Mi­nul­la on rak­kai­ta tal­len­tei­ta. Nii­tä löy­tyy tie­to­ko­neen ko­va­le­vyl­tä ja muis­ti­ti­kuil­ta­kin. Mut­ta tie­to­ko­ne­ai­kaa var­hai­sem­mat tal­len­teet ovat eri­tyi­sen rak­kai­ta. Eh­kä sik­si, et­tä nii­tä kat­sel­les­sa tun­tuu, kuin kat­soi­si te­ki­jää suo­raan kas­voi­hin. Kuin oli­si kos­ket­ta­mas­sa läm­min­tä kät­tä.

Lei­von­ta­oh­je­vi­hon lop­pu­si­vuil­la on runo. Sen oli ko­to­na käy­nyt opis­ke­li­ja ru­no­kir­jas­ta jos­kus löy­tä­nyt ja lei­von­ta­puu­hien­sa kes­kel­lä mi­nul­le tal­len­ta­nut. Ja vaik­ka vii­mei­sil­le si­vuil­le ei ol­lut mi­tään asi­aa, kun oli et­si­mäs­sä mus­tik­ka­pii­ra­kan oh­jet­ta, sin­ne piti sit­ten­kin kur­kis­taa. Ru­non löy­sin en­sim­mäi­sen ker­ran sat­tu­mal­ta.

”Mi­ten sinä jak­sat, äi­ti?

Si­nul­la on ko­to­na mon­ta teh­tä­vää:

Suos­tut­te­let pie­no­kais­ta­si nuk­ku­maan,

luet hä­nel­le il­ta­sa­dun

ja siu­naat syn­nit an­teek­si.

Kuun­te­let kou­lu­lais­te­si huo­lia

ja jär­jes­te­let ko­ti­töi­tä

Avaat sy­dä­me­si

saat neu­vo­ja ja roh­kai­su­ja

Sii­o­nin rak­kau­des­sa sol­mut au­ke­a­vat.

Si­ten sinä jak­sat, äi­ti!”

Tämä runo on ol­lut mi­nul­le eri­tyi­sen ra­kas. Olen elä­mäs­sä­ni ko­ke­nut mon­ta ker­taa juu­ri noin, mi­ten ru­nos­sa ker­ro­taan.

Jos­sa­kin vai­hees­sa etei­sen li­pas­to­laa­ti­kos­sa oli iso vih­ko, jon­ka kan­nes­sa luki: Mei­dän ta­lon tal­len­nuk­sia. Sen vi­hon vä­liin pu­jah­ti pii­rus­tuk­sia, ru­no­ja ja haus­ko­ja tuo­ki­o­ku­via ko­din hyrs­kyn­myrs­kyn­het­kis­tä. Ja tie­tys­ti myös las­ten lau­kai­su­ja. Yh­te­nä jou­lu­na nok­ke­la sis­kos­pa­ri oli koon­nut vi­hon kir­jak­si. Aar­re pal­jas­tui jou­lu­pa­ke­tis­ta.

Sit­ten on vie­lä se pit­kän pe­rin­teen jou­lu­leh­ti, jon­ka ko­ko­a­mi­seen osal­lis­tu­vat edel­leen kaik­ki kau­ka­na asu­vat­kin per­heen­jä­se­net omien jou­lu­na­lus­kii­rei­den kes­kel­lä. Joka vuo­si leh­den pai­nos­lu­ku kas­vaa, sil­lä se on odo­tet­tu jou­lu­pa­ket­ti joka per­hees­sä. Ei­pä ar­van­nut 15-vuo­ti­as esi­koi­nen, mil­lai­sen pe­rin­teen hän aloit­ti, kun ko­ko­si en­sim­mäi­set Ko­ti­kum­mun uu­ti­set!

Jos­kus kun ar­jen pai­neet tah­to­vat ah­dis­taa miel­tä, pi­tää läh­teä tank­kaus­reis­sul­le. Jos­kus täl­lai­sek­si reis­suk­si riit­tää muis­ti­ku­va­ret­ki. Toi­sel­la ker­taa aut­taa, kun ru­pe­aa pen­ko­maan aar­re­kät­kö­jä. Enim­mäk­seen tal­len­teet ovat iloi­ses­sa se­ka­sot­kus­sa tä­män ta­lon uu­me­nis­sa. Yleen­sä ne löy­ty­vät­kin sil­loin, kun ei odo­ta mi­tään löy­tä­vän­sä.

Ny­ky­ään mie­tin mo­nes­ti, mi­ten pal­jon ny­ky­a­jan per­hee­näi­dit ja isät me­net­tä­vät, kun pa­pe­ri­vies­tin­tää on enää niin vä­hän. Teks­ti­vies­te­jä on mah­do­ton­ta löy­tää sat­tu­mal­ta kaap­pien uu­me­nis­ta tai kir­jo­jen vä­lis­tä.

Mut­ta on­nek­si vie­lä­kin löy­tyy pie­niä tai­ta­via kä­siä, jot­ka vä­sää­vät so­ke­ri- tai ryy­ni­laa­ti­kos­ta pos­ti­laa­ti­kon ja kiin­nit­tä­vät sen maa­la­rin­tei­pil­lä las­ten­huo­neen oveen! Ja vies­tit, jot­ka laa­ti­kos­ta löy­ty­vät, ei­vät ka­toa hi­pai­sus­ta ros­ka­ko­riin.