Kat­se­len ilois­ta nuor­ten po­ruk­kaa, joka on le­vit­täy­ty­nyt pirt­tiim­me. Sil­mäi­len noi­ta tut­tu­ja tyt­tö­jen ja poi­kien kas­vo­ja, po­nin­hän­tiä, ki­ha­roi­ta, tum­mia ja vaa­lei­ta. Mie­tin kuu­le­maa­ni aja­tus­ta sii­tä, mi­ten ny­kyi­nen some-kult­tuu­ri li­sää ul­ko­nä­kö­pai­nei­ta. Ja toi­saal­ta sitä, et­tä juu­ri tuol­la bit­ti­maa­il­mas­sa jul­kais­taan ah­ke­ras­ti pro­fii­li­ku­via, joi­hin liit­tyy olen­nai­ses­ti nii­den kom­men­toin­ti.

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä en­nen ol­tiin ar­ko­ja ka­me­ran edes­sä. ”Sär­kyy ka­me­ra”, oli tut­tu tor­jun­ta­kom­ment­ti. Omat nuo­ruu­den­ku­va­ni näyt­tä­vät­kin joko hy­vin ujoil­ta tai var­kain ote­tuil­ta. Ny­ky­kän­ny­kät mah­dol­lis­ta­vat myös oma­ku­vien hel­pot klik­kai­lut, ja kel­paa­mat­to­mat ku­vat on help­po pois­taa. Ja olet­ko huo­man­nut, et­tä nii­tä sel­fie­i­tä ote­taan ren­nos­ti vaik­ka kau­pan kas­sa­jo­nos­sa!

On­ko omas­ta ul­ko­nä­ös­tä tul­lut ny­kyih­mi­sel­le jo­ten­kin tär­ke­äm­pi asia kuin en­nen? Vai­kut­taa­ko sii­hen so­si­aa­li­nen me­dia? Tai li­sää­kö ku­vien pal­jous ul­ko­nä­kö­pai­nei­ta? En­tä kuin­ka pal­jon nuo­ren it­se­tun­nol­le on mer­ki­tys­tä niil­lä kom­men­teil­la, joi­ta hän vaik­ka­pa so­mes­sa saa?

Mie­tin myös väi­tet­tä, et­tä ne­ga­tii­vi­sil­la pa­laut­teil­la on suu­ri vai­ku­tus eri­tyi­ses­ti nuo­riin nai­siin. Jopa niin, et­tä kym­me­nen po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta huk­ku­vat yh­den ne­ga­tii­vi­sen al­le. Mi­ten sy­väl­le ka­ve­rin huo­le­ton töl­väi­sy up­po­aa­kaan nuo­res­sa? Voi­ko se vää­ris­tää her­käs­sä iäs­sä ole­van pei­li­ku­van? Kun­pa sel­lai­sel­la het­kel­lä me van­hem­mat oli­sim­me lä­hel­lä ja tie­toi­sia lap­sem­me kuu­lu­mi­sis­ta.

Ny­kyi­nen ul­ko­nä­kö­kes­kei­syys huo­les­tut­taa mi­nua. Voi­ko se ol­la ai­na­kin osa­syyl­li­nen joi­den­kin nuor­ten pa­haan oloon ja syö­mis­häi­ri­öi­hin? On­ko var­sin­kin nai­sen ul­ko­nä­ös­tä tul­lut asia, joka vai­kut­taa jopa työn­saan­tiin ja me­nes­ty­mi­seen elä­mäs­sä ja ih­mis­suh­teis­sa? Pu­hu­taan myös lap­suu­den ly­hen­ty­mi­ses­tä. Liit­ty­vät­kö ul­ko­nä­kö­ky­sy­myk­set tä­hän­kin il­mi­öön?

Hy­vän it­se­tun­non poh­ja on it­sen­sä hy­väk­sy­mi­nen ja ar­vos­ta­mi­nen sel­lai­se­na kuin on. On tär­ke­ää, et­tä jo­kai­nen saa roh­ke­as­ti ol­la oma it­sen­sä. Kai­ken­lai­sil­le ja -nä­köi­sil­le tal­laa­jil­le on edel­leen ti­laa ja tar­vet­ta. Yh­tä ar­vok­kai­ta ovat niin ujot kuin vilk­kaat­kin. Ja hy­vät sa­nat ovat tär­kei­tä jo­kai­sel­le.

Kat­se­len edel­leen ym­pä­ril­lä­ni ole­vaa tut­tua po­ruk­kaa. Iloi­nen pu­heen­so­ri­na ja nau­ru ei­vät ker­ro min­kään­lai­sis­ta pai­neis­ta. Tie­dän kui­ten­kin, et­tä il­man nii­tä ei ku­kaan säi­ly. Nii­tä tuo ym­pä­ris­tö ja oma si­sin. Us­ko an­taa kui­ten­kin var­muu­den sii­tä, et­tä on kau­nis ja kel­paa­va Ju­ma­lan edes­sä juu­ri sel­lai­se­na kuin on. Ja Ju­ma­lan rau­ha, mikä lois­taa si­sim­mäs­tä as­ti, hei­jas­taa kau­neut­ta, mitä ei ai­ka­kaan syö.