on kirjoitettu näin: "Älkää avioituko näihin kansoihin kuuluvien kanssa. Älkää myöskään antako tyttäriänne heille vaimoiksi älkääkä ottako heidän tyttäriään vaimoiksi pojillenne, sillä he viettelisivät poikanne luopumaan Herrasta ja palvelemaan vieraita jumalia. Jos annatte tämän tapahtua, Herra vihastuu teihin ja tekee teistä heti lopun."
Pääasiassa olen oikein tyytyväinen elämääni, arkeeni ja osaani. Luonteeltani olen tällainen seikkailija. Vapaudesta on paljon iloa. Eilenkin kuljeskelin tuolla luonnontilaisessa metsässä ilman huolen häivää, ihmettelin puita ja puroja sekä pulahdin luonnonveteen uimaan. Saan opiskella aikuisiällä ammattiin, jossa koen, että saan palvella minulle annetuilla lahjoilla. Saan mennä ja tulla miten mieli tekee. Usein palatessani kotiin saan rojahtaa sohvalle tai matolle pötköttelemään. Monesti kiitän, että kukaan ei vaadi minulta yhtään mitään. Onhan tässä yhdessäkin riittävästi huolehtimista.
Nyt kirjoitin tämän tekstin lepposen lomaviikon päätteeksi. Toki meillä sinkuillakin saattaa olla paljonkin velvollisuuksia työn ulkopuolella, jotka tekevät arjesta tiivistä ja kuormittavaakin.
Suuri rukoukseni onkin ollut, että rakas Taivaan Isä, jos sinä et ole tarkoittanut minulle puolisoa, niin varjele katkeruudelta. Anna iloa. Anna rinnallakulkijoita. Ja tällä hetkellä kiitän, että iloa ja ystäviä olen saanut yllin kyllin.
Ps. Saattoi käydä niin, että sinulla tekisi mieli ratkaista tämä Lauran "ongelma". Riittää kuitenkin, että rukoilisit puolestani.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys