Kir­joi­tan tätä opis­ke­li­joi­den mie­len­ter­veys­vii­kol­la. Ny­kyi­sin kai­ken­lai­sia viik­ko­ja ja tee­ma­päi­viä tu­lee ja me­nee, mut­ta nämä päi­vät olen mer­kin­nyt ka­len­te­rin muis­tiin. Olen myös pos­tan­nut ai­hee­seen liit­ty­viä ku­via ja aja­tuk­sia so­me­ti­leil­le­ni.

“Opis­ke­lu on elä­män pa­ras­ta ai­kaa, nau­ti nyt sii­tä”, olen it­se­kin sa­no­nut nuo­ril­le. “Ei ole vie­lä vas­tuu­ta työs­tä ei­kä huol­ta per­hees­tä, saat rau­has­sa et­siä ja suun­ni­tel­la mitä teet iso­na. Saat viet­tää ai­kaa ka­ve­rei­den kans­sa.” So­pii­ko­han ku­kaan tä­hän opis­ke­lu­e­lä­män ihan­ne­ku­vaan?

Mi­nul­la oli lu­ki­os­sa ki­vaa. Oli ka­ve­rei­ta ja tyk­kä­sin op­pia. Va­paa-ai­ka­na kä­vim­me seu­rois­sa ja il­ta­ky­lis­sä ja ää­ni­tet­tiin­pä lau­lu­po­ru­kan kans­sa muu­ta­ma C-ka­set­ti­kin lä­hi­seu­dun kir­kois­sa. Tah­ti muut­tui, kun pää­sin lu­ke­maan lää­kä­rik­si. Vas­tuu op­pi­mi­ses­ta ja tie­tä­mi­sen vaa­de pai­noi­vat aja­tuk­sis­sa. En voi­nut ot­taa ke­vy­es­ti, vaan opis­ke­lus­ta tuli työ.

Mu­ka­vat kurs­si­ka­ve­rit ja op­pi­mi­sen ilo­ko sen sai­vat ai­kaan, mut­ta en stres­saan­tu­nut kui­ten­kaan. Kol­man­te­na opis­ke­lu­vuo­te­na va­kaa ura­ni sai uu­den kään­teen, kun me­nim­me nai­mi­siin. Seu­raa­va­na vuon­na syn­tyi­vät en­sim­mäi­set lap­sem­me ja sii­tä läh­tien to­tuin te­ke­mään vain vält­tä­mät­tö­män. Val­mis­tuin, kun kol­mas lap­si syn­tyi.

Sii­hen ai­kaan, 1980-lu­vun lo­pus­sa ei pu­hut­tu opis­ke­li­joi­den uu­pu­mi­ses­ta. Jo­kai­nen tun­te­ma­ni opis­ke­lu­ka­ve­ri val­mis­tui en­nem­min tai myö­hem­min. Sen tie­sin, et­tä kurs­si­ka­ve­rit ren­tou­tui­vat jos­kus ran­kal­la ta­val­la ras­kaas­ta opis­ke­lus­ta ja huu­mo­ri oli mo­nes­ti mel­ko mus­taa.

Tänä päi­vä­nä on tär­keä nos­taa opis­ke­li­joi­den mie­len­ter­veys esiin. Jo­ta­kin on muut­tu­nut, kun jopa joka nel­jän­nen kor­ke­a­kou­luo­pis­ke­li­jan mie­li ei kes­tä. Py­säyt­tä­vä il­miö nä­kyy jo ylä­kou­lus­sa, lu­ki­os­sa ja am­mat­ti­o­pin­nois­sa. Mikä sär­kee nuo­ren mie­len?

Kuka sa­noi­si nuo­rel­le, et­tä olet hyvä ja ar­vo­kas. Olet tar­peek­si hyvä. Osaat ja opit kyl­lä, jos kiin­nos­tut. Haa­vei­le ja suun­nit­te­le roh­ke­as­ti, ko­kei­le. Läh­de liik­keel­le jos­ta­kin. En­sim­mäi­nen am­ma­tin­va­lin­ta ei ole elin­kau­ti­nen.

Ta­val­li­nen riit­tää, si­nun ei tar­vit­se ol­la pa­ras. Muis­ta le­vä­tä ja elää nor­mi­ar­kea. Pidä kiin­ni ys­tä­vis­tä ja ka­ve­reis­ta.

Jos kou­lu jää kes­ken, maa­il­ma ei kaa­du sii­hen­kään. Eh­dit kyl­lä mu­kaan, kun val­mis­tut. Jos omat voi­mat hu­pe­ne­vat, hae apua. älä sin­nit­te­le yk­sin tai ka­ve­rei­den va­ras­sa. Luo­ta sii­hen, et­tä si­nua voi aut­taa.

Mitä sa­noi­sin nuo­rel­le it­sel­le­ni? älä hä­täi­le älä­kä kii­reh­di. Eh­dit val­mis­tua ja teh­dä työ­tä, vaik­ka pi­täi­sit tau­koa per­heen ta­kia. Mi­hin si­nul­la on kii­re? Tämä on sitä oi­ke­aa elä­mää. Jo­kai­nen uni­nen aa­mu, jo­kai­nen ruo­ka­tau­ko ja jo­kai­nen il­ta, tent­ti­kir­ja kä­des­sä, lap­si sy­lis­sä. älä unoh­da ys­tä­viä ja het­kiä hei­dän kans­saan. Sinä tar­vit­set hei­tä, vaik­ka olet äi­ti, vai­mo ja opis­ke­li­ja.