Oli tä­nään taas sur­kea lu­mi­sa­de. Ei­len ka­ma­la pak­ka­nen ja tois­sa­päi­vä­nä, voit­ko kur­jem­paa ku­vi­tel­la, vih­moi ali­jääh­ty­nyt­tä vet­tä! Ja ke­säl­lä sie­tä­mät­tö­mät hel­teet, mil­loin ei sat­tu­nut sa­ta­maan kaa­ta­mal­la.

Tut­tua, vai mitä?

Olen mon­ta ker­taa miet­ti­nyt, mik­si il­mois­ta va­li­te­taan niin mie­lel­lään. Yleen­sä sää on en­sim­mäi­nen pu­hee­nai­he ja jos­kus te­kee mie­li rää­kyä, kun kans­sa­pu­hu­ja ei muis­ta, et­tä tal­ven ta­pa­na on tar­jo­ta kai­ken­lai­sia enem­män tai vä­hem­män hyy­tä­viä va­ri­aa­ti­oi­ta pak­kas- ja lu­mi­sa­deil­mois­ta. Ai­van joka iki­nen tal­vi! Sit­ten olen miet­ti­nyt, et­tä sääs­tä va­lit­ta­mi­nen on var­maan vain tur­val­li­nen tapa pur­kaa omaa pa­haa oloa. Ei ole help­po ker­toa to­tuut­ta: Minä sa­tun nyt vain ole­maan niin pa­hal­la tuu­lel­la. Tai: il­mas­to aa­mul­la ko­to­na oli hie­man an­kea… Niin­pä. On tur­val­li­sem­paa pu­hua il­mois­ta kuin il­mas­tos­ta, sääs­tä kuin omas­ta pääs­tä.

Mut­ta mi­nus­ta on su­rul­lis­ta, jos sääs­tä va­lit­ta­va ei ky­ke­ne lu­mi­sa­teel­ta nä­ke­mään hiu­ta­lei­den tai­do­kas­ta ra­ken­net­ta. Tai ve­si­sa­teel­ta pi­sa­ran va­lon ja vä­rien hei­jas­tus­ta. Ei jak­sa kat­soa pi­tem­mäl­le ja sy­vem­mäl­le. Sii­hen, et­tä Luo­ja kai­kes­sa vii­sau­des­saan on an­ta­nut säi­den­kin vaih­te­lun meil­le vir­kis­tyk­sek­si. It­se muis­tan, kun per­heen to­hi­nan kes­kel­lä oma mit­ta ru­pe­si täyt­ty­mään, kaik­kein pa­ras kei­no tyh­jen­tää pää oli pai­nua lu­mi­tuis­kuun len­kil­le. Kun vii­ma pai­noi jää­tä­vän sa­teen päin kas­vo­ja ja kyl­män pis­te­ly vaih­tui pin­ta­ve­ri­suon­ten kuu­mo­tuk­seen, oli help­po pa­la­ta. Sil­loin ko­din ik­ku­nat heh­kui­vat läm­pi­mäs­ti.

Ajat­te­len, et­tä luon­to ja sen kaik­ki vi­vah­teet ja vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lut on an­net­tu meil­le mie­len le­puut­ta­mis­ta var­ten. Se on an­net­tu myös haas­teek­si ja voi­mien kar­tut­ta­mi­sek­si. Siel­lä Ju­ma­la il­moit­taa myös mah­ta­vuu­ten­sa ja pai­naa ih­mi­sen pie­nen pai­kal­le. Hän pu­huu siel­lä voi­ma­kas­ta, pe­lot­ta­vaa­kin kiel­tä ja pu­hut­te­lee näin ih­mis­las­ta.

Mie­les­tä­ni ny­ky­ai­ka­na ih­mi­sil­tä on hä­mär­ty­nyt ym­mär­rys sii­tä, et­tä luo­ma­kun­ta on Ju­ma­lan luo­mis­työ. Ker­ran sa­tuin lu­ke­maan jos­ta­kin kes­kus­te­lu­pals­tal­ta, mi­ten joku oli näh­nyt luon­non­ka­tast­ro­feis­sa Ju­ma­lan pu­hut­te­lun. Tun­tui tosi pa­hal­ta lu­kea vas­taus sii­hen kom­ment­tiin: ”Ha­loo, nyt on ky­sy­mys luon­nos­ta, pidä Ju­ma­la sii­tä eros­sa.” Vas­taa­jal­ta oli unoh­tu­nut, et­tä luo­tua ei ole il­man luo­jaa.

Koen, et­tä lem­pe­äs­sä lou­na­tuu­les­sa voi kuul­la rak­kai­ta Ju­ma­lan ter­vei­siä.